Näyttelijä Kirsti Wallasvaara (23.12.1942–11.11.2021) kertoi Eevan Ennen ja nyt -haastattelussa nauttivansa isoäidin roolistaan, sillä omista lapsistaan hän ei kiireisinä työvuosina ehtinyt samalla tavoin iloitsemaan. Nuorena julkisuus aiheutti ulkonäköpaineita, joita Kirsti pakeni lapsuudenkotiinsa Askolaan.
Haaveilitko jo lapsena näyttelijän ammatista, Kirsti Wallasvaara?
”Kaikki käytöksessäni viittasi siihen, että minusta tulee isona esiintyvä taiteilija. Toimin kaveriporukan retkien johtajana ja hauskutin ystäviäni. Asuimme Askolassa, ja kävin oppikoulun Porvoossa. Olin aina mukana koulun näytelmissä.”
Pääsitkö teatterikouluun ensimmäisellä yrittämällä?
”Pääsin, ja olen siitä harvinainen, että olen päässyt sinne kahdesti. Osallistuin lukion toisen luokan keväällä pääsykokeisiin, ja minua onnisti saman tien. Ehdin käydä teatterikoulua pari kuukautta. Minua jäi kuitenkin harmittamaan, etten saanut ylioppilaslakkia, joten palasin koulunpenkille. Kirjoitin ylioppilaaksi ja pyrin teatterikouluun uudestaan. Pääsin jälleen sisään.”
Mitä jäi mieleesi Käpy selän alla -elokuvan filmauksesta?
”Työryhmä oli hieno. Se saikin monta Jussi-palkintoa, muun muassa Mikko Niskanen ohjauksesta. Hän oli vahva ohjaaja, jonka taiteelliselle vaistolle harva on vetänyt vertoja. Mikko tunsi hevoset ja sanoikin, että näyttelijöistä pitää ottaa samanlainen ote kuin hevosista. Jussilla palkittiin myös Esko Nevalainen kuvauksesta, Marja-Leena Mikkola käsikirjoituksesta ja Kaj Chydenius musiikista. Jukka Sipilälle myönnettiin parhaan näyttelijän Jussi.”
Olit tuolloin vasta 23-vuotias. Miten koit julkisuuden?
”Tunsin itseni riittämättömäksi, ja aloin tutkia itseäni. Minusta tuntui, että minun olisi pitänyt olla täydellinen kaikin tavoin, etenkin ulkonäköön liittyen. Riittämättömyyden tunne johti siihen, että menin kotiin Askolaan viikonloppuisin, aina kun vain pääsin. Koin olevani turvassa, kun kävelin kotiseutuni metsissä.”
Saitko elokuvaroolistasi negatiivista palautetta?
”En juurikaan. Joitakin juorujuttuja ilmestyi lehdissä, mutta kaikkiaan julkisuus oli siihen aikaan toisenlaista, paljon lempeämpää kuin nykyisin. Onneksi kuulin vasta paljon myöhemmin, että muun muassa äidinkielen opettajani oli ollut hyvin järkyttynyt siitä elokuvasta. Hän oli pitänyt minusta, koska olin hyvä ainekirjoittaja.”
Miten nykyisin suhtaudut ulkonäköösi?
”Tässä iässä en enää jaksa huolestua siitä, miltä näytän. Minun olisi vain pitänyt löytää tämä asenne paljon nuorempana.
Ihonhoitoon käytän vitamiinivoiteita. Isäni oli aikoinaan Askolan apteekkari, ja olen käyttänyt yli viisikymmentä vuotta apteekin A- ja B-vitamiinivoiteita.”
Millaisia elokuvarooleja teit myöhemmin?
”Käpy selän alla tuli valkokankaalle 1966, seuraavana vuonna oli vuorossa Lapualaismorsian ja sitä seuraavana Asfalttilampaat. Vuonna 1975 olin mukana elokuvassa Mies, joka ei osannut sanoa ei. Olen urani aikana työskennellyt monen teatterin näyttämöllä, ja viime vuosina olen vielä saanut ollut mukana Ex-Onnelliset-televisiosarjassa.”
Mistä filmiroolista olet itse pitänyt eniten?
”Ompelija Milla Kurjen rooli elokuvassa Mies, joka ei osannut sanoa ei oli minulle mieluisin. Elokuva oli lämminhenkinen ja positiivinen.”
Mikä elämässäsi on nykyisin parasta?
”Lastenlasten ’Killi-mummina’ oleminen tuo minulle valtavasti iloa, sitäkin enemmän, koska en aikanaan ehtinyt omien lasteni kanssa viettää paljon aikaa työkiireitteni takia.
Ensimmäisestä liitostani syntyi Mikael Kotkaniemi ja toisesta Hannes Kankaanpää. Lastenlapsia on kolme: Mikaelin Kasperi ja Jesperi ja Hanneksen Alma. Bonuksena olen saanut nauttia mieheni Jari Kilposen neljästä lapsenlapsesta.
Seuraan aktiivisesti jääkiekkoa, sillä Mikael on toiminut valmentajana ja Jesperi pelaa ammatikseen kiekkoa Pohjois-Amerikassa.”
Oletko onnellinen nainen?
”Voi sanoa, että olen. Minulla on huolehtivainen ja komea mies. Viihdyn hyvin Lahdessa, missä asumme. Kesäisin vietämme paljon aikaa ihanalla vanhalla maatilalla Kuhmossa.
Neljä vuotta sitten sairastin rintasyövän. Sain hyvää hoitoa, jonka ansiosta minulle ei tullut mieleenikään pelätä, että kuolisin tautiin. Tosin aloitin sairastumiseni jälkeen ’kuolinsiivouksen’, mutta löysin sen yhteydessä niin paljon mielenkiintoista tutkittavaa, että se jäi kesken.
Äitini ja isoäitini puolelta minulla on pitkäikäisyyden geenit, äiti eli 98-vuotiaaksi.”
Muistatko jonkin hauskan sattumuksen teatteriurasi varrelta?
”Olin mukana Maiju Lassilan näytelmässä Naisten hurmaaja Kuopion kaupunginteatterissa. Esitin Katria, jolla on paljon häntä itseään vanhempi aviomies ja pieni vauva. Katrilla on myös rakastaja.
Näytelmä huipentuu dramaattiseen kohtaukseen, jossa rakastaja lähtee ja epätoivoinen Katri työntää lastenvaunuja näyttämön poikki. Vauva itkee äänekkäästi.
Vaunuissa oli nauhuri, josta piti kuulua vauvan itkua. Painoin väärää nappia, ja sieltä alkoi kuulua jalkapallo-ottelun selostus. Niin minä raahauduin traagisesti polvillani näyttämön poikki urheiluselostuksen pauhatessa.” ●
Artikkeli on julkaistu Eevassa 5/2020. Ennen ja nyt -juttusarjassa Eevan ikimuistoiset haastateltavat kertoivat, mitä heille tänään kuuluu.
IhmisetVieraana Kirsti Paakkasen Nizzan-paratiisissa 1992 – Madame Marimekko kertoi olevansa luonnonlapsi, joka haluaa elää omilla ehdoillaan
IhmisetKirsi Kunnas 1924–2021: "Nauru pelastaa ihmisen – olen ottanut elämän vastaan sellaisena, kuin se on – olen tyytyväinen ja onnellinen”
IhmisetAnneli Sari: ”Yksinäisten, kauniiden ja menestyvien naisten ympärillä pyörii huijarimiehiä”
IhmisetAnneli Sauli 1932–2022: "Tässä iässä ystävät alkavat kadota ympäriltä"
