
Käsisaippuat ovat kehittyneet huimasti. Hyvin harvoissa saippuoissa on enää ihoa ärsyttäviä ja kuivattavia sulfaatteja tai muita vahvoja pinta-aktiivisia aineita.
Siksi modernit saippuat vaahtoavat edeltäjiään vähemmän, mutta toisaalta ne eivät myöskään kuivata ihoa kuten vaikkapa perinteiset palasaippuat. Narskuvan puhtaat kädet kun eivät lopulta ole sen puhtaammat kuin pehmeän puhtaat kädet.
Nykysaippuat myös sisältävät yhä vähemmän synteettisiä hajusteita ja väriaineita. Etenkin luonnonkosmetiikassa hajusteet on usein korvattu esimerkiksi eteerisillä öljyillä, joilla on ihoa hoitavia ja toisinaan myös puhdistavia vaikutuksia.
Kaupassa kosteuttavat ja ihoa pehmentävät saippuat tunnistat siitä, että niiden ainesosaluetteloissa mainitaan esimerkiksi glyseriini, hunaja, aloe vera, jojoba- tai oliiviöljy.
Kokeile kotona tai vie tuliaisiksi mökille: 5 ihanaa saippuaa
1. Balsamia kuiville käsille (ja omalletunnolle)
Sulfaatiton, luonnonkosmeettinen ja koostumukseltaan hieman hyytelömäinen käsisaippua sopii erityisesti kuiville käsille, sillä siinä on ihoa kosteuttavaa (ekologista) hunajaa.
Saippuan virkistävä tuoksu on peräisin appelsiinin ja mandariinin eteerisistä öljyistä. Omaatuntoa hellii ajatus siitä, että Bee Lovely -sarjan tuotteiden hinnasta osa menee uhanalaisten mehiläisten suojeluun.
Ihanuus: 5/5 tähteä
Hinta-laatusuhde: 3/5 tähteä
2. Eleetöntä tyyliä ja tuoksuja
Tuoksusarjan voidemainen käsisaippua on juuri niin ylellinen kuin sen eleettömän tyylikäs pullokin. Mieto, pehmeästi vaahtoutuva saippua ei kuivata vaan kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa glyseriinillä ja pajunkuoriuutteella.
Jasmiinin ja santelipuun aromeita sisältävä saippua jättää kädet hienostuneen parfymoiduiksi jopa tunneiksi eteenpäin.
Ihanuus: 4/5 tähteä
Hinta-laatusuhde: 2/5 tähteä
3. Metsäistä raikkautta mökille
Luonnonkosmeettinen, koi- ja korteuutteita sisältävä nestesaippua pesee kädet putipuhtaiksi mutta jättää ihon pehmeäksi ja joustavaksi.
Todella raikas, metsäisen ja hiukan myös yrttisen tuoksuinen saippua vaahtoaa maltillisesti ja sopii hyvin paitsi karheiden käsien myös kuivan vartalonkin pesuun.
Ihanuus: 4/5 tähteä
Hinta-laatusuhde: 3/5 tähteä
4. Hemmottelua kokkailijan käsille
Kaikille mutta aivan erityisesti keittiössä tahriintuneille ja ruoan tuoksuisille käsille tarkoitettu luonnonmukainen käsisaippua hoitaa ihoa rauhoittavalla allantoiinilla, kosteuttavalla glyseriinillä ja korjaavalla B5-vitamiinilla.
Sitrustuoksuinen saippua poistaa pahoja hajuja ja sisältää edellä mainittujen aineiden lisäksi antibakteerista hunajauutetta, ihoa vahvistavia antioksidantteja ja kevyesti kuorivia AHA-happoja.
Ihanuus: 3/5 tähteä
Hinta-laatusuhde: 3/5 tähteä
5. Esteetikolle elämyksiä
Riittoisassa ja pehmeästi vaahtoavassa käsisaippuassa on täyteläinen ja aistikas tuoksu, jossa on bourbon-vaniljaa, santelipuuta ja meripihkaa.
Hienostuneeseen pumppupulloon pakattu nestesaippua sopii erityisen hyvin esteetikolle, joka rakastaa tummia, puun ja metsän vivahteilta ryyditettyjä hienostuneita parfyymeja.
Ihanuus: 5/5 tähteä
Hinta-laatusuhde: 4/5 tähteä