Muistat ehkä lettikuvioiset leggingsit. Pari vuotta sitten niitä näkyi äitien ja lasten päällä kaupungilla ja somessa.
Lettivaatteet ovat olleet Vimma-vaatemerkin isoin menestystuote, joskaan ei ainoa. Äitiyslomalla aloitetusta, kotikutoisesta merkistä on tullut alle kymmenessä vuodessa tunnettu vaatebrändi.
Vimman perustaja Marjut Rahkola avaa liikkeen oven, mutta vaatteita ei näy missään. Myymälä muutti vähän aikaa sitten kauppakeskus Triplaan Helsingin Pasilaan. Tila jäi tyhjäksi.
– Minulla on tällä hetkellä kova tarve tehdä jotain epäkaupallista. Haluan hankkia alakertaan keramiikkauunin ja alkaa järjestää keramiikkakursseja. Käsillä tekeminen on terapeuttista.
Marjut istuu keinutuoliin, potkaisee vauhtia ja alkaa puhua. Ehkä hieman yllättäen siitä, onko alassa järkeä.
– Olen vähän väsähtänyt kaikkeen kaupallisuuteen.Olen viettänyt pitkiä aikoja peilin edessä ja miettinyt vaatealaa ja sen järkevyyttä, hän sanoo.
– Olen etsinyt itseäni: miettinyt, haluanko olla bisnesnainen vai ehkä jotain muuta.
Paitsi yrittäjä, Marjut on kätilö ja suurperheen äiti. Hän synnytti ensi kertaa 21-vuotiaana. Äitiysvapaa seurasi toistaan, ja vapailla hän hurahti lastenvaatteiden ompeluun. Vimma syntyi tekemisen vimmasta.
– En hakenut muutosta, asiat vain tapahtuivat.
Marjut ryhtyi ensiksi freelance-suunnittelijaksi. Sen jälkeen hän opiskeli Helsinki Design Schoolissa. Opintojen jälkeen hän perusti Vimma-nettikaupan.
Moni on ihmetellyt, että entinen kätilö on vaatealan yrittäjä. Marjutista siinä ei ole mitään erikoista.
Näen kätilön työssä ja yrittäjyydessä paljon samaa. Pitää reagoida nopeasti yllättäviin tilanteisiin.
Sekä kätilöllä että yrittäjällä on oltava rohkeutta mennä suoraan päin vaikeita asioita.
– Olen yhä sitä mieltä, että kätilö on maailman hienoin ammatti. Pidän itseäni typeränä, kun olen hairahtunut siitä niin kauas, mutta en kadu mitään. Katuminen ei ole minun juttuni.
Marjut ja hänen miehensä Jussi Rahkola saivat kymmenessä vuodessa kuusi lasta.
Nyt lapset ovat 11–21-vuotiaita. Vanhin asuu tällä hetkellä Australiassa, yksi on armeijassa ja yksi on lukiolainen, joka sai juuri ajokortin. Kaksi lapsista on yläastelaisia ja nuorin nelosluokkalainen.
– Olin rohkea ja rämäpäinen, kun perustin perheen niin nuorena. Me olimme Jussin kanssa tosi rakastuneita ja ihan yltiöpäisiä. Hänen kanssaan minulla on aina ollut sellainen olo, että meidän kahden tiimi selviää mistä vain.
Marjut synnytti ensimmäisen kerran kätilöopiskelijana.
– En sano, etteikö voisi olla hyvä kätilö, vaikka ei olisi synnyttänyt itse, mutta synnytykseni jälkeen tiesin ja tunsin syvästi, mistä on kysymys.
Marjut on kiitollinen 20 vuotta nuoremmalle itselleen, joka uskalsi perustaa perheen, vaikka opiskelut olivat kesken.
– Minulla oli silloin muutenkin vahva kaikki järjestyy -mentaliteetti. Olin luottavainen ja huoleton nuori nainen. Ajattelin, että elämä on helppoa ja vain omalla asennoitumisella on väliä.
Vasta kun vuodet vierivät, huomasin, että elämä ei ole pelkkää leijumista. Vastaan tulee myös menetyksiä ja luopumista.
Kun hän oli lapsi, isomummu asui samassa pihapiirissä Marjutin perheen kanssa.
– Isomummulla oli vahva kauneudentaju, ja hän tälläytyi elämänsä loppuun asti.
Yhdessä isomummu ja Marjut tuunasivat vaatteita, lisäsivät olkatoppauksia ja katsoivat, mikä hattu sopii minkäkin asun kanssa.
Nuorella tytöllä 1980-luvun Kempeleessä Pohjois-Pohjanmaalla oli välillä tylsää. Marjutilla oli aikaa opetella ompelemaan. Rahaa ei ollut paljon, ja sekin oli hyvä asia. Tyhjästä nyhjäiseminen ruokki mielikuvitusta.
Kiitän perhettäni siitä, että minulla oli vapaus kulkea omannäköisissä ja välillä hassunnäköisissä vaatteissa ja olla oma itseni.
Lapsuus oli turvallinen.
– Toisaalta elimme ylisuojeltua elämää. Perheessämme oli paljon tabuja, sillä lasten ei haluttu tietävän kaikista maailman nurjista puolista.
Lapsuusperheen sisaruksista Marjut on ainoa, joka jätti Pohjois-Pohjanmaan ja lähti Etelä-Suomeen.
– Minäkin olisin jämähtänyt Oulun seudulle, jos Jussi ei olisi sanonut, että nyt meidän pitää nähdä Suomea muistakin vinkkeleistä. Olen hänelle kiitollinen siitä.
Pohjois-Pohjanmaan Kalajoelle valmistui viime vuonna mökki, joka pitää perheen kiinni juurissa.
Lomapaikka on rakennettu rantaan paikalle, jossa 19-vuotiaat Marjut ja Jussi päättivät alkaa seurustella. Kaveriporukka oli jo pitkään ollut sitä mieltä, että he sopivat toisilleen. Yhtenä kesäyönä auringonlaskun aikaan Marjut ja Jussi myönsivät sen vihdoin itsekin.
Kolmen poikalapsen jälkeen Marjut sai tytön. Hän intoutui ompelemaan mekkoja välillä yötä päivää.
Yrityksen kasvu ei sujunut ihan ongelmitta.
– Tuli jonkin verran vauhtisokeutta. Firman kasvusta tuli itseisarvo. Aloimme toteuttaa muiden odotuksia.
Nyt Vimma on siirtynyt tekemään vaatteita pääasiassa naisille. Marjutia kiinnostaa työvaatteiden suunnittelu. Vimma on tehnyt vaatteita muun muassa valtioneuvoston kanslialle ja Turun yliopistollisen keskussairaalan lasten ja nuorten syöpäosastolle.
Marjutin ilmastoahdistusta on helpottanut se, että Vimma pyrkii tuottamaan vain tarpeeseen. Jälleenmyynti perustuu siihen, että kaikki, mitä tuotetaan, on jo ostettu valmiiksi.
– On kunnia-asia, että tuotamme vain tarpeeseen. Olemme pienentäneet tuotantoeriämme. Varastomme ovat välillä tyhjillään.
Silloin tällöin Marjut haaveilee paluusta maailman isoimman asian eli syntymän ihmeen äärelle.
Vapauteen tottuneen yrittäjän saattaisi olla vaikea tottua uudestaan kellokorttielämään.
Nykyisin puhutaan paljon terveydenhoitoalan ammattilaisten kuormittumisesta. Marjutin mielestä hoitajat pitäisi ottaa sairaaloissa mukaan kehitystyöhön pohtimaan, mikä tekisi työstä entistä mielekkäämpää.
– Ei kukaan voi sooloilla sairaalan systeemissä, mutta hoitajilla on potentiaalia, jota ei nyt käytetä hyväksi. He on vain pelinappula isossa pelissä suorittamassa asioita.
Marjut on 42-vuotias. Uraa ehtii vielä muokata.
– Haluaisin olla edes synnytystukihenkilö. Katsotaan. En pidä sanasta eläke enkä aio pysähtyä ikinä.
Marjut aikoo tehdä töitä loppuelämänsä, jos terveyttä ja työkykyä riittää.
– Minulla on palo tehdä asioita, toteuttaa itseäni ja mennä aina eteenpäin. En pysty pysähtymään. On vaikea kuvitella, että se palo joskus sammuisi.
Sitä paitsi myös yrittäjä synnyttää koko ajan uutta.
– On oltava valmis siihen, että se, mikä toimii tänään, ei toimi huomenna. Muutos on jatkuvaa. Hyvän rakentaminen ei takaa vielä mitään.
Collegepaita julistaa Be kind, take care. Vimman uutuuksiin kuuluvat myös sukat Love-painatuksella.
Vaate on viesti. Jos haluaa rakastaa ja pitää huolta, se tarkoittaa, ettei teeskentele kaiken olevan vain hienosti.
Olen kauhean herkkä ihminen. Aistin toisten tunnetiloja vahvasti.
Kuristava kiire, stressi ja ristiriidat työpaikalla ovat luovuuden vihollisia.
– Minulle on turha tulla sanomaan, että kaikki on ok, jos ei ole. Tällainen herkkyys on välillä taakkakin. Ajoittain se tekee elämästä raskasta, yrittäjä kun ei saisi ratkoa asioita tunteella.
Marjut on kipuillut roolien ristipaineissa. Miten olla samaan aikaan tiiminvetäjä ja omiin maailmoihinsa pakeneva luova haahuilija?
– Olen kollega, ystävä, äiti ja vaimo. En ole onnistunut kaikissa rooleissani viime aikoina, hän sanoo.
– Töissä ystävystyn vähän vahingossa kaikkien kanssa ja haluan olla ihana ihminen. Minun pitää silti ottaa johtajan rooli, jos tunnen, että ollaan menossa metsään.
Marjut joutuu välillä tuottamaan muille pettymyksiä. Kuinka paljon mukavampaa olisi tarjota kaikille tilaisuuksia loistaa. Teki hirveän kipeää, kun työtoveruus ystävän kanssa ei onnistunut.
– En ole aina ymmärtänyt, että meistä jokainen on omalla matkallaan. Minun on ollut vaikea hyväksyä epätäydellisyyttä itsessä ja muissa.
Marjut herää varhain, joskus jopa viideltä. Jokaiseen aamuun kuuluu metsälenkki Raili-koiran kanssa.
– Metsässä päivä lähtee oikeille urille. Saan olla omien ajatusten kanssa.
Kun Marjut kaipaa inspiraatiota tai omaa aikaa, hän lähtee Kööpenhaminaan yksin tai ystävän kanssa: haahuilee, istuu kahviloissa, tuijottaa ihmisiä.
– Luovuus on sitä, että näkee asioita, joita ei ole vielä olemassa.
Marjutia ärsyttää, että luovuus liitetään vain suunnittelijoihin ja taiteilijoihin.
– Siskoni on opettaja, joten tiedän, että esimerkiksi hänen työnsä on todella luovaa.
Luovuus kukkii haahuillessa, eikä siihen ole mahdollisuutta, jos kalenteri on täpötäysi ja elämä minuuttiaikataulutettua.
Sellainen pätkä oli viime syksy. Marjut teki töitä yötä päivää.
Nyt Marjutin on pakko karsia rönsyjä. Häneltä tilataan paljon esimerkiksi uniikkipukuja. Niiden suunnitteleminen on ihanaa mutta aikaavievää.
– Minun pitää oppia sanomaan ei myös houkutteleville, hienoille mahdollisuuksille, hän sanoo.
– Harjoittelen itseni johtamista ja oleellisen näkemistä.
Epäkaupallisuuden lisäksi Marjutin puheissa toistuu itsensä johtaminen. Hän uskoo, että se on tulevien vuosien tärkein työelämätaito ihan kaikille.
– Työelämä on menossa siihen, ettei kohta ole enää työpaikkoja, joissa voi valittaa tylsyydestä ja odottaa, että pomo tulee ja motivoi.
Marjutille on tärkeää, että tekeminen perustuu sisäiseen paloon. Jos se sammuu, pitää keksiä uusia kohteita.
Vahva palo Marjutilla on nytkin. Hän haluaa kehittää itseään paremmaksi ihmiseksi.
– Olen aina ajatellut, että mitä vahvempi ja pärjäävämpi, sitä parempi ihminen. Pärjäämällä olen halunnut kelvata muille.
Nyt hän aikoo opetella armollisuutta – ja tuntemaan itsensä paremmin.
Seuraavaksi aion ainaisen pärjäämisen sijasta miettiä, mikä tekee minut onnelliseksi.
Lapset kasvavat, mikä antaa uusia mahdollisuuksia.
– Ehkä jossain vaiheessa lähden katsomaan, miten eri puolilla maailmaa synnytetään. Ehkä menen tekemään kätilön töitä Afrikkaan.
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 3/20.
