
Laulaja Kirsi Rannon hengityksestä tuli katkonaista ja puhe alkoi pätkiä - palaa 13 vuoden tauon jälkeen lavoille
Vuosia sitten tangolaulaja Kirsi Ranto menetti äänensä ja lopetti esiintymisen. Äänen lähtemisestä käynnistyi henkinen matka, joka vei uudelleen keikkalavoille, hän kertoo uudessa Voi hyvin -lehdessä.
Kirsin rannon menestyksekäs laulajanura katkesi yllättäen vuonna 2012, kun hän menetti äänensä kesken tavallisen automatkan.
Yhtäkkiä hänen äänihuulensa kramppasivat, hengitys alkoi olla katkonaista ja puhe pätkiä.
Puoli vuotta myöhemmin Kirsi sai diagnoosiksi spasmodisen dysfonian. Siinä äänilihakset voivat joko löystyä tai kramppautua kiinni.
Hoidoksi Kirsille suositeltiin botoxia, josta hän kieltäytyi, koska sen toimivuudesta ei annettu mitään takeita. Hän alkoi itse rentouttaa äänihuuliaan meditaation ja kehollisten harjoitusten avulla.
”Olen opetellut uudelleen hengittämään, puhumaan ja laulamaan.”
”Nyt 47-vuotiaana olen eri tavalla läsnä laulaessani. Kyse ei ole enää minusta tai siitä, että olisin tähti.”
Kotistudiossa hiotut kappaleet ovat tallentuneet uudelle Tango-levylle, ja Kirsi on juuri esiintynyt levynjulkaisukonsertissaan – kolmentoista vuoden tauon jälkeen.
Levytetyt tangot ovat monelle vanhoja tuttuja, sellaisia kuin Siks oon mä suruinen ja Soi maininki hiljainen. Kirsin tulkinta niistä on kuitenkin jotain uutta. Hän laulaa matalalta ja kiireettä, ja puoliso Mikan tangoihin luoma äänimaisema on utuinen ja meditatiivinen.
Kirsi sanoo, että uuden levyn myötä jokin ympyrä hänen elämässään sulkeutuu.
”Olen aivan uuden edessä. Nyt 47-vuotiaana olen eri tavalla läsnä laulaessani. Kyse ei ole enää minusta tai siitä, että olisin tähti. Koen olevani laulajana välikappaleena ja instrumenttina, itsekin ottamassa vastaan.”
Luit tiivistelmän jutusta, joka on ilmestynyt Voi hyvin -lehdessä 1/2026. Haastattelussa Kirsi kertoo, miten hän sai äänensä takaisin ja mitä äänen menettäminen sai hänet oivaltamaan miellyttämisestä. Kirsi kertoo myös, miten hän päätyi Intiaan ja Äiti Amman luo, ja millaisen keskitien hän on löytänyt henkisellä matkallaan.

