Vaihdevuosiaan elävät ansaitsevat oman neuvolan – kyse on tasa-arvosta

Mainoksessa on juhlat (muistaakseni) ja siinä kuiskataan ”Hei, onks kellään?”.

Kysyjä tarkoittaa tamponia. Mainoksen lauseesta tuli pieni hitti – ja se teki kuukautisista asteen verran normaalimpaa, vaikka itse asia vielä vähän varovasti kuiskattiinkin.

Kymmenisen vuotta myöhemmin opiskelijana olen juhlimassa ja käyn ravintolan vessassa. Ovesta ryntää nainen, joka huikkaa liki nauruunsa tikahtuen ”Hei, onks kellään? Jorasin niin kovaa, että tamponi taisi luiskahtaa paikaltaan!”

Koko vessallinen naisia nauraa ja muistelee nuoruutensa mainosta. Yhdeltä löytyy kuukautissuoja ja itse päätän, että jatkossa kannan aina yhtä suojaa mukanani. Niin kuin teenkin.

Tajusin samalla sen, että ravintolan vessasta löytyi kondomiautomaatti, mutta ei terveyssideautomaattia. Ei taida kovin usein löytyä vieläkään.

Sanoin silloin ja sanon yhä: niin ihania ja tarpeellisia kuin naistenvessan vertaiskokijat ovatkin, he eivät saisi olla ainoa turva kuukautissuojan yllättävälle tarpeelle.

Nyt naistenvessan vertaistuki on siirtynyt verkkoon. Tamponeja se ei ojenna, mutta hei, onks kellään -kysymykseen eri muodoissa törmää toistuvasti. Kysymykset kuukautiskivuista, -kierrosta, -suojista ja vuodon kestosta. Hormonien vaikutuksesta. Seksistä. Seksittömyydestä. Kokemuksista, tuntemuksista, peloista, tulevaisuudesta.

Vertaistuki on verkon voima. Yhteisen kokemuksen avulla koetaan kuukautiset, kasvatetaan lapset, järjestetään sukujuhlien tarjoilut, erotaan, rakennetaan terassi ja korjataan robotti-imuri.

Kokemusasiantuntijuus on myös verkon vaara, erityisesti kun puhutaan terveydestä. Lasten hyvinvointia seurataan neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa ihan syystä.

Viime vuosina olen avannut oven vielä yhteen kokemustodellisuuteen, vaihdevuosiin.

Kohtaan yhä saman kysymyksen: Onks kellään kokemusta hormonikorvaushoidosta, unettomuudesta, hikoilusta, aivosumusta, ärtyisyydestä, limakalvojen kuivumisesta, haluttomuudesta, tästä sielua jäytävästä näkymättömyyden tunteesta, uudesta elinvoimasta, oman itsen löytämisestä?

Tätä kysymysten vyyhtiä ja koko vaihdevuosien olemusta pohditaan viime syksynä julkaistussa Menologeja-podcastissa. Kulttuurisesti olemme onneksi päästämässä irti mummotauti-imagosta, ja kaupalliset toimijat alkavat nähdä vaihdevuosissa markkinapotentiaalin.

Jaksossa Neuvola toimittaja Aino-Mari Tuuri kysyy, missä vaihdevuosia hoidetaan, jos hoidetaan. Paljastuu, että vaihdevuosi-iässä, jo nelikymppisestä eteenpäin, edessä on terveydenhuollon aukko.

Julkinen terveydenhuolto ei tunnista vaihdevuosioireita, eikä tunnistaessaankaan aina tarjoa siihen hoitoa. Työterveyshuolto ei ole tässä sen kummempi – vaikka olisi koko suomalaisen työelämän etu pitää työikäiset ihmiset työkykyisinä.

Tähän terveydenhuollon puutteeseen tarttuu myös kansalaisaloite julkisen terveydenhuollon vaihdevuosien osaamiskeskuksista.

Aloitteen mukaan Suomesta puuttuu valmius tutkia ja hoitaa vaihdevuosiaan eläviä, mikä aiheuttaa ”inhimillistä kärsimystä, terveydellistä epätasa-arvoa, taloudellisia menetyksiä ja terveydenhuollon resurssien hukkakäyttöä”. Aloitteessa muistutetaan, että vaihdevuodet koskevat satojatuhansia ihmisiä, koko ajan.

Aloite ajaa tasa-arvoa. Toteutuessaan se loisi palvelun, jotta jokaisen ei tarvitsisi selvittää kaikkea ihan itse. Kunnollinen vaihdevuosihoito ei saa olla vain varakkaiden yksityislääkäriltä ostama etuoikeus.

Koska lääkäriltä ei apua saa, vaihdevuosikokemukset sekä keinot pärjätä päivästä toiseen ratkaistaan verkon vaihdevuosiryhmissä. On kuitenkin vastuutonta jättää ihmisten terveys pelkän kokemusasiantuntijuuden varaan. Vaihdevuosienkin ympärillä kun on omat käärmeöljykauppiaansa.

Verkon ryhmissä huomaa kuitenkin, että se minkä luuli olevan yksityistä ja vain itseä koskevaa, onkin yleistä ja yhteistä. Niissä huomaa myös sen, että vaihdevuosien ei tarvitse olla hyvinvoinnin päätepiste.

Ingressiä muokattu 16.2.2024 kello 10: Muutettu lakialoite-sana kansalaisaloite-sanaksi.