Kirkkoherra Kari Kanalan, 54, voimanlähde on jalkapallo. Intohimo peliin on rytmittänyt työntekoa ja jopa pyhiinvaellusta.

"Suhteeni jalkapalloon on pitkä ja lämmin ja pahenee vuosi vuodelta. Pelaan futista viikoittain ja käytän aivan liian paljon aikaa jalkapallon seuraamiseen ja sen ajattelemiseen. Jopa pyhiinvaellusreissuani Espanjan Santiago de Compostelaan rytmitti jalkapallo. Oli kesäkuu 2014 ja meneillään olivat jalkapallon MM-kisat.

Matka oli ollut pitkäaikainen haaveeni. Ajattelin, että nyt oli hyvä aika mennä: kävelisin päivät ja illat katsoisin paikallisissa kuppiloissa MM-jalkapalloa. Vaimo oli tyytyväinen, kun lähdin kotoa pois keuhkoamasta.

Nukuimme yhteissaleissa, ja majapaikoissa oli kellonajat hiljaisuudelle. Selitin huonolla espanjallani olevani luterilainen pastori, joka haluaa käydä katsomassa iltaisin jalkapalloa. Lupasin tulla yöllä rauhassa majapaikkaan niin, etten herätä muita matkaajia. Siihen suostuttiin joka paikassa.

Pyhiinvelluksella ensimmäinen viikko on ruumista varten, toinen mieltä, jolloin se rupeaa vapautumaan. Minulla mieli ei vapautunut missään vaiheessa, koska mietin jalkapalloa koko 300 kilometrin matkan.

”Olen kotoisin Halsualta Keski-Pohjanmaalta. Paikkakunta on niin pieni, ettei siellä ollut jalkapalloseuraa, mutta koulussa pelasimme palloa joka välitunti pää märkänä. Oikeaan jalkapallojoukkueeseen pääsin vasta parikymppisenä teologian opiskelijana Mooseksen Potkussa.

Jalkapallo antaa pohjan terveydelleni ja hyvinvoinnilleni. Se tuo onnellisuutta, purkaa stressiä ja luo kivijalan syömiseen. Kun liikun, kiinnitän paremmin huomiota, mitä suuhuni laitan. Painoa pitäisi saada alas, jotta askel olisi kevyempi.

Muutama vuosi sitten minua pyydettiin mukaan kulttuuri- ja mediaväen Zoom-joukkueeseen. Löysin yli viisikymppisenä joukkueen ja uusia kavereita.

Joukkueet ovat tärkeitä yhteisöjä. Niissä kavereita pidetään pystyssä ja pinnalla. Jos yhdellä on hankalaa, muu jengi voi jeesata. Olemme kiinnostuneita toisistamme myös kentän ulkopuolella.

Jalkapallo on minulle ollut keino tulla ulos isoista suruista. Olen muutaman kerran eronnut, kokenut siitä syyllisyyttä ja pyörittänyt asiaa mielessäni. Futis on silloin tarjonnut hetken, jolloin hengitin jotain muuta kuin pahaa oloa. Olen miettinyt vain, mihin juoksen, syötän tai lauon.

Mihin tahansa työni on vienyt, olen etsinyt itselleni jalkapalloyhteisön. Olin 2000-luvun alkupuolella Hampurissa pappina. Ryhdyimme pelaamaan futista opiskelijoiden kanssa.

Halusin myös enemmän miehiä kirkkoon. Siirsimme jumalanpalveluksen alkamaan kello 11, jotta myös Reeperbahnilla kävijät ehtivät mukaan. Formula-kirkko sai monet tulemaan. Välillä katsoimme suomalaisen leffan ja sitten futista. Löimme myös vetoa. Vitosella pystyi veikkaamaan jalkapallon maailmanmestaria. Rahoilla hankimme saunavuoroja ja ostimme opiskelijoille salibandymailoja.

Jalkapallo oli myös syy muuttaa Lontooseen. Lähdin Merimieskirkon papiksi. Uralla se merkitsi askelta alaspäin, mutta lempijoukkueeni Arsenal oli mukavasti lähellä.

Arsenalin pelipäivät vaikuttavat yhä työntekooni. Kun minulle tulee kastetoiveita eikä ajasta ole väliä, ehdotan kastetta kello 12:ksi. Silloin ehdin kastaa, olla rauhassa kastekahveilla ja nähdä pelin. Omankin poikamme kastepäivän valitsimme niin, että illalla oli EM-finaaliottelu. Täydellinen kastepäivä!

Joukkuekaverit sanovat, että olen periksi antamaton ja hyvä joukkuepelaaja. Pyrin kannustamaan ja luomaan henkeä. Tekniikassani ehkä näkyy, että en ole pelannut nuorena, mutta juoksen paljon, tulen paljon palloa vastaan ja syötän takaisin.

Siitä nousee myös ideologiani johtajana ja kirkkoherrana. Tehtäväni on syöttää, että toinen voi tehdä maalin. Nostaa ja vahvistaa työntekijöiden vahvuuksia. On turha yrittää saada kaikista yleispelaajia.

Nykyisessä Paavalin seurakunnassani meillä on ollut futiskirkkoja. Kenenkään ei tarvitse mennä kapakkaan tai katsoa peliä yksin, jos kaipaa seuraa. Pidämme vartin messun tuntia ennen matsia. On asiantuntijoita, keskustelua ja analyysia. Sisältä saa kahvia ja ulkoa makkaraa.

Siinä on myös diakoninen näkökulma: haluan, että ihmisillä olisi mahdollisimman matala kynnys tulla kirkkoon silloin, kun on ongelmia.”

Lue myös: Virpi Hämeen-Anttila innostui kuusikymppisenä seinäkiipeilystä: ”Nykyään pystyn vetämään leukaa ja punnertamaan miten päin tahansa”

Artikkeli on julkaistu Eevassa 1/2022.