Väsymystä, hikoilua, lihomista, laihtumista tai vatsavaivoja? Yhdellä mittauksella voi selvitä, onko kyse jostain vakavammasta
terveys
Väsymystä, hikoilua, lihomista, laihtumista tai vatsavaivoja? Yhdellä mittauksella voi selvitä, onko kyse jostain vakavammasta
Kilpirauhanen säätelee aineenvaihduntaa ja vaikuttaa jokaiseen soluun. Sisätautien erikoislääkäri kertoo yleisimmistä ongelmista kilpirauhasessa ja niiden hoidosta.
Teksti

Kuvat

12.11.2023
 |
Kauneus ja Terveys

Terveellinen ruokavalio, liikkuvainen elämäntapa ja riittävä uni ja lepo ovat monesti toimiva tehokolmikko sairauksien ehkäisyssä. Kilpirauhasen toimintahäiriöt eli vajaa- ja liikatoiminta ovat siitä poikkeuksellisia, ettei niihin voi vaikuttaa elämäntavoilla.

Kilpirauhasen häiriöt johtuvat usein autoimmuunisairauksista, jotka ovat tyypillisesti perinnöllisiä. Tästä johtuen myös kilpirauhassairaudet saattavat kulkea suvuittain. Esimerkiksi keliakiaa, tyypin 1 diabetesta ja reumaa sairastavilla esiintyy keskimääräistä enemmän kilpirauhasen vajaatoimintaa.

Sekä vajaa- että liikatoiminta aiheuttavat yleisoireita, kuten väsymystä, painonmuutoksia, hikoilua sekä suolen toiminnan muutoksia. Niinpä kilpirauhasarvot on otettu suurelta osalta ihmisiä jossain vaiheessa elämää.

Rosengård-Bärlund korostaa, että jos arvot ovat normaalit, oireiden syy voi johtua elin­tavoista, kuten ruokavaliosta tai stressistä. Myös muiden sairauksien mahdollisuus tulisi selvittää.

Hentoisesta olemuksestaan huolimatta kilpirauhanen paiskii rutkasti hommia.

Kilpirauhanen on yksi elimistömme ulkonäöllisesti hienoimmista elimistä, sillä se muistuttaa perhosta. Tämä siivekäs sijaitsee kaulalla kurkunpään alapuolella ja painaa noin 25 grammaa.

Hentoisesta olemuksestaan huolimatta kilpirauhanen paiskii rutkasti hommia. Se valmistaa, varastoi ja vapauttaa verenkiertoon kilpirauhashormoni tyroksiinia, joka säätelee aineenvaihduntaa. Kilpirauhasen toiminta vaikuttaa muun muassa aivoihin, sydämeen, hermostoon, vireystasoon, painoon, lihasvoimiin, muistiin ja suolen toimintaan.

Ei ole solua, johon kilpirauhanen ei vaikuttaisi, sanoo sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri Milla Rosengård-Bärlund Pihlajalinnasta. Tosin kilpirauhasen tarmo hieman hidastuu iän myötä. Kilpirauhasen vajaatoiminta eli sairaus, jossa kilpirauhanen ei pysty tuottamaan normaalia määrää ­tyroksiinia, yleistyy iän myötä ja sitä todetaan eniten 60 ikävuoden jälkeen.

Vajaatoimintaa tutkitaan verikokeilla, joissa mitataan vapaan tyroksiinin (T4-V) sekä tyreotropiinin (TSH) arvot. Jälkimmäinen on aivolisäkkeen säätelyhormoni, joka piiskaa kilpirauhasen toimintaa. TSH:lle on ikäkohtaiset viitearvot, koska ne ovat iän myötä luontaisesti korkeammat. Tämän ajatellaan johtuvan kilpirauhasen toiminnan heikentymisen lisäksi muutoksista rauhasen säätelyjärjestelmässä.

Kilpirauhasen vajaatoimintaan auttavaa lääkettä käyttää Suomessa yli 300 000 ihmistä. Sairaus on neljä kertaa yleisempi naisilla kuin miehillä.

Tiesitkö tämän kilpirauhasesta?

1. Huolehdi jodinsaannista

Kilpirauhanen ei tykkää jodin puutteesta tai liikasaannista. Sekaruokavaliosta saa yleensä riittävästi jodia. Sitä on maitotuotteissa, munassa ja kalassa. Vegaaneille suositellaan monivitamiinivalmistetta, jossa on jodia 100–175 µg.

2. Gluteenia ei tarvitse välttää

”Vältä gluteenia, suojelet kilpi­rauhasta” -väite on urbaani legenda. Gluteenittoman ruokavalion positiivisista vaikutuksista kilpirauhaseen ei ole tieteellistä näyttöä. Myöskään vajaatoimintaa sairastavien ei tarvitse välttää gluteenia.

3. Syövän ennuste on hyvä

Noin viisi prosenttia kilpirauhasen kyhmyistä on syöpää. Hoitona on leikkaus ja ennuste yleensä hyvä. Suomessa todetaan vuosittain noin viisi­sataa syöpätapausta. Syöpä on yleisempi naisilla.

4. Vajaatoiminnassa on puutetta tyroksiinista

Kilpirauhasen vajaatoiminnan yleisin syy on rauhasen auto­immuunitulehdus. Myös radio­jodihoito voi laukaista sairauden.

Vajaatoiminnassa tyroksiinin puute hidastaa aineenvaihduntaa, mistä seuraa väsymystä, palelua, painonnousua, turvotusta, ummetusta ja sykkeen hidastumista. Keho ja mieli siirtyvät ikään kuin mateluvaihteelle. Hoitona on elinikäinen tyroksiinin hormonikorvaushoito. Se vie valtaosalta oireet.

On väitetty, että kilpirauhasen vajaatoimintaa voisi sairastaa, vaikka verikokeiden arvot ovat normaalit. Rosengård-Bärlundin mukaan lääketiede ei tunne tällaista vajaatoimintaa. Diagnoosin perustuu aina poikkeaviin laboratoriotuloksiin. Kilpirauhasen vajaatoimintaan sopivia oireita ilmenee muissakin sairauksissa.

5. Liikatoiminnassa keho lähtee laukalle

Liikatoiminnassa kilpirauhanen tuottaa liikaa tyroksiinia, mikä kiihdyttää aineenvaihduntaa. Keho lähtee laukalle: sydän tykyttää, hikoiluttaa, suoli vilkastuu ja usein paino putoaa. Olo on vilkas mutta väsynyt.

Yleisin syy on autoimmuunisairaus ­Basedownin tauti. Joskus syynä voi olla myös struuma eli suurentunut kilpirauhanen tai kilpirauhastulehdus. Rytmihäiriölääke amiodaroni voi myös aiheuttaa liikatoimintaa.

Liikatoiminnan tutkiminen kuuluu endokrinologille. Hoitona on joko kilpirauhasta jarruttava lääke, leikkaus tai i suun kautta annettava radio­jodihoito. Sydämentykytystä voidaan lievittää beetasalpaajilla.

6. Kilpirauhanen lapsettomuuden taustalla?

Lapsettomuus ja kuukautiskierron häiriöt ovat syitä tutkia, onko kilpirauhasessa vajaa- tai liikatoimintaa. Vajaatoiminta voi olla oireeton. Kun vajaatoiminta on hoitotasapainossa, se ei pienennä mahdollisutta tulla raskaaksi.

Asiantuntija sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri Milla Rosengård-Bärlund, Pihlajalinna ja HUSin Vatsakeskus.

Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 12/2023.

1 kommentti