Väistellään, sanotaan pahasti, kaunistellaan asioita, selitellään kömpelösti ja pahoi-tetaan mieli. Perhe voi huonosti, ja mukana on koko ajan virtahepo tai vähintään salaisuuksien möykky. Erityisesti isän ja pojan välissä räjähtelee.
Syksyllä 2019 Kansallisteatterin suurella näyttämöllä harjoitellaan klassikkonäytelmää Kauppamat-kustajan kuolema.
”Otetaan riita vielä uusiksi”, pyytää ohjaaja Mika Myllyaho, ja isää ja poikaa näyttelevät Hannu-Pekka Björkman ja Aku Hirviniemi palaavat kohtauksen alkuun. Aku kyselee, missä vaiheessa kannattaisi nousta seisomaan ja milloin pitäisi olla liik-keessä. Pian harjoitus jatkuu.
”Nyt on hyvä”, kannustaa tyhjän näyttämön eturivissä istuva Mika Myllyaho.
Ohjaajana hän nauttii työstään. Hän voi pistää hetkeksi puhelimen sivuun ja unohtaa Kansallisteatterin pääjohtajan velvollisuudet, tulevan remontin ja budjettihuolet sekä sen, että sairastuneen näyttelijän tilalle pitää saada seuraavaksi illaksi tuuraaja.
Oma elämä
Isä ja poika -aihetta Mika Myllyaho on miettinyt monelta kantilta. Hän on pohtinut näy-telmää ohjatessaan paljon omaakin elämäänsä.
Mika itse ei ehtinyt tavata kumpaakaan isoisäänsä, mutta oma isä on nyt 81-vuotias ja oma poika seitsemänvuotias.
”Oikeastaan tutustuin kunnolla isääni vasta 35-vuotiaana, kun korjasimme yhdessä vanhaa taloa”, hän pohdiskelee.
Mutta tunteista ei ole senkään jälkeen paljon puhuttu.
”Kerran kysyin isältä saunassa, suriko hän sitä, kun oli menettänyt oman isänsä. Hän ei sanonut mitään, heitti löylyä kiukaalle ja lähti hetken kuluttua vilvoittelemaan.”
Mika itse on oppinut puhumaan tunteista vuosien myötä.
”Olen aina osannut analysoida tunteitani. Minun on helppo jutella ihmisten kanssa, ja uskallan sanoa suoraan, jos jokin asia ei mielestäni toimi.”
Jo varhain Mika tajusi olevansa erityisen herkkä. Hän aisti lapsena monet asiat kiusallisen tarkasti: öiset rasahdukset, ryttyyn menneen lakanan, takin kiristävät saumat, villasukkien kutinan ja pistävät hajut. Samoin hän koki ihmisten ilmeet, äänensävyt ja juttelujen rivien välit.
”Ensimmäisen ison pelkotilani muistan kokeneeni kuusi- tai seitsemänvuotiaana. Äiti tuli kotiin viisi tai kymmenen minuuttia myöhässä. Tuijotin ikkunaa ja pelkäsin, että äiti on kuollut eikä tule ikinä. Muistan ahdistukseni aivan selvästi.”
Mikan ja hänen isoveljensä lapsuus oli sinänsä kaikin puolin turvallinen. Isä oli töissä Finnairilla tekniikan puolen työnjohtajana ja äiti vanhustentalolla.
Mika luki sarjakuvia ja soitti kitaraa. Kulttuuri ei vielä silloin ollut merkittävässä roolissa hänen elämässään.
”Muistan, kuinka kävin luokkakaverini kodissa, jossa oli flyygeli ja paljon kirjoja. Hämmästelin, että sellaistakin voi olla.”
Vanhemmille oli tärkeää, että poika saa ammatin, mutta erityisiä paineita ei ollut mihin-kään suuntaan. Kukaan kavereista ei mennyt lukioon, ja oli luontevaa, että Mikakin meni ammattikouluun.
”Se oli vapauttavaa, sain tehdä asioita käsilläni. Valmistuin autonasentajaksi ja jatkoin sieltä tekniseen kouluun.”
Yhä enemmän pelkoja
Parikymppisenä Mika Myllyaho ymmärsi, ettei hän voinut hyvin. Hänellä oli ammatti, mutta yhä enemmän pelkoja ja paniikkikohtauksia. Monen tilapäistyön jälkeen hän päätyi erääseen teatteriproduktioon soittamaan saksofonia.
Mika oli nähnyt ensimmäisen teatteriesityksensä vasta yli kaksikymppisenä. Nyt hän in-nostui teatterista niin, että pyrki Lahden kansanopistoon opiskelemaan näyttämötaidetta
”Tajusin silloin, että olin löytänyt kotiin.”
Eniten Mikaa kiinnosti ohjaaminen, tietynlainen ulkopuolelta tarkkaileminen ja vai-kuttaminen.
”Tunnistan vieläkin sen onnen ja innon, kun teatterikoulun pääsykokeissa sain ohjata Tommi Korpelaa.”
Mika pääsi sisään ensimmäisellä yrittämällä ja oli hyvin innostunut kaikesta.
”Minulla ei ollut yliopisto-opintoja, ei lukiotaustaa eikä kielitaitoa, ja jopa tapani puhua oli erilainen kuin muilla. En osannut olla analyyttis-teoreettinen”, hän kuvailee.
Sen sijaan Mikalla oli valtava oppimisen halu.
”Opiskelin yliopistolla suomen kieltä ja muitakin kieliä sekä ahmin kaikki mahdolliset klassikot.”
Kutsumus löytyi
Paniikkikohtaukset ja pelot eivät hellittäneet, vaikka oma kutsumus löytyi. Mika osasi kuitenkin hakea apua.
”Oli minun onneni, että vielä 1980-luvulla pääsi kunnallisen puolen terapiaan, kun käveli ovesta sisään.”
Sen jälkeen Mika on kohdannut monia hyviä terapeutteja, ensin julkisella puolella ja myöhemmin yksityisellä.
Mika on myös osannut ottaa terapiasta kaiken irti. Hän on saanut apua ja työkaluja pelkoihinsa, ja hän on ottanut selvää asioista.
”Ihmismieli, erityisherkkyys, pelot sekä kaikki terapian ja itsetuntemuksen opit ja muodot kiinnostavat minua suunnattoman paljon.”
Teatterin ammattilaisena Mika Myllyaho tarkkailee istunnoissa mielellään, mitä terapeutit tekevät ja puhuvat ja mihin he oppinsa perustavat.
Vuonna 2005 valmistui Mikan kirjoittama ja ohjaama Paniikki-näytelmä, joka pohjautuu osittain hänen omiin kokemuksiinsa. Näytelmä on käännetty monelle eri kielelle. Juuri nyt sitä esitetään muun muassa Madridissa ja Belgradissa.
Näytelmän roolihenkilö kuvailee, että pelkokohtaus on kuin pommi, joka on ladattu täy-teen tunteita ja käsittelemättömiä asioita. Kun pommi laukeaa, tulee sekasotku, joka on kuin kuolemanpelko ja hengenahdistus.
Näytelmää tehdessään Mika tutustui erityisesti kognitiiviseen psykoterapiaan. Se on tavoitteellista terapiaa, jossa yritetään toimintoja muokkaamalla saada aikaan muutoksia myös tunteissa.
Isyys pelotti
Isäksi Mika tuli varsin myöhään, 45-vuotiaana.
”Olin ollut lähes työnarkomaani, eikä mielessä ollut käynyt ajatustakaan, että voisin haluta lasta.”
Isyys jopa pelotti häntä. Hän arveli, että vanhemmuudesta seuraa vain lisää syyllisyyksiä ja mahdollisuuksia epäonnistua.
”Pelkäsin myös, että lapsi olisi yhtä herkkä kuin minä.”
Ajattelu muuttui, kun Mika tapasi nykyisen aviovaimonsa kymmenen vuotta sitten yhteis-ten ystävien luona.
Kyseessä ei ole taiteilijaliitto, sillä puoliso on aivan eri alalla, tämä on erityisopettaja. Mika kertoo rakastuneensa vaimossaan erityisesti valoisuuteen ja kepeyteen.
Elämä onkin puolison myötä kirkastunut monella tavalla. Yhteinen poika syntyi seitsemän vuotta sitten.
”Siinä kävi vähän kuin Islannissa, naiset päättävät”, Mika kertoo ja naurahtaa.
Hän muistaa tosin miettineensä, että ehkä aika oli oikea, mikäs siinä.
Mika nauttii isyydestä ja perheestään.
”Teen edelleen paljon työtä, mutta kunnioitan vapaa-aikaa. Yritän pitää viikonloput vapaana enkä venytä työpäiviä kuten ennen.”
Sanotaan, että mitä isommat lapset, sitä isommat ongelmat. Ajatus ei kuitenkaan pelota Mikaa, sillä isyys on ollut hänelle pelkästään positiivinen asia.
”Tykkään olla isä. Kotona on kiva tunnelma. Pelaan ja teen kaikenlaisia juttuja pojan kanssa, nautin hänen innostaan ja naurustaan ja saan häneltä paljon energiaa. Sekin on kivaa, että hänellä on äitinsä temperamentti, vaikka hänkin on herkkä.”
Lapsen tulo elämään on ollut Mikalle hyvä mahdollisuus käydä läpi omia kokemuksiaan. Hän on oppinut tunnistamaan käyttäytymismallejaan, ja lapsi on opettanut myös suhteellisuutta omia pelkoja kohtaan.
”Jos jollekin asialle ei voi tehdä mitään, on turha huolestua hirvittävästi. Täytyy hyväksyä tilanne ja muistaa, että ennenkin on selvitty. Pitää yrittää olla tässä ja nyt.”
Isyys on opettanut keskittymistä ja kuuntelemista, taitoja, joita Mika tarvitsee koko ajan myös työssään.
”Teatteri on toiston taidetta, ja siinä on pakko olla kärsivällinen. Kaikki perustuu luottamukseen ja hyväksyntään”, hän sanoo.
Mika arvelee, että hän on luontaisesti aika empaattinen.
”Vaistoan tunneilmapiirin, ja osaan asettua toisen ihmisen asemaan. Iän myötä olen oppinut luottamaan näyttelijöihin ja kuuntelemaan heitä entistäkin paremmin.”
Onnellinen mies
Onnellinen mies – sellainen Mika Myllyaho rohkenee nyt sanoa olevansa.
”Viidenkympin paalun jälkeen elämä on vain parantunut ja helpottunut. Minulla on työ, perhe ja harrastukset, ja olen tehnyt elämässäni jo paljon.”
Mika uskoo, että ihminen tarvitsee nuorena muutaman suurehkon hyväksymisen. Niiden voimalla jaksaa eteenpäin.
”En enää hae samalla tavoin onnistumisia kuin nuorempana, enkä ahdistu kielteisestä kritiikistä. Tämän ikäisenä osaan suhteellistaa asiat: toisen mielestä joku näytelmä on huono, toisen mielestä loistava – tärkeintä on, mitä itse ajattelen ja tunnen.”
Kansallisteatterissa on edessä iso remontti, jonka eteen Mika Myllyaho on tehnyt paljon töitä kymmenen vuoden pääjohtajakautenaan. Hän on tavannut päättäjiä, puhunut ja perustellut.
Mika on saanut hyvää palautetta johtajan työstään, työilmapiiriä on kehuttu ja ohjelmis-tossa on ollut useita onnistumisia.
Työitsetunto on siis kunnossa.
Mika täsmentää kuitenkin, ettei hän mielellään puhu itsetunnosta.
”Itsearvo on parempi sana. Pitää arvostaa itseään ja olla itselleen armollinen.”
Teatterin tehtävä
Teatterin tehtävä on Mika Myllyahon mielestä herättää keskustelua ja saada ihmiset ajattelemaan. Asemassaan hän tuntee vastuuta isoista kysymyksistä kuten ilmastomuutoksesta ja demokratian rapautumisesta.
Kansallisteatteri on oma kulttuurin minivaltakuntansa, ja sen tekemisillä on kokoaan suurempi merkitys.
”Ihmiset eivät tiedä, kuinka elää muuttuvassa maailmassa. On tärkeä tajuta, että pienikin teko on parempi kuin ei mitään. Samalla tavoin esimerkiksi pienen Suomen ilmastotoimenpiteet ovat tärkeitä viestejä isolle maailmalle.”
Mika sanoo olevansa pohjimmiltaan positiivinen.
”Olen hyvin ratkaisukeskeinen. Jos jokin asia ärsyttää, pitää toimia. Ja asioita, joita ei voi ratkaista, ei pidä murehtia.”
Ratkaiseminen on Mikasta palkitsevaa, ja hän kertoo tekevänsä työssään ja kotona joka päivä monia ratkaisuja.
”Nautin siitä, että selviän erilaisista hankalista tilanteista. On kiva tunne, kun homma sujuu.”
Erityisen nautinnollista on ratkaisujen tekeminen ohjaajana.
”Se on minulle paluuta sorvin ääreen. Kun painiskelen näytelmän kimpussa, saan pohtia elämän isoja perusasioita ja tehdä työtä upeiden näyttelijöiden kanssa. Voiko enempää toivoa?”
Erityisherkkyys ei katoa
Pelot eivät ole täysin hävinneet Mikan elämästä, ja erityisherkkä hän on aina.
”En viihdy tungoksessa. Aistin uudessa tilassa heti pienetkin ärsytykset, kuten tunkkaisuuden tai tuuletusaukon vedot. Hotellissa pitää olla korvatulpat ja äkilliset äänet sattuvat korvaan”, hän listaa.
Toisaalta Mika näkee herkkyyden myös erityisenä voimana työssään.
”Herkkyys on suorastaan taiteilijuuden moottori.”
Tiukan tilanteen tullen Mikalla on hyviksi koettuja apukeinoja, kuten oikea hengitystek-niikka. Hän tietää, että paniikkikohtauksen uhatessa pitää muistuttaa itseä siitä, että kohtaus on vain tunne, ei oikea uhka.
Suurin apu pelkojen voittamisessa on kuitenkin ollut elämän tasapainottuminen: perhe, positiivinen kumppani ja energiaa täynnä oleva poika.
”Isyys on tehnyt minulle hyvää”, Mika Myllyaho sanoo. ●
Haastattelu on julkaistu Eevassa 12/2019. Nettiversiota on muokattu.
