”Kun nyt uurastan, sitten ansaitsen nautintoja” – tuttu ajatus? On aika katkaista suorittamisen kierre
suorittaminen
”Kun nyt uurastan, sitten ansaitsen nautintoja” – tuttu ajatus? On aika katkaista suorittamisen kierre
Väsyttää ja pää lyö tyhjää. Sohvalle rojahtaminen tuntuu taivaalliselta ajatukselta, mutta tiskikone on täyttämättä eikä päivän tavoitteeksi asetettu askelmääräkään ole tullut täyteen. Pakko tsempata – ja sitten voin vihdoin levätä hyvillä mielin.
Teksti
|
Kuvat
Julkaistu 7.1.2023
Trendi

Saatko sinäkin itsesi usein kiinni ajatuksesta, että lepohetki, herkuttelu tai hemmottelu täytyy ansaita?

”Vanha sananlaskukin sen summaa – kova työ palkitaan. Ajattelemme usein, että vasta ahkeroituamme tai kärsittyämme tarpeeksi olemme oikeutettuja palkintoon tai vapauteen”, psykologi Katarina Meskanen selventää.

Siksi sohvalla loikoilu voi kiireisen arjen ja loputtoman to do -listan äärellä tuntua jopa rikolliselta. Tekemättömät työt tykyttävät takaraivossa ja on laiska olo.

Latautumiseen tarkoitettu lepohetki kuluukin itsensä syyllistämiseen, mikä voi kasata painetta ahkeroida entistä enemmän.

Suorittamisen kierre on valmis

Ulkopuoliset paineet eivät päästä helpolla. On tarinoita muutaman tunnin yöunilla pärjäävistä nuorista menestyjistä ja yhdeksän laudaturin ylioppilaista. Some täyttyy siisteistä, tyylikkäistä kodeista. Niissä asuvat kauniit ja huolitellut ihmiset tuntuvat ehtivän arjessaan kaiken.

”Silloin voi huomata ihmettelevänsä, miksen minä kykene samaan. Miksei minun kotini ole aina siisti tai miksi minä en jaksa urheilla useana päivänä viikossa?”

Pintaan voi nousta huonommuuden tunteita ja ajatus siitä, että pitäisi pystyä tekemään enemmän. Oma panos ei tunnu riittävältä, eikä pulla tai Netflix-sarja ansaitulta.

”Ansaintalogiikka muistuttaa juoksuhiekkaa – kun nautintoa pyrkii saavuttamaan suoritusten kautta, uppoaa vain syvemmälle tyytymättömyyteen. Aina tulee uutta saavutettavaa. Niitä jahtaamalla elämä menee ohi.”

”Voi ilmetä kehollisia oireita, kuten päänsärkyä tai puristuksen tunnetta rinnassa. Osa voi myös masentua, ahdistua tai uupua, kun elämässä on niin paljon stressiä.”
psykologi Katariina Meskanen

Lepoa ei ansaita

Suorittamisen kierre ja sitä ruokkiva ansaintalogiikka voi lisätä sisäistä levottomuutta ja ahdistusta sekä johtaa jopa pakko-oireisiin. Odotukset itseä, elämää tai ihmissuhteita kohtaan nousevat huomaamatta yhä korkeammalle. Sitä mukaa pintaan nousee yhä helpommin pettymystä ja tyytymättömyyttä.

”Voi ilmetä kehollisia oireita, kuten päänsärkyä tai puristuksen tunnetta rinnassa. Osa voi myös masentua, ahdistua tai uupua, kun elämässä on niin paljon stressiä.”

Jos syyllisyyden tunteet vaikuttavat omaan mielialaan, ajanhallintaan tai ihmissuhteisiin tai kokee, että itsetunto on sidoksissa ansaitsemiseen, on syytä pysähtyä.

”Moni huomaa olevansa itselle paljon ankarampi kuin muille. Silloin on hyvä kysyä itseltään, kuinka neuvoisi esimerkiksi lastaan tai kaveriaan vastaavassa tilanteessa.”

Itselleen kannattaa opetella väittämään vastaan.

”Kun syyllistävät ajatukset nousevat mieleen, itselleen voi vastata jämäkästi takaisin, että minä saan levätä, minä saan nauttia tai minun ei tarvitse mennä lenkille.”

Meskanen nostaa esiin ajatuksen päänsisäisestä oikeudenkäynnistä. Kuvitellaan tilanne, jossa itse istuu syytetyn penkillä. Paikalla oleva syyttäjä mylvii salissa ja vetoaa tuomariin. On tärkeää oivaltaa, että reiluun oikeudenkäyntiin tarvitaan myös puolustusasianajaja paikalle. Siinä vaiheessa voi kääntyä itsemyötätunnon puoleen. Voisinko puhua itselleni myötätuntoisemmin ja kauniimmin – pitää omia puoliani?

”Se ei tarkoita, että itselleen pitäisi yrittää valehdella, että olen maailman paras ja upein tyyppi. On tärkeää, että puhe on omaan suuhun sopivaa – sellaista, mihin voi itse uskoa”, Meskanen muistuttaa.

”Jokaisella on oikeus hyvään elämään, nautintoon ja ihan vain olemiseen. On lupa levätä ilman, että sitä täytyisi erikseen ansaita.”
psykologi Katariina Meskanen

Anna levon auttaa

Levon sallimiseen voi totutella hiljalleen. Harjoittelun voi aloittaa istumalla aluksi lyhyitä hetkiä sohvalla, tekemättä mitään. Pakkopullalta tuntuvan lenkin voi korvata esimerkiksi hengitysharjoituksilla.

Aluksi harjoittelu voi tuntua suorittajasta siltä kuin heittäisi arvokasta aikaa hukkaan. Silloin kannattaa pysähtyä miettimään, mihin ja millaiseen elämään aikaansa haluaa käyttää.

”Kuvittele itsesi 85-vuotisjuhliisi, kun elettyjä vuosia saa jo katsoa taaksepäin. Kysy itseltäsi, millaisilla asioilla oli sinulle eniten merkitystä ja millaiset hetket eletystä elämästä jäivät mieleesi. Liittyivätkö ne siistiin kotiin vai esimerkiksi ystävien kanssa jaettuihin hetkiin?”

On siis tärkeää pysähtyä pohtimaan, millaisena hyvä ja nautinnollinen elämä itselle näyttäytyy – ja juuri sitä Meskanen haluaa alleviivata kaikille kuuluvana oikeutena.

”Jokaisella on oikeus hyvään elämään, nautintoon ja ihan vain olemiseen. On lupa levätä ilman, että sitä täytyisi erikseen ansaita.”

Itsensä palkitseminen jollakin mieluisella voi auttaa suoriutumaan epämieluisasta tai tylsästä tehtävästä. On kuitenkin tärkeää keskittyä palkitsemiseen ansaitsemisen sijaan – niissä on suuri ero.

Juttu on julkaistu Trendissä 9/2021.

Kommentoi +