Kun Kirsti Paakkanen osti Marimekon, kukaan ei onnitellut häntä – tällainen oli hänen tragedian varjostama elämänsä

Siro nainen sonnustautuneena eleganttiin, mustaan asuun ja korkeuksia uhmaaviin korkokenkiin. Sellaisena Kirsti Paakkanen opittiin tuntemaan. Hän ilmaantui aina aplodien saattelemana kiittämään malleja ja yleisöä sen jälkeen, kun Marimekon uusi mallisto oli esitelty muotinäytöksessä.

Alan ammattilaisille suunnattu tapahtuma noudatti Kirstin toimitusjohtajavuosina tarkkaa koreografiaa. Paikan oli oltava hohdokas, vaikkapa Kansallisooppera tai helsinkiläisen Kalastajatorppa Hotelin arvokas juhlasali.

Näytökseen sisältyi aina jokin taide-elämys, joten vuosien mittaan yleisö sai ihastella tanssija, koreagrafi Jorma Uotisen sooloesitystä tai näyttelijä Irina Björklundin sahansoittoa. Näytöksen päätti joka vuosi Kirstin luottosuunnittelijan Jukka Rintalan loihtima upea, uniikki iltapuku.

Sitten alkoi syksy 2007 ja toinen aika. Kirsti oli päättänyt myydä Marimekon ja siirtyä eläkkeelle.

Vaikka legenda oli tuolloin jo 78-vuotias, päätös hämmästytti muotialaa.

Kirstillä riitti ideoita ja energiaa loputtomasti, ja hänet tunnettiin omistautumisestaan työlleen. Hän oli kuin aviossa uransa kanssa eikä kuvioon tuntunut siksi mahtuvan puolisoa.

Kirsti tunnettiin siitä, että hän tuntui kompensoivan työkiireitään luksusta huokuvalla elämäntyylillä. Vaatekaapissa oli Christian Diorin tai Yves Saint Laurentin muotitalojen luomuksia, autotallissa musta Jaguar ja kakkoskotina asunto Ranskan Rivieralla.

Rivieralle Kirsti lennähti aina elokuuksi. Varsinainen koti kuitenkin sijaitsi Espoossa meren rannalla.

Mutta miten häikäisevän menestynyt uranainen päätyi Saarijärveltä ylelliseen lasitaloonsa ja tyyli-ikoniksi?

Kirsti syntyi Saarijärvellä helmikuussa 1929 metsätyömies Vihtori Poikosen ja tämän Helmi-vaimon iltatähdeksi. Isosiskot Hilja ja Elli olivat jo aikuisuuden kynnyksellä. Kirstistä sukeutui vanhempiensa silmäterä yhdessä velipuoli Paavon kanssa. Paavo syntyi Vihtorin suhteesta.

Aineellista annettavaa Poikosilla ei juuri riittänyt, joten kodin tärkein perintö oli henkistä. Helmi uskoi vankkumatta Jumalaan ja halusi siirtää elämänkatsomuksensa kuopukselleen. Myös hyvät tavat ja puhtaus olivat äidille tärkeitä.

Vihtori puolestaan halusi suojella tyttöstä pojankoltiaisilta. Niin hän joutui usein tekemäänkin, kun Kirstin kauneus teini-iässä puhkesi kukkaan.

Toimittaja Ulla-Maija Paavilaisen kirjoittamassa, 2020 ilmestyneessä elämäkerrassa Suurin niistä on rakkaus – Kirsti Paakkasen tarina kerrotaan Kirstin erityislahjakkuudesta: hän osasi käydä kauppaa. Se ilmeni tytön ollessa jo viisivuotias.

Äiti jätti pienen Kirstin yksin lähtiessään heinänkorjuuseen ja paistoi tälle lohduksi pinon ohukaisia. Kirsti ei syönyt murentakaan rakastamaansa herkkua. Sen sijaan hän täytti letut hillolla, taitteli ne kauniisti voipaperitötteröihin ja lähti kylille hieromaan kauppoja.

Palatessaan Kirsti oli nälkäinen mutta onnellinen: taskussa kilisi liuta lettukaupoista ansaittuja viiden pennin kolikoita.

Myös koulu osoitti Kirstin neuvokkuuden. Kansakoulun opettaja Taavi Sillantaus neuvoi Poikosen vanhempia lähettämään tyttärensä oppikouluun.

Ongelmaksi nousivat lukukausimaksut. Ratkaisu löytyi, kun Kirsti muutti varakkaisiin naimisiin menneen Hilja-siskonsa luo Haminaan.

Koulutie katkesi tragediaan, kun Hiljan pieni Hannu-poika hukkui. Järkytyksen jälkeen Kirsti halusi palata turvalliseen lapsuudenkotiin Haminasta, jonka yllä pommikoneet jylisivät.

Kotonakin Kirsti kohtasi surua: Paavo kaatui rintamalla. Lapsuus oli peruuttamattomasti loppu.

Kyläkaupan harjoittelija Kirstistä tuli teini-ikäisenä. Palkallaan hän hankki leninkikankaita ja pukeutui pian paremmin kuin kukaan muu pitäjässä.

Ei ihme, että Kirstillä riitti sodan jälkeen kysyntää tansseissa. Saatille pääsystä nuorukaisten oli silti turha haaveilla, sillä Vihtori vahti silmäteräänsä kotkankatseella.

Isälle oli kova pala, kun Kirsti lähti Helsinkiin paiskimaan töitä ja jatkamaan oppikoulua. Kuopus ei pysynytkään isän valvonnassa kuten pikkutyttönä.

Helsingissä Kirsti pääsi taloustöiden hoitamista vastaan tutun vanhapiikatädin luo asumaan. Päivät hän työskenteli Elannon elintarvikeliikkeessä, vapaa-ajan kävi iltaoppikoulussa.

Valkolakki jäi kuitenkin Kirstiltä saamatta. Viikonloppuisin hän raivasi aikaa tansseissa käymiseen. Yhtenä iltana hän kohtasi Jorma Paakkasen, joka hänestä muistutti filmitähti Erroll Flynniä.

Nuoret rakastuivat, avioituvat 1952 ja muuttivat omaan, vaatimattomaan kotiin. Jorma ahersi päivät konttoritöissä ja Kirsti Stockmannin kangasosastolla. Siellä hän tunsi olonsa ulkopuoliseksi, sillä monet hänen työtovereistaan olivat lähinnä kynsiään viilaavia seurapiirirouvia.

Äitiys oli Kirstin suurimpia haaveita. Raskaus ei kuitenkaan onnistunut.

”Se on ollut elämäni suuri tragedia”, Kirsti kertoi MTV3:n haastattelussa 2019.

”Minua oli hoidettu väärällä diagnoosilla. Vatsakalvotulehdusta luultiin marjamyrkytykseksi. Lapsettomuuteni johtuu sen epäonnistuneesta hoidosta.”

Jorma ei lämmennyt ajatukselle ottolapsesta, joten Kirsti ehdotti eroa. Hän ei halunnut, että hänen rakastamansa mies murskaisi unelmansa perheestä vaimonsa vuoksi.

Avioero astui voimaan elokuussa 1964. Eron jälkeen Kirsti hukutti tunteensa työhön.

Hän oli jättänyt taakseen jäykäksi kuvaamansa Stockmannin ja siirtynyt mainostoimistoon nimeltä Mainos Kunnas. Siellä Kirsti opetteli väsymättömästi alan alkeita.

Mainosmaailma oli 1960-luvulla täysin miesvaltainen mutta kasvoi kohisten. Suomalaisilla oli yhä enemmän rahaa kulutettavaksi ja monet uutuustuotteista oli suunnattu naisille. Vuonna 1969 Kirsti tuijotti omenanmuotoista kynätelinettä ja sai idean: naisten mainostoimistosta tulisi Womena.

Kirsti toi uuden toimiston mahdollisten asiakkaiden tietoon lähettämällä näille omenan. Sen pakkauslaatikko oli varustettu iskulauseella Nyt omena – huomenna Womena.

”Innostava, positiivinen asenne työhön on kaikessa työssä tärkeintä. On innostuttava ensin itse, sitten motivoitava muut. Kovin kummallisia poppakonsteja ei motivointiin tarvita: innostuneisuus tarttuu”, Kirsti kuvasi toimintatapojaan Helena Sormusen kirjassa Johtaja nyt – Suomalaisen naisjohtajan työ ja elämä.

Moitteeton ulkokuori oli Kirstille tärkeää. Hän muutti pikkuruiseen vuokrakopperoon rahoittaakseen näyttävien vaatteidensa lisäksi toimiston tyylikkäät lasipöydät ja designtuolit.

Lempeäksi johtajaksi Kirstiä ei voinut kuvailla. Hän vaati paljon niin itseltään kuin työntekijöiltäänkin eikä säästellyt sanoja epäonnistumisten osuessa kohdalle.

Alkuvaikeuksista ja 1970-luvun maailmantalouden turbulenssista huolimatta Womena kulki voitosta toiseen.

Yritys kahmi kotimaisia ja kansainvälisiä mainosalan palkintoja. Esimerkiksi pehmeälinjaiseen pulloon pakattu Hellä Mietonen -sampoo kimposi nopeasti Suomen ostetuimmaksi. Sitä seurasi Erittäin Hieno Suomalainen -sampoo, jonka mökkiaiheinen pullo piirtyy mieleen edelleen tuttuna.

Womena kasvoi koko ajan, eikä Kirsti enää saanut pidettyä kaikkia lankoja käsissään. Niinpä hän palkkasi konsultin, josta tuli myös hänen läheinen ystävänsä ja asianhoitajansa.

Tai niin Kirsti näytti uskovan. Hänen kuolemaansa seurasi testamenttikiista, kun sukulaiset kyseenalaistivat Kirstin testamentin aitouden. Länsi-Uudenmaan poliisilaitos aloitti esitutkinnan. Poliisin mukaan yhtä henkilöä epäillään kahdesta törkeästä väärennöksestä ja yhdestä törkeästä petoksesta. Asia siirtyi heinäkuussa syyteharkintaan.

Womena-vuosina Kirsti pakeni kiirettä ja sen aiheuttamaa painetta muun muassa matkusteluun. Rakkaan Nizzan-kotinsa lisäksi hän reissasi usein Pariisiin ja vaelteli siellä luksusliikkeissä.

Kotimaassa Kirsti kiisi Jaguarillaan Saarijärvelle, jonne hän oli rakentanut virtaviivaisen tyylikkään loma-asunnon edesmenneiden vanhempiensa vaatimattoman mökin jatkeeksi.

Kirsti rakasti afgaanivinttikoiriaan Dadalosta ja Talismania ja kierteli niiden kanssa tiuhaan koiranäyttelyissä.

Intohimo työhön alkoi kuitenkin kuihtua ja vuonna 1989 Kirsti myi Womenan.

Syvä lama alkoi 1990-luvulla. Silloin Kirsti lekotteli Rivieralla uuden miesystävänsä, liikemies Jean Fabren kainalossa.

Joutenolo ei kuitenkaan riittänyt Kirstille. Hän ei ollut kadottanut uskoaan siihen, että voisi tehdä ihmeitä. Kun Amer-yhtymän riippakiveksi muuttunut Marimekko tuli kaupan 1991, Kirsti päätti huolellisen harkinnan jälkeen ostaa yrityksen.

Aloitustilanne oli vaikea.

”Yksikään ystävä tai kylänmies ei sanonut, että teitpä hyvät kaupat”, Kirsti kertoi kirjassa Marimekko – Suuria kuvioita.

Kirsti uskoi, että mikäli Marimekon palauttaisi juurilleen painokankaiden mestarina, se voisi hurmata yhä uusia kuluttajia. Hän elvytti talon perintöä, ja esimerkiksi Maija Isolan suunnittelema Unikko-kuosi monistui niin kävelysauvoihin kuin televisiovastaanottimen kuoreen. Olihan unikko Kirstin rakkaan Helmi-äidin suosikkikukka.

Kuosin syntymästä tuli muuten tänä vuonna kuluneeksi 60 vuotta.

Marimekko rantautui kuluttajien pariin muotinäytöksillään, joiden kanssa toimitusjohtajakin kiersi Suomea. 1990-luvulla Marimekko lanseerasi myös Helsingin Esplanadin puistossa pidetyt suurelle yleisölle tarkoitetut toukokuiset muotinäytökset. Ne ovat yhä suosittuja.

Kirsti onnistui taas lunastamaan roolinsa ihmeiden tekijänä.

Muutoksen aika alkoi 2007. Kirsti jätti kansainvälisestikin arvostetun Marimekon Mika Ihamuotilan käsiin. Tästä tuli Marimekon pääomistaja ja toimitusjohtaja. Kahdeksan vuotta myöhemmin yritys siirtyi Tiina Alahuhta-Kaskon luotsattavaksi.

Kirsti keskittyi nauttimaan Ranskasta, tapailemaan säveliä pianisti Seppo Hovin hänelle valitsemalla flyygelillä ja muistelemaan lapsuuttaan Saarijärvellä.

”Olen eniten kotonani, kun olen matkalla Helsingistä Saarijärvelle tai Nizzaan”, Kirsti kertoi Seura-lehdessä keväällä 2020.

Monivaiheisen elämän elänyt Kirsti Paakkanen menehtyi 92-vuotiaana 3. marraskuuta 2021.

”Hän oli aina aito oma itsensä, ja hänellä oli aseista riisuva, voimaannuttava vaikutus ihmisiin. Kirsti opetti, että sydän sytyttää sydämet, ja kohtasi jokaisen ihmisen ainutlaatuisena lahjakkuutena”, Tiina Alahuhta-Kakko muisteli Kirstiä Yleisradion haastattelussa. Hän kuvaili tätä rakkaaksi ystäväksi ja oppiäidiksi.

Henkilökuva on julkaistu Eeva-lehdessä 9/2024.