Kun meteorologi Kerttu Kotakorpi sai oman tv-ohjelman Ylellä, hän alkoi saada vihakommentteja – reagoi yksityisviesteihin rohkealla tavalla
Toimittaja ja meteorologi Kerttu Kotakorpi saa toisinaan vihapostia, koska pitää esillä ympäristö- ja ilmastoaiheita. Hänestä tunteille pitäisikin antaa enemmän tilaa ja ymmärrystä keskusteluissa.
Taivaalta sataa valkoisia jalkarättejä ja tuuli piiskaa. Ylen luontotoimituksessa työskentelevä Kerttu Kotakorpi ei kelejä hätkähdä. Hänen poskensa ovat punaiset, raikkaat kuin metsässä kävelyn jäljiltä.
Kerttu pyöräilee aina neljän kilometrin työmatkan, joten ripsivärin hän lisää vasta työpaikalla. Sitä ennen sitä on turha laittaa.
Entisen suosikkimeteorologin määräaikainen työsuhde toimittajana on hiljattain vakinaistettu, mutta muutosneuvottelut ovat jälleen päällä. Sellainen on ajan henki muuallakin.
Kun lisätään päälle uutiset sodista ja kriiseistä sekä huoli toimeentulosta, Kerttu ei ihmettele yhtään, että ihmisillä on tavallisessa arjessa paljon muutakin murehdittavaa kuin ilmastonmuutos tai luontokato.
”Hanskoja ei saisi silti heittää tiskiin, työ on tehtävä ennemmin tai myöhemmin”, Kerttu sanoo.
”Asiat ovat moniulotteisia ja vaikeita, helppoja vastauksia ei ole.”
Julkisuus ei sinänsä kiehdo Kerttua, mutta hän on kuitenkin tehnyt itselleen selväksi, miten sitä voi hyödyntää. Instagramissa hänellä on vankka seuraajakunta, jolle hän jakaa välittömällä ja hyväntuulisella tyylillään videoklippejä ja postauksia arjestaan.
Ne liittyvät ilmastoystävälliseen syömiseen, lintujen tarkkailuun ja elämyksiin, joita pohjoinen luonto tarjoaa.
”Luonto antaa kaiken, yksiselitteisesti. Alan voida huonosti, jos olen liian pitkään sisätiloissa”, Kerttu sanoo.
Mutkaton ja läheinen luontosuhde on kodinperintöä. Vaasalaisen sisarussarjan kuopukseksi syntynyt Kerttu oli omien sanojensa mukaan touhukas ja puhelias penska, jolle luonnossa liikkuminen ja vuodenaikojen mukainen elämä oli itsestään selvää.
Mökillä vietettiin paljon aikaa koko perheen voimin, marjastettiin ja sienestettiin.
”Oli lepakoita, lintuja ja hirviä, joita laskimme. Yhdelle valtavan kokoiselle hirvelle annoimme nimenkin, Rontti Edvart. Se asui ihan mökin läheisyydessä.”
Halkoja hakiessa oli koputettava ensiksi vajan ovenpieleen, jotta käärmeet tiesivät väistää.
”En tiedä, miten paljon vanhempani todellisuudessa yrittivät esimerkiksi käärmeitä hätistellä, mutta meille lapsille annettiin sellainen kuva, että olimme siellä kaikki yhdessä. Opin kunnioittamaan kaikkia lajeja. Siksi en oikein ymmärrä, että joku alkaa kiljua nähdessään ampiaisen”, Kerttu naurahtaa.
Kun Kerttu abiturienttikeväänä keksi meteorologian opinnot Helsingin yliopiston pääsykoeoppaasta, suunta oli selvä. Sääilmiöt olivat kiehtoneet Kerttua jo lapsena, erityisesti silloin, kun ukkosti. Tai rankkasateen aikaan, kun kotikatu kaupunkialueella tulvi.
”Kahlasin parkkipaikalla kumisaappaat jalassa ja vaikka se oli tosi jännittävää ja hienoa, herätti se kaikki myös jonkinlaista pelkoa. Jonkun olisi ehkä pitänyt sanoa, että Suomessa tulva ei vie koteja.”
Katastrofiuutiset olivat muistijälkenä myös puolitoista vuotta sitten, kun Kerttu sai mahdollisuuden toteuttaa Ylelle unelmiensa televisiosarjan Kerttu ja Markku – Toivoa etsimässä kollegansa Markku Sipin kanssa. Ohjelmassa parivaljakko keskittyy myönteiseen kehitykseen ja ihmisiin, jotka tekevät parhaansa maailman parantamiseksi.
”Matka oli valtavan hieno ja opettavainen. Ilmastonmuutoksen suhteen on helppoa olla kyyninen ja kielteinen, mutta halusimme Markun kanssa keskittyä hyvään”, Kerttu muistelee.
”Projekti oli haastava, koska halusimme toiveikkuudesta huolimatta välittää totuudenmukaista kuvaa aikamme ongelmista. Asiat ovat vaikeita ja moniulotteisia, yksinkertaisia ja helppoja vastauksia ei ole.
”Ahdistukselta suojaa, kun ymmärtää, mihin voi vaikuttaa ja mihin ei.”
Vaikka moni katsoja kertoi ohjelman myötä ahdistuksen vähentyneen ja toivon heränneen, myös tulenkatkuista palautetta tuli.
”En yleensä lue somekeskusteluja itsestäni, mutta sarjan ilmestymisen jälkeen yksi sosiaalisen median viestiketju osui silmiini. Yllätyin, miten paljon persoonani herätti näissä keskustelijoissa vihaa”, Kerttu muistelee.
Hän haluaa ajatella, että vihapalaute on harvoin kuitenkaan henkilökohtaista. Kuva nuorehkosta, pääkaupunkiseudulla elävästä naisesta, joka pyöräilee punavihreässä kuplassaan, on ajassamme tuttu stereotypia. Sellaista kohti on helppo hyökätä.
”Vaikka se tuntuu välistä epäreilulta ja kurjalta, en voi pyydellä sitä anteeksi, millainen olen. Meillä on oltava erilaisia ihmisiä, jotka puhuvat näistä asioista.”
Kun ammatti on työn lisäksi kutsumus ja intohimo, rajojen vetämisessä saa olla tarkkana. Kerttu sanoo nähneensä lähipiirissään liian monta loppuunpalamista.
”Ahdistukselta suojaa, kun ymmärtää, mihin voi vaikuttaa ja mihin ei. En menetä yöuniani ilmaston takia, mutta en tiedä mitään tärkeämpää, mitä voisin tehdä työkseni”, Kerttu painottaa.
”Vain kerran olen itkenyt vuolaasti. Katsoin pingviininpoikasista kertoneen dokumentin, ja oli raastavaa nähdä, miten ne menehtyivät sateeseen. Tunteilla on valtava voima. Olen usein ajatellut, miten niille pitäisi olla ylipäätään enemmän tilaa myös ilmastokeskustelussa.”
”Tärkeintä on, että kukaan ei jäisi huoliensa ja vihansa kanssa yksin.”
Kun Kerttu saa yksityisviestin otsikolla: ”Taas tuota ilmastopaskaa”, hän klikkaa sen rohkeasti auki. Joskus viestit päätyvät roskakoriin, useimmiten hän vastaa niihin.
”Yleensä käy niin, että lopulta olemme kirjoittajan kanssa ihan samalla linjoilla asioista. Usein riittää, että olen itse valmis kuuntelemaan palautteen antajan huolen jostakin hänen elämäänsä tai elämäntapaansa liittyvästä asiasta, jota ilmasto koskettaa.”
Kerttu näkee, että yhteisöllisyydellä ja tunteiden jakamisella voitaisiin saada paljon aikaan.
”Tärkeintä olisi, että kukaan ei jäisi yksin huoliensa ja vihansa kanssa, vaan että niistä voisi keskustella. Ymmärrän, että henkilö saattaa kuohahtaa, jos hän joutuu ajamaan autolla, koska julkista liikennettä ei ole. Se ei silti poista tosiasiaa, että meillä on käsissämme isoja haasteita.”
Siksi kaikenlaisen ohjailun olisi Kertusta oltava lempeää ja kannustavaa. Hän itse on ollut kasvissyöjä yli kymmenen vuotta ja harjoittelee nyt kotivegaanina uudenlaista elämäntapaa.
Vaikka uudet ravitsemussuositukset ohjeistavat jättämään leikkeleet leivän päältä, Kerttu ei tuomitsisi ketään kinkkusiivuista. Jokainen voi silti tehdä jotain.
”En ylipäätään ole ihan varma, missä määrin yksittäisen ihmisen tarvitsee olla kaikesta huolissaan. Tärkeämpää olisi muuttaa yhdessä systeemiä, koko järjestelmää, johon kuuluvat sekä päättäjät, yritykset että kuluttajat.”
Kerttu on vakuuttunut, että ilmastonmuutos huolestuttaa kaikenikäisiä ihmisiä. Samalla hän iloitsee, että monilla suomalaisilla on läheinen luontosuhde. Isolle osalle myös eläinten hyvinvointi on tärkeää, aina karjankasvattajia myöten.
Kertusta on hurjaa, että olemme Suomessa onnistuneet esimerkiksi normalisoimaan tehotuotannon.
”Meillä broilereilla on tukalammat olot kuin missään muussa EU-maassa. Ei kai tämä ollut se, mitä halusimme! Eikö meidän pitänyt olla ympäristöystävällinen, innovaatioiden ja kestävän kehityksen nimeen vannova maa?” Kerttu kysyy.
Hän ei kiellä talouden merkitystä mutta haastaa ajattelemaan syvällisesti.
”Surullinen fakta on se, että tällä hetkellä yritystuet kohdistuvat nimenomaan tehotuotantoon. Siksi sanon, että kyse on systeemistä.”
”Elämäntapani on melko kestävää, enkä koe, että olen joutunut luopumaan mistään.”
Vaikka Suomen maine kestävän kehityksen ja ilmastonmuutoksen mallioppilaana on ottanut takapakkia, hyviäkin asioita tapahtuu. Sähköautojen kauppa on kasvanut ja uusiutuva energia on niin edullista, että Suomen energiantuotannon päästöt ovat laskeneet merkittävästi.
”Tärkeintä olisi ymmärtää, että ilmasto- ja luontoasiat eivät ole erillinen uutisaihe, ne liittyvät kaikkeen ihmisten elämässä. Ymmärrän kyllä oman jääviyteni, mutta media ei saisi päästää päättäjiä liian helpolla”, Kerttu pohtii.
Hänestä tarvitsemme konkreettisia unelmia paremmasta huomisesta, vaikka sellaisten kuvittelu tuntuisi utopistiselta. Kun Kerttu aloitti meteorologin työssään, näytti siltä, että ilmasto lämpenee vuosisadan loppuun mennessä 4–6 astetta. Nyt arvio on 2,7 astetta.
Se on hänestä hyvä muttei vielä riittävä saavutus. Siksi pienilläkin valinnoilla on merkitystä.
”Oma elämäntapani on kohtuullisen kestävää, enkä koe, että olen joutunut luopumaan mistään.”
Jatkuvan tavaran haalimisen sijaan maailmankuvaa ohjaisivat mielekkäästi rauhallisempaan ja yhteisöllisempään suuntaan sellaiset tavoitteet, kuten vapaa-ajan tai luontoelämysten lisääminen ja stressin vähentäminen.
”Päästöjen laskeminen ja niistä viestiminen harvoin kannustavat ketään.”
Kerttua motivoi se, että hänen oma elämäntapansa on linjassa vallitsevan todellisuuden kanssa. Vastavirtaan uiminen ei tunnu niin hankalalta, kun tiedostaa, että olemme itse luoneet kulutusyhteiskunnan, jossa kuuluu tavoitella omaisuutta ja ulkomaan matkoja.
”En ole esimerkiksi lopettanut lentämistä kokonaan, mutta onhan lentomatkustaminen nyt järjettömän vastenmielistä. Kaikki se jonottaminen, odottaminen ja putkeen sulloutuminen. On myös sietämätöntä, että meille myydään tavaroita, jotka eivät kestä käytössä”, Kerttu sanoo.
Hän kertoo myös parin vuoden takaisesta ramppaamisesta elektroniikkaliikkeessä. Kerttu palautti sinne toistuvasti kuulokkeet, jotka menivät rikki takuuajan sisällä.
”Reklamointi ei tuonut onnea. Tein niin, koska ajattelin sen olevan viesti valmistajalle, ettei sellaisia tuotteita kannata tehdä kuluttajille.”
Kiertotalousasiassa ja korjauspalvelujen kehittämisessä onkin Kertun mielestä vielä paljon tehtävää. On hyväksyttävä se, että kestävästi tuotetut asiat maksavat enemmän.
”Kun ostaa harvemmin, kalliimpi hinta ei kirpaise niin paljoa. Kannattaa myös hankkia ystävikseen samantyylisiä ihmisiä, jotta vaatteita voi helposti lainata ja kierrättää. Toki jotain uuttakin aina tarvitsee, kunhan ei koko ajan.”
Onnellisimmillaan Kerttu on silloin, kun hän herää teltasta keskellä koskematonta luontoa, ilman juoksevaa vettä tai sähköä. Tai kun saa pitää työkeikalla lintuasemalla kädessään sinitiaista, joka nokkii sormia ja näyttää, miten sisukas tyyppi se on, vaikka painoa ei ole kuin kymmenen grammaa.
Kertun kolme tärkeää
Lumi: ”Haluan, että meillä on täällä pohjoisessa lunta myös tulevaisuudessa. Lumi on kaunista. Se tuo valoa ja vaihtelua meidän vuodenkiertoomme.”
Metsä: ”Lempipaikkani, joka tarjoaa suojaa, kun tuulee ja sataa. Metsässä on kaikkea jännittävää, koska siellä on elämää ympäri vuoden.”
Pyöräily: ”Pyöräily on yksinkertaisesti kivaa. Pyörän selässä koen vapauden tunnetta, ja sillä on helppo liikkua paikasta toiseen kelillä kuin kelillä.”
Kerttu Kotakorpi
- Yle Luonnon toimittaja ja meteorologi.
- Asuu Helsingissä kerrostalossa.
- Tunnetaan myös tv-sarjasta Kerttu ja Markku – Toivoa etsimässä, joka on löydettävissä Yle Areenasta.
- Tekee sosiaaliseen mediaan ahkerasti luonto- ja ilmastoaiheista sisältöä.
- On kirjoittanut kolme kirjaa, Suomen luonto 2100 – Tutkimusretki tulevaisuuteen (Bazar Kustannus 2021) ja Minun luontoni (2023) sekä Raija Järvisen, Panu Halmeen ja kuvittaja Anna Pakkasen kanssa lastenkirjan Kuura ja Pyry (Enstone 2024).
- Harrastaa lintujen bongaamista, luonnossa liikkumista, melontaa ja pyöräilyä, keikoilla ja elokuvissa käymistä.
Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehden numerossa 2/2025.
