”MIELENI TYHJENEE, kun laskeudun portaita pitkin kylmään veteen. Keskityn hengittämään rauhallisesti sisään ja ulos, jotta en rupeaisi hyperventiloimaan. Avannossa menen meditatiiviseen tilaan. Olen vain siinä hetkessä.

Kylmä vesi on tuonut minulle hyvän olon lapsesta asti. Se on kuin sokkihoitoa, jonka jälkeen endorfiinit hyrräävät. Kehoni ja mieleni valtaa huumaantunut tunne.

PERHEELLÄMME ON kesämökki Turun saaristossa, avomeren äärellä. Niin pitkään kuin muistan, olemme uineet siellä sekä aamuisin että iltaisin – oli sää mikä tahansa. Mereen mennään vaikka kaatosateessa, oli vesi lämpöistä tai jääkylmää.

Isäni Esko Salminen kantoi usein leikkimielisesti meidät lapset muka väkipakolla veteen. Hän nappasi nauraen minut yhteen kainaloonsa ja siskoni toiseen ja marssi kanssamme rantaan. Meressä seistessämme hän toisti tutun lastenlorun: ”Äiti sanoi älä istu, isä sanoi istu vaan. Näin sitä istutaan.”

Ja sitten molskahdimme kaikki veteen. Olen kiitollinen ja iloinen siitä, että isäni tutustutti minut jo silloin kylmään mereen.

Olen koko ikäni uinut halleissa. Lisäksi vesijuoksen ilman kelluttavaa vyötä, jotta saan hyvän treenin. Parikymppisenä päädyin kokeilemaan kylmäallasta. Se tuntui ihanalta. Oivalsin, että voisin ryhtyä käymään avannoissa ja kylmissä luonnonvesissä.

Aktiivisempi vaihe avantoharrastuksessani alkoi, kun uimahallit suljettiin koronapandemian vuoksi. Samoihin aikoihin fysioterapeuttini suositteli minulle avantouintia keskushermostoni haasteisiin.

Autonomisen eli tahdosta riippumattoman hermostoni sympaattinen hermosto ei nimittäin palaudu hyvin stressaavista tilanteista tai rasituksesta. Syke pysyy korkealla, kehossa ja mielessä on levoton olo – tuntuu, kuin en saisi kunnolla happea. Käyn ylikierroksilla koko ajan.

Avantouinti on tuonut suuren avun tähän vaivaan. Kylmä vesi rauhoittaa mieleni ja kehoni.

KEHONI REAGOI herkästi kaikkeen. Olen oppinut, että mieleni ja kehoni kulkevat tiiviinä parina – jos toinen on vinksallaan, niin toinenkin on. Olen kärsinyt lapsesta asti uniongelmista, mutta avantouinnin ansiosta nukun aiempaa paremmin ja unen laatu on parantunut.

Näyttelijän työssä kehoni elää harjoiteltavaa roolia koko ajan. Fyysisesti raskaiden ja mieltä kuormittavien roolien tekovaiheessa käyn tavallista tiuhemmin avannossa. Jos se ei ole mahdollista, otan jääkylmiä suihkuja. Seitsemänvuotias tyttäreni on oppinut jo tunnistamaan päästämästäni huudahduksesta, milloin käännän suihkun kylmälle.

Innostukseni on hieman outoa, sillä olen vilukissa. Palelen jatkuvasti ja pukeudun lämpimästi vältelläkseni kylmää. Ehkä kylmä vesi tuo minulle sellaisen hyvän olon, joka ei muuten ole saavutettavissa.

ASUN HELSINGIN Kalliossa, ja avantopaikkoja on siellä harmillisen vähän. Käyn usein Allas Sea Poolilla tai Hakaniemen Kulttuurisaunalla, Suvilahdessa tai Kalasatamassa. Haluaisin avantoseuran jäseneksi, mutta jonot ovat pitkät. Joskus saatan lähteä julkisilla vaikka Lauttasaareen avannon perässä.

Käyn välillä uimassa ystävieni kanssa, joskus yksin. Kun tyttäreni on isällään, saatan lähteä illalla avannolle itsekseni kävellen. Tuntuu hyvältä saada keho liikkeelle ja lämpimäksi ennen uimista.

En tarvitse muita tarvikkeita kuin pipon ja avantohanskat. Saunassa käyn, jos sellainen on tarjolla, mutta saunominen ei ole pakollinen osa avantouintiani.

Kun aloitin avantouinnin, minulle oli tärkeää olla vedessä ainakin minuutin ajan. Se oli kuin suoritus, kun laskin sekunteja. Ajan kanssa olen päästänyt siitä irti. Nyt pysyn vedessä kulloisenkin fiiliksen mukaan. Pyrin kuitenkin olemaan vedessä pidempään kuin pikadippauksen ajan, se takaa paremman tunteen uimisen jälkeen.

Olen herkästi addiktoituvaa tyyppiä, ja olen jäänyt avantouintiin koukkuun. Avantouinnin jälkeen minulla on aina hyvä olo eikä mieleni ole koskaan matala. Hymy, nauru ja ilo tulevat pintaan, vaikka ajatukseni olisivat olleet aiemmin kuinka synkkiä.”

Juttu on julkaistu Eevassa 3/2023