”KAHDEKSAN VUOTTA sitten olin lähellä burnoutia. Työskentelin valokuvaajana mediatalossa, olin työstäni innoissani, mutta tunsin tekeväni liukuhihnatyötä. Tuntui, että työtäni oli käydä kuvaamassa valkokaulusmiehiä. Moni heistä oli kiireinen, ja koska olen herkkä, se kaikki oli minulle liikaa. Halusin päättää, mitä teen ja milloin, enkä olla automaatti.

Jäin vuodeksi vuorotteluvapaalle. Olin väsynyt, mutta halusin myös miettiä, mitä teen seuraavaksi. Aloitin keramiikan tekemisen, maalaamisen ja bloggailin tutuilta salaa englanniksi gretchen gretchen -blogissani. Häpesin huonoa englantiani ja halusin oppia sitä paremmin. Palasin vielä vuodeksi vakitöihin, mutta sitten irtisanouduin. Moni kyseenalaisti sen, koska olin saanut harvinaisen vakituisen paikan valokuvaajana.

TAJUSIN, ETTÄ olin lokeroinut itseni vain kuvaajaksi, vaikka halusin tehdä jotain käsilläni – nuorena haaveammattini oli vaatesuunnittelija. Halusin työskennellä vapaammin, joten ryhdyin freelancer-kuvaajaksi.

Vuosi 2016 oli käänteentekevä. Äitini kuoli äkillisesti, ja kriisi laittoi asiat tärkeysjärjestykseen. Halusin jotain omaa, minkä opettelisin hyvin ja joka liittyisi taiteeseen. Tuli idea rennoista, moderneista kukka-asetelmista, mutta Suomessa kukaan ei opettanut sellaisia. Ainut keino oli järjestää työpaja itse. Vuosi oli raskas, sillä kävin läpi surua ja menettämistä, ja samalla aloin järjestää kukkatyöpajoja.

Äitini oli innokas puutarhuri, ja lapsuudenkotini oli täynnä kukkia: olohuoneen ikkunoista ei näkynyt ulos viherkasvien takia. Parikymppisenä ajattelin, etten ikinä kasvata mitään itse. Äitini kuoltua huomasin, että kukkien maailma tuntui ihanalta. Pari viime vuotta olen kasvattanut kukkia itse, jotta asetelmien tekeminen olisi ekologisempaa.

OLISI OLLUT ihanaa, jos joku olisi sanonut minulle nuorena, että usko itseesi. Ehkä olisin alkanut tehdä jo nuorempana niitä asioita, joita teen nyt. Pitkään ajattelin, etten ole tarpeeksi lahjakas pyrkimään edes valokuvauskouluun.

Minulla ei ole floristin koulutusta, ja olen opiskellut työtä itse. Se tarkoittaa sitä, että opin asioita kantapään kautta ja olen usein epävarma. Mutta kuka vain voi oppia mitä vain. Opiskelu on tärkeää ja pohja, jolle rakentaa, mutta koulutus ei vielä tee kenestäkään taitavaa tai pätevää.”

Juttu on julkaistu Trendissä 06/2020