Eeva

Kirjavinkit pukinkonttiin: Heidi Herala, David Attenborough, Pirjo Hassinen, Joel Haahtela, Marjatta Sarpaneva, Yaa Gasi

Kirjavinkit pukinkonttiin: Heidi Herala, David Attenborough, Pirjo Hassinen, Joel Haahtela, Marjatta Sarpaneva, Yaa Gasi
Kiireen hellittäessä nautitaan kiehtovista elämäkerroista ja vangitsevista tarinoista.
Teksti |
,,,,,,
Julkaistu: 1.12.2020

Elämä ja teatteri sekoittuvat

Liisa Talvitien Heidi Herala –  Teatteria koko elämä (Tammi) opastaa lukijan suoraan Suomen teatterimaailman sydämeen. Tuttuja nimiä vilisevä kirja nappaa mukaansa heti ensimmäisiltä riveiltä. Tositarina luo mielenkiintoisen ja elävän kuvan Heidi Heralasta, jonka persoonassa on useita, usein piilossa olevia kerroksia.

Heini Lehtosalo

Näin olemme luonnon tuhonneet

David Attenborough on elänyt niin kuin haaveili. Yksi elämä, yksi planeetta (WSOY) -kirjassaan luontodokumenttien mestari kertoo urastaan ja linkittää sen koskettavasti ympäristössämme tapahtuneisiin muutoksiin. Surullista tuhotarinaa keventävät kuvausmatkojen kommellukset.

Heini Lehtosalo

Rohkeat nousevat otsikoihin

Maria Petterssonin Historian jännät naiset – Merirosvoja, meedioita, varkaita ja vakoojaprinsessoja (Atena) esittelee melkoisen joukon naisia, joiden elämä oli jännittävää ja usein yhteiskunnan asettamia rajoja rikkovaa.

Kukapa ei joskus kuvittelisi itseään jonkun muun nahkoihin. Petterssonin kirja antaa mielikuvitukselle uusia eväitä, sillä niin uskomattomia tositarinoita historian poimuista löytyy. Kyse ei ole vain sankareista, neroista ja rohkeista esitaistelijoista, vaan valikoimassa on myös kyseenalaisia ja suorastaan julmia naisia.

Heini Lehtosalo

Designin aarteet hurmaavat

Lasin ja kera- miikan mestarit (Parvs) on jokaisen suomalaisen designin ystävän unelmahankinta. Upeasti kuvitettu, peräti kuusiosainen kirjasarja nostaa esiin tuttuja mutta myös tuntemattomampia nimiä yli sadan vuoden ajalta A. W. Finchista Oiva Toikkaan ja Nanny Stilliin.

Heini Lehtosalo

Vaimo seisoi miehensä takana

Kirja alkaa lähettitytön ja menestyneen suunnittelijan kohtaamisesta. Kuka tuntisikaan miestä – tai taiteilijaa – paremmin kuin puoliso. Marjatta Sarpanevan teos Timo Sarpaneva – Taide ja elämä (Tammi) avaa ainutkertaisen ikkunan suunnittelijan elämään.

Heini Lehtosalo

Miehet taivaltavat synkkiä polkuja

Tomi päätyy äärioikeistolaisiin piireihin ja tekee valintoja, joilla on rumat seuraukset. Leskeksi jäänyt Jaakko joutuu Italian-matkallaan oikeistopopulistisen vävynsä kautta keskelle uskomattomia tapahtumia. Suomalais-afrikkalainen Jesse taas suuntaa Italiaan tietämättä matkansa tarkoitusta.

Pirjo Hassisen Hämärän aika (Otava) ruotii populismin ja rasismin lisäksi rujoin ottein myös seksuaalisuutta. Hassinen kuvaa taidokkaasti, miten sanat johtavat tekoihin. Romaani ei ilahduta eikä piristä, se koukuttaa ja vaikuttaa.

Riina Sydänmaanlakka

Naisia väkivallan ja rakkauden välissä

Mitä jos kaikki miesten pahoinpitelemät, raiskaamat ja tappamat naiset koottaisiin yhteen? Vieläkö silloin ajateltaisiin, että kyse on yksittäistapauksista ja yksilöiden teoista? Tätä kysyy Evie Wyld romaanissaan Me olemme susia (Tammi). Vihainen romaani on onneksi myös koukuttavasti kirjoitettu ja pelottavan viihdyttävä.

Wyld on virtuoosimainen kertoja. Me olemme susia kertoo kolmesta naisesta Skotlannin rannikolla: on 1700-luvulla elänyt Sarah, toisen maailmansodan jälkeisen ajan Ruth ja nykyajassa pyristelevä Viviane. Eri aikatasoissa kulkevaa tarinaa katkovat ajoittamattomat, irralliset väkivallan kuvaukset. Lukija yhdistelee paloja ja kutoo tarinaa yhteen, ja meille lukutoukillehan sellainen on paras mahdollinen joululahja. Vihasta huolimatta.

Mari Paalosalo-Jussinmäki

Tytär näkee, miten perhe hajoaa

Yaa Gyasin romaani Taivas ja maa (Otava) on hieno lukukokemus. Tarina kertoo ghanalaissyntyisestä perheestä köyhyyden ja rasismin riivaamassa Alabamassa. Tytär Gifty joutuu seuraamaan niin isän lähtöä, koripallotähtenä loistaneen isoveljen päihderiippuvuutta kuin äidin masennustakin. Giftystä tulee neurotieteilijä, joka tutkii hiirillä asioita, joita hän haluaisi ymmärtää ihmisessä.

Yaa Gyasin älykäs ja tarkka tyyli sekä elävä henkilökuvaus tekevät kirjan maailmasta totta. Kirjaa ei haluai- si laskea käsistään. Gifty on perheen vastuunottaja, jonka oma kasvu tapahtuu muiden varjossa. Pohjaton suru vaihtuu asioiden ymmärtämiseksi, kypsymiseksi.

Kirsi Hemanus

Ruotsalaispoliisit saavat esikuvan

Peter Mohlinin ja Peter Nyströmin Viimeinen elämä (Bazar) esittelee ruotsalaisen FBI-agentin John Adderleyn, joka palaa Amerikasta synnyinmaahansa ja onnistuu liioitellun helposti rikoksien ratkomisessa. Kadonneen perijättären tapausta selvittää myös virkistävän erilainen kollega Mona.

Tuula Kanninen

Sivullisen tarina koskettaa lukijaa

Pieni suuri kirja, huokaisimme ystävän kanssa toisistamme tietämättä puhuessamme Jhumpa Lahirin novellikokoelmasta.

Missä milloinkin (Tammi) koostuu 46 lyhyestä luvusta, joissa kaikissa kertojana on sama Roomassa elävä nimetön nainen. Luvut on otsikoitu paikan mukaan (Museossa tai Jalkakäytävällä) ja tekstit muistuttavat enemmän valokuvia kuin elokuvia. Kirja kannattaa lukea hitaasti ja keskittyen. Itse taittelin sivuja koirankorville löytääkseni tärkeät lauseet myöhemminkin.

Katkelmallisuudesta huolimatta kirja muodostaa vahvan kuvan naisesta, joka on oman elämänsä sivullinen, hiukan yksinäinen ja irrallaan kaikesta. Pohjimmiltaan syy jää lukijalle arvoitukseksi, mutta niin se taitaa ihmisten kanssa olla muutenkin.

Mari Paalosalo-Jussinmäki

Lapsia maailman ja perheen laidalla

Älä pelästy takakansitekstiä. Kadonneiden lasten arkisto (Gummerus) rikkoo kyllä romaanin kaavoja ja saattaa jopa uudistaa sen muotoja, mutta pohjimmiltaan se on melkein kronologisesti kerrottu hieno tarina. En muista, milloin olisin nauttinut lukemisesta yhtä paljon.

Kirjassa nimettömäksi jäävä perhe ajaa halki Yhdysvaltojen. Ääntä työkseen tallentavat vanhemmat tekevät eroa, takapenkillä istuvat lapset yrittävät tajuta perheen ja maailman toimintaa. Suunnilleen puolivälissä kirjaa kertoja vaihtuu äidistä pojaksi.

Perheen tarinan rinnalla kulkee tarina Etelä-Amerikasta Yhdysvaltoihin pyrkivien lasten kohtaloista. Tuhannet lapset kulkevat vaarallisen matkan junien katoilla, jäävät jumiin pidätyskeskuksiin tai katoavat aavikolle. Perheen äiti suunnittelee äänidokumenttia aiheesta.

Valeria Luiselli syntyi Meksikossa mutta asuu nykyisin Yhdysvalloissa.

Kadonneiden lasten arkisto on myös muodikkaasti autofiktiivinen kirja. Valeria Luiselli teki vapaaehtoistyötä siirtolaislasten tulkkina ja kirjoitti aiheesta ensin palkitun tietokirjan ja nyt palkitun romaanin.

Tarinaan kietoutuu kokoelma viittauksia sekä oikeisiin että keksittyihin kirjoihin ja musiikkiin, mutta romaani hengittää niiden läpi. Viittaukset tuovat kirjaan toisen tason, jonka voi myös jättää huomioimatta. Jälkimauksi jää se, miten vaivattoman kevyesti ja kauniisti Luiselli kertoo surua ja luopumista huokuvan tarinan.

Mari Paalosalo-Jussinmäki

Poika oppii antamaan anteeksi

Joel Haahtelan teoksessa Hengittämisen taito (Otava) nuori mies lähtee talvella Kreikkaan etsimään isäänsä. Hän päätyy saarelle, jossa kohtaa eristyksissä elävän uskonyhteisön. Haahtelan 12. romaani käsittelee jälleen suuria teemoja: isän ja pojan rakkautta, perheen hajoamista ja anteeksiantamista.

Päivät kylmällä ja karulla saarella jakautuvat arkisen aherruksen ja rukouksen välillä. Kova laveri painaa selkää, lampetin liekki lepattaa ja tähdet loistavat. Uskonelämä avautuu kaikilla aisteilla. Saarella rukous on yhtä jatkuvaa kuin hengitys.

Runollinen kieli lumoaa. Kirjan lukeminen itsessään on kuin kaunis hengitysharjoitus.

Elisa Helavuori

Rakkaus ei kysy lupaa

79-vuotias Missy asuu Lontoossa yksin suuressa talossaan. Hänen puolisonsa on jo poissa, tytär katkaissut välit ja poika muuttanut Australiaan. Missyn päivän täyttävät rutiinit ja katumus.

Tästä Beth Morray rakentaa suloisen, lämpimän ja hurmaavan brittiläisen romanttisen komedian. Missy Carmichaelin rakkaustarinan (Bazar) huumori kuivaa kurkkua ja rakkaus tekee ajoittain kipeää.

Missy ja lukija saavat lempeän opetuksen siitä, että elämäänsä saa lisää rakkautta rakastamalla muita, vaikka sitten aluksi koiraa.

Mari Paalosalo-Jussinmäki

Onko maailmalla toivoa?

Emmi Itärannan kirjassa Kuunpäivän kirjeet (Teos) eletään vuotta 2168. Ihmiskunta on tuhonnut maapallon elinolosuhteet lähes täysin ja sen asukkaat pyrkivät siirtolaisiksi Marsiin, johon heitä ei haluta vastaanottaa.

Lumi Salo toimii parantajana Marsissa sekä Aurinkokuntaan rakennetuissa muissa siirtokunnissa. Hänen puolisonsa, kasvitieteilijä Sol, katoaa yllättäen. Laboratoriosta on kadoksissa kolme muutakin ihmistä. Lumi alkaa etsiä puolisoaan ja kirjoittaa muistivihkoonsa tälle kirjeitä. Niissä hän kertaa elämäänsä ja ajatuksiaan sekä kirjaa ylös tapahtumia etsinnän ajalta.

Vaikka en ole suuri tieteiskirjallisuuden ystävä, Itärannan teoksessa on jotain lumoavaa. Kieli on uskomattoman kaunista ja hiottua, ja tarinan tunnelma unenomainen.

Pirjo Nurmilaukas

Kommentoi +