On helteinen kesäpäivä vehmaassa maalaismaisemassa mutkaisen saaristotien ja vesireittien takana, lintujen ja muiden metsäneläinten keskellä.
Samanlaisiin merellisiin maisemiin sijoittuu myös Kjell Westön romaani Tritonus. Kirjan kuvitteellinen tapahtumapaikka muistuttaa Korppoota, jossa sijaitsi kirjailijan entinen kesäpaikka. Viisi vuotta sitten hankittu uusi mökki on naapurissa Nauvon puolella.
Kesäasukkaiden ja turistien kansoittaman kirkonkylän jälkeen hiekkatie muuttuu yhä kapeammaksi ja mutkaisemmaksi, pienet risteykset seuraavat toisiaan. Välillä on vaikea arvata, mikä on päätie ja mikä haara päätyy talon pihaan.
Peura loikkaa tien yli juuri, kun navigaattori näyttää ruutulippua. Olemme perillä. Harmaan mökin ikkunoiden ja ovien pielet on maalattu heleän sinisellä, ja aukealta mereltä puhaltava lounatuuli raikastaa kesähellettä.
Kjell Westö kertoo olleensa mökillään toukokuun alusta asti.
”Oikeastaan asun ja työskentelen täällä yli neljä kuukautta vuodesta.”
On sähkö, kaksi ulkohuussia, kaivo. Rantasaunassa on suihku, mutta mökkiin ei tule lämmintä vettä. Rannan läheltä on kaadettu monta isoa puuta, jotta näkymä kallioiden yli merelle on saatu selkeäksi.
Metsänreunassa, pikkuruisessa aitassa on edellisen omistajan perua oleva pinnalta kulunut pöytä, jonka ääressä Kjell kirjoitti edellistä romaaniaan Rikinkeltainen taivas sekä 7 x 7 -kirjekokoelmaa, jonka hän teki yhdessä kirjailija Juha Itkosen kanssa.
Uudempi työhuone on mökin laajennusosassa, makuuhuoneen vieressä. Siellä on viimeistelty elokuussa ilmestyvä romaani Tritonus.
”Täällä on joutsenia, tiiroja sekä lokkeja, ja myös merikotkan näkee miltei joka päivä. Kun olen ollut täällä pitkiä aikoja yksin, mustarastas on tullut melkein kädestä syömään. Viime viikolla ketunpoikanen telmi pihalla harva se päivä.”
Helsingin kuvaajana tunnettu kirjailija vakuuttaa olevansa juuri nyt mahdollisimman vähän kaupunkilainen.
”Amsterdamissa asuvat aikuiset poikani Benjamin ja Calle naureskelivat täällä käydessään, että puhun enemmän linnuista ja kaloista kuin ihmisistä.”
Rannassa on laituri ja vene, jolla on käyty vaimon kanssa aamulla kokemassa verkot. Saaliiksi he saivat kahdeksantoista kookasta ahventa.
Tyytyväinen kalamies raottaa savustuspöntön kantta. Sieltä leviää herkullinen tuoksu, ahvenmötikät ovat kypsymässä kullankeltaisiksi.
”Tarinani oli väärällä aikajanalla”
Kjell Westö sai romaaninsa valmiiksi jo helmikuussa 2020, mutta sen jälkeen pandemian sekoittama outo tilanne piti ottaa mukaan kerrontaan.
”Kun maailma mullistui, tarinani oli väärällä aikajanalla. Se kuvasi viime syksyä ja tätä kesää, mutta meille ei tullutkaan normaalia kesää. Ei ollut festivaaleja eikä jalkapallon Euroopan mestaruuskisoja. Minun oli pakko venyttää aikajanaa eteenpäin ja siirtää tarina aikaan, jossa pelko vielä väreilee.”
Vaikka monet matkat sekä sosiaaliset menot pyyhkiytyivät pois Kjellin kalenterista, kevät oli silti työntäyteistä. Uudesta romaanista ilmestyy nimittäin ruotsinkielisen ja suomeksi käännetyn kirjan lisäksi samaan aikaan myös tanskalainen ja norjalainen versio. Tarinaa käännetään paraikaa myös viroksi ja ranskaksi. Jokainen viilaus ja korjaus piti välittää kaikkiin kieliin.
Maaliskuun alussa kirjailija oli What?-nimisen bändinsä kanssa esiintymässä Tukholman Valokuvataiteen museossa.
”Niistä tuli ikään kuin vanhan maailman päätösbileet. Soitimme hyvän keikan ja nautimme olostamme, emme tienneet, mitä tuleman piti. Muutama päivä myöhemmin rajoitukset rysähtivät päälle ja tajusin, että paluuta entiseen ei ole. Luonto pistää meidät lujille.”
Ilmastonmuutosta ja kuluttamista pohditaan Kjellin ja Juha Itkosen vuosi sitten ilmestyneessä yhteiskirjassa. Myös uuden romaanin päähenkilöt ovat niistä huolissaan.
”Korona-aika on entisestään syventänyt mietteitäni. Olen tyypillinen oman aikani ja kulttuurini ilmentymä. Kaikki elämässäni on ollut hätäistä ja usein epäeettistä.”
Kjell Westö kuuluu sukupolveen, joka on muuttanut ja köyhdyttänyt luontoa. Lämpimiä talvia on ollut ennenkin, mutta tämä vuosi ylitti kaiken entisen.
”Viime talvena Helsinkiin satoi ensilumi huhtikuussa. Onhan se rajua.”
Päätelmät ovat selkeitä. Mies aikoo tulevaisuudessa vähentää lentämistä ja elää muutenkin aiempaa rauhallisemmin.
Kjell Westö on tehnyt kaiken täysillä. Viimeksi kuluneina viitenä vuotena hänen työtahtinsa on ollut erityisen hurja: kirjoja, kirjoituksia ja esiintymisiä toistensa perään.
”Hion ja viilaan tekstejäni viimeiseen saakka. Päivät ovat venyneet välillä 18-tuntisiksi. Olen matkustanut esittelemässä kirjojani ja kiirehtinyt myöhään illalla Alepaan ostamaan ruokaa ja kotiin nukkumaan, että jaksan seuraavan päivän. Ei sellaista kestä kroppa eikä mieli.”
Kjell kertoo ymmärtäneensä, että hänessä on kärsimättömän puolen lisäksi myös hitautta kaipaava puoli.
”En tiedä kumpi on enemmän minua, mutta sen tiedän, että hidas elämä tekee minut onnellisemmaksi.”
”Eron jälkeen olin monta vuotta epävarmuuden tilassa”
Pohdinnoissa on ollut taustalla myös ikä ja elämäntilanne. Moni asia on muuttunut viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana.
”Tällä hetkellä asiani ovat hyvin. Minulla on hyvät välit aikuisiin poikiini ja myös heidän äitiinsä, ja olen ollut kaksi vuotta onnellisesti naimisissa.”
Kjellin vaimo Lena Frölander-Ulf on kirjailija ja kuvittaja. Myös hän on haastatteluhetkellä mökillä. Molemmille on tärkeää, että heillä on oma elämä ja ura. Lenalla on kaksi teini-ikäistä lasta, jotka nyt ovat isänsä mökillä toisaalla saaristossa.
Helsingissä Kjell asuu Katajanokalla ja Lena lapsineen Munkkiniemessä.
Kjell ei halua kutsua kymmenen vuoden takaista tilannettaan viidenkympin kriisiksi, mutta hän sanoo, että vuoden 2010 paikkeilla häneltä ”karkasi mopo käsistä”.
”Olin tasan viidenkymmenen, kun erosin, ja se sekoitti elämäni useaksi vuodeksi. Ero oli minun syytäni, ja toimin monessa asiassa tyhmästi. Eron jälkeen olin monta vuotta epävarmuuden tilassa.”
Pariskunnan pojat olivat silloin kahdenkympin kahta puolin, eikä tilanne ollut helppo heillekään. Kjell ihmettelee, kuinka jotkut voivat sanoa selvinneensä avioerosta nopeasti tai helposti.
”Usein puhutaan, kuinka pienet lapset kärsivät erosta ja että isojen lasten kanssa on helpompaa. Oman eroni jälkeen yllätyin, kuinka raskas kokemus vanhempien ero on myös aikuisille lapsille.”
”Äitini psyyke oli hauras”
Kjell Westö ja hänen entinen vaimonsa ovat vasta tänä kesänä myyneet yhteisen kesäpaikkansa. Mies hämmästyi, kuinka vahvoja tunteita tapahtuma hänessä herätti.
”Kauppojen jälkeen halusin jättää hyvästit sille osalle itseäni. Istuin yksin kalliolla ja mietin, mitä kaikkea niissä maisemissa vietettyihin lähes kolmeenkymmeneen vuoteen liittyi.”
Hän muisteli, kuinka appiukko oli opettanut hänet kalastamaan ja kuinka pojat saivat viettää Korppoossa kaikki lapsuutensa kesät. Kuinka hän kirjoitti romaaninsa Leijat Helsingin yllä, ja kuinka elämä muuttui, kun hänet yhtäkkiä määriteltiin menestyskirjailijaksi.
”Kuinka ihmeellistä onkaan aika ja ajan nopea riento.”
Avioeron lisäksi viidenkympin paalun jälkeisiin tapahtumiin yhdistyi myös Kjellin äidin kuolema viisi vuotta sitten.
”Äitini psyyke oli hauras, ja hänellä oli toistuvia, pitkiä ja vakavia masennuskausia. Kasvuvuosiini liittyy paljon asioita, jotka olisin halunnut selvittää paremmin.”
Välillä äidin tilanne oli vakaa, mutta monesti perhe pelkäsi, mitä seuraavaksi tapahtuu.
”Äitiini ja suhteeseeni häneen liittyy paljon syyllisyyksiä ja huolia, joita olen voinut käsitellä vasta hänen poismenonsa jälkeen. Tunsimme veljeni kanssa hänestä vastuuta, mutta emme voineet kylliksi auttaa häntä.”
Kjell vertaa tilannetta läheisen alkoholismiin. Siitäkin hänellä on kokemusta. Oli surullista nähdä, kuinka lapsuudenaikainen läheisin ystävä alkoholisoitui eikä kukaan voinut auttaa häntä.
”Sitä uskoo voivansa toimia ja ratkaista asiat, mutta vaikeimmat asiat eivät ratkea nappia painamalla. Toisen puolesta ei voi tehdä päätöksiä eikä toista voi auttaa, jos hän ei ota apua vastaan.”
Luottamusta ja terapiaa
Kjellin romaanin päähenkilöt ovat suunnilleen kirjailijansa ikäisiä miehiä.
”Olen sanonut, että en kerro kirjoissani itsestäni, ja se on totta. Mutta se ei tarkoita, ettenkö kirjoittaisi niihin itseäni, sieluani. Myös tämän kirjan henkilöissä, samoin kuin tarinan naisissa ja nuorissa, on paljon minua.”
Kirjan teemoihin kuuluu ystävyys, rohkeus solmia ystävyyssuhde ja luottaa aikuisena uuteen, yllättäen elämään tulleeseen ihmiseen.
”Lapsena ja nuorena ystävyydet syntyvät noin vaan, luontevasti. Aikuisena sitä on paljon varautuneempi, pelkää avautuvansa liikaa, tunkeilevansa, pettyvänsä tai tulevansa hyväksikäytetyksi.”
Kjellillä itsellään on muutama hyvä ystävä, joihin hän on tutustunut vasta yli viisikymppisenä.
”Haluan luottaa ihmisiin. Olen mieluummin vaikka vähän naiivi ja otan sen riskin, että ehkä petyn jonkun kerran. Uskon, että uudet ihmissuhteet ovat sen arvoisia.”
Kjell ei tuntenut Juha Itkosta ennestään, kun he aloittivat kustantajan pyynnöstä yhteisen kirjeenvaihtokirjansa tekemisen.
”Säikähdin ensin, kuinka avoin nuorempi kollegani oli, mutta päätin uskaltaa itsekin. Se kannatti, ja tajusin pian, että tykkään tuosta tyypistä. Meistä tuli hyviä ystäviä.”
Kirjassa Kjell pohtii avoimesti muun muassa omia mielenailahteluitaan ja taipumustaan synkkyyteen. Hän kirjoittaa myös suhtautumisestaan äitinsä sairauteen ja siitä, kuinka hän kävi terapiassa läpi ahdistustaan ja erokriisiään vuoden verran.
Musiikin merkitys
Paitsi ystäviltään Kjell Westö sanoo oppineensa paljon myös aikuisilta lapsiltaan.
”Ympärilläni on heidän lisäkseen muitakin nuoria aikuisia, veli- ja sisarpuoleni sekä veljeni lapset. He ovat avoimempia kuin oma sukupolveni ja puhkovat hyvällä tavalla pieniä reikiä siihen kaikkivoipaisuuden kuplaan, jossa sukupolveni elää.”
Myös romaanissa päähenkilöiden lapset ovat tärkeässä osassa vanhempiensa elämänarvojen kirkastamisessa. Toinen tarinan päähenkilöistä on menestynyt kapellimestari, toinen maalaispsykologi ja autotalli-muusikko.
Kapellimestarin ylellisen huvilan nimi on Casa Tritonus. Musiikkiterminä tritonus tarkoittaa niin sanottua paholaisen intervallia. Räikeän luonteensa vuoksi sitä käytetään paljon metallimusiikissa, ja se kuuluu myös hälytysajoneuvojen signaaleissa.
Musiikilla on aina ollut suuri merkitys Kjellin elämässä.
”Yli 83-vuotias isäni teki elämäntyönsä musiikkibisneksessä ja oli innokas kuuntelija. Myös minä olen harrastanut paljon musiikkia, ja soitan yhä kahdessa bändissä.”
Kjellin ensimmäinen menestysteos Leijat Helsingin yllä ilmestyi noin neljännesvuosisata sitten. Nuori kirjailija oli silloin hyvin erilainen mies kuin nyt.
”Olin pitkään tietoisesti kuin teflonia. Ihmettelin joskus, kuinka joku haluaa tehdä minusta haastattelun, sillä en kertonut mitään itsestäni.”
Monella mittarilla Kjell on ollut siitä asti menestynyt kirjailija. Jotkut ovat sanoneet, että hän on onnekas kuin Hannu Hanhi.
”Olen ollut ahkera ja tehnyt paljon töitä, en ole saanut mitään ilmaiseksi. Ja olen tietysti onnellinen siitä, että olen saanut kirjoistani hyvää palautetta.”
Kjell täyttää vuoden 2020 elokuussa 59 vuotta, ja välillä, esimerkiksi pitkien työrupeamien jälkeen, ikä tuntuu jäsenissä.
”Joka paikkaa kolottaa, kuin olisin ikäloppu.”
Toisaalta monien tuttujensa mielestä Kjell on jopa lapsellisen nuorekas.
”Kun teen jotain mitä rakastan, tunnen olevani hyvin nuori. Kun olen yksin syksyisellä merellä kalastamassa taimenia tai musisoin ystävieni tai vaimoni kanssa, olo on kuin parikymppisellä. Tunnen olevani täysin elossa.”
Kirjailija ei mieti ikäänsä, mutta tiedostaa, millainen etuoikeus on olla perusterve.
”Olen menettänyt läheisiä ikätovereitani, ja se on pannut pohtimaan ajan kulumista ja elämän yllättävää loppumista. Ei ole yhtä tapaa vanheta.”
Myös kirjoittamisen palo muuttuu koko ajan. Kjell Westö arkailee sanoa mielipidettään omista kirjoistaan, mutta sanoo kuitenkin.
”Mielestäni uusimmat kirjani ovat edellisiä terävämpiä. Olen pyrkinyt romaaneissani entistä syvemmälle.”
Taiteilijan aika on rajallinen.
”Vielä kymmenen vuotta sitten näin kirjoittamiseni helminauhana, johon tulee koko ajan uusia helmiä. Enää en näe niin, mutta yhä ajattelen, että kirjoittaminen on minulle paitsi taito myös eräänlainen pakko.”
Kjell haluaa ehdottomasti jatkaa kirjoittamista vielä pitkään mutta saattaa tulevaisuudessa palata nykyistä lyhyempiin teksteihin. Hän on pohtinut myös taiteilijan elämänkaarta, miettinyt, mihin ikä vaikuttaa.
”Esimerkiksi Helene Schjerfbeckin viimeisten vuosien omakuvat ovat pysähdyttäviä – hän suorastaan maalasi itsensä pois maailmasta, häivytti osaksi taustaa.”
Kjell myöntää, että iän ja kokemuksen myötä hän on itsekin saattanut kasvaa myös ihmisenä. Ainakin hän on yrittänyt oppia jotain itsestään ja muista.
”Arvostan piiloviisautta, sellaista taitoa, että opettaa huomaamattaan toisille vaikka mitä. Että on viisas, mutta ei korosta sitä.”
Isoimpana asiana Kjell arvostaa rehellisyyttä ja lojaalisuutta, sitä ettei pelata mitään peliä, vaan ollaan suoria.
”Olen yrittänyt opetella kuuntelemaan muita ja olemaan paremmin läsnä. Ehkä se on sitä hyvää hitautta, jota tavoittelen.”
Mies pysähtyy tuijottamaan merelle. Tiira kaartelee rannan lähellä, ja kevyesti lainehtiva ulappa jatkuu kilometrien päähän.
Näkymä on meditatiivisen rauhoittava.
”En ihmettele, että ahdistavan kevään aikana ihmiset hakivat lohtua luonnosta. Täytyy vain toivoa, että uusi aika auttaa meitä kantamaan vastuumme sen säilymisestä entistä paremmin.”
Kjell Westö lisää, että hän halusi tehdä uudesta kirjastaan saaristolaisromaanin, mutta hän tavoitteli myös hyvänmielen romaania.
”Ei siitä ihan sellaista tullut. Kirjojeni maailma pysyy tummasävyisenä, mutta olen tajunnut, että elämänilo on minulle vuosien myötä entistä tärkeämpää.”
Hän arvostavaa yhä enemmän ihmisten valoisuutta, iloisuutta ja ystävällisyyttä.
”Valoisuus ei mitenkään vähennä syvällisyyttä. Emme koskaan tiedä, milloin on liian myöhäistä sanoa jotain mukavaa.” ●
Kjell Westön henkilöhaastattelu on julkaistu Eevassa 5/2020.
