"Keski-ikäiset naiset näyttäytyvät julkisuudessa pirteinä tarmonpesinä. He kertovat, etteivät ole koskaan voineet näin hyvin ja vihdoin tietävät, keitä ovat.

Keski-ikään liittyy muitakin kliseitä. Puhutaan puumista ja siitä, miten juuri tässä iässä naisen seksuaalisuus vapautuu täysin. Joku saattaa olla viisikymppisenä eronnut kolmenkymmenen vuoden avioliitostaan. Miten yhtäkkiä voi olla itsevarma puuma, jos ei ole ollut kuin yksi sänkykumppani?

Kliseet keski-iästä ovat hiertäneet minua. Olen miettinyt, olenko maail­man ainoa keski-ikäinen, joka ei vielä tiedä, kuka on, ja on yhä epävarma itsestään.

Lopulta tajusin, ettei minun tarvitse olla vielä viisikymppisenäkään valmis. Olisi itse asiassa aika tylsää, jos tietäisin jo nyt, kuka olen.

Tunnistan kyllä yhä paremmin voimavarani. En esimerkiksi tykkää kauheasti matkustaa ulkomaille.

Nuorena ajattelin, että matkustelu kuuluu asiaan. Ensin pitää mennä interrailille ja kun on työelämässä, käydä Thaimaassa ja viikonloppureissuilla Euroopan suurkaupungeissa. Nyt tiedän, että jos tykkään eniten olla mökillä, minun ei ole pakko lähteä Balille.

Olen yhä epävarma esimerkiksi sen vuoksi, että iän merkit näkyvät naamastani. Kun nuoret myyjät teitittelevät minua, mietin, kenelle he puhuvat. Omaa ikää on vaikea sisäistää.

1960-luvun kauneusoppaassa filmitähti sanoi, että ikääntyessä saa sellaiset kasvot kuin ansaitsee. Ei se niin mene.

Joillakin on rankempi työ kuin toisilla, ja hankalan vauvan kanssa valvotut yöt jättävät jälkensä. Kaikilla ei ole varaa käydä kampaajalla tai nuorennushoidoissa.

Ajattelen, että epävarmuus on luonnollista. Yhteiskunta on nuorisopakkomielteinen, joten on ymmärrettävää, jos keski-iässä on huono itsetunto siitä, että naama muuttuu.

Sitä paitsi jos kukaan ei muka välitä siitä, mitä muut ajattelevat, miksi ryppyrasvoja myydään niin paljon?

Yhteiskunnassa ihaillaan vahvoja naisia. Moni sanoo, että isoäiti meni suoraan synnytysvuoteelta naurismaata kuokkimaan.

Haluaisin kyseenalaistaa tarpeen olla vahva. Mitä vahvuus oikein edes tarkoittaa, ja eikö heikoilla nynnyillä ole muka arvoa?

Minusta kiinnostavimpia ihmisiä eivät ole täydellisen itsevarmat tyypit. Arvostan ystävissäni keskeneräisyyttä ja sitä, että heidän kanssaan voi keskustella ja löytää uusia ratkaisuja yhdessä. On hedelmällistä, että asioita voi ajatella monelta kantilta.

Kun ymmärtää, ettei tarvitse olla valmis, voi pysyä uteliaana elämää kohtaan. Uteliaisuus ja kyky innostua tekevät elämästä hauskaa. On loputtomasti asioita, joista voi oppia lisää ja pitää sillä tavalla aivot vireinä. Kun tajuaa, ettei tiedä paljoakaan, tuntee itsensä nuoreksi.”

Laura Honkasalo on 52-vuotias kirjailija, toimittaja ja kääntäjä. Hänen uusin teoksensa Keski-ikäinen elämäni ilmestyi elokuussa 2022.

Juttu on alun perin julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 14/2022.