Eeva

Jutta Zilliacus muistelee lämmöllä edesmennyttä puolisoaan: ”Sanoin miehelleni, että ota vaikka rakastajatar, mutta minä en eroa sinusta koskaan”

Jutta Zilliacus muistelee lämmöllä edesmennyttä puolisoaan: ”Sanoin miehelleni, että ota vaikka rakastajatar, mutta minä en eroa sinusta koskaan”
Jutta Zilliacuksella on ollut monta ammattia ja hyvä avioliitto. Hän on näytellyt Pikku Myytä ja taistellut lasten päivähoidon puolesta. Yhä hän seuraa tiiviisti aikaansa.
Teksti |
Kuvat |
Julkaistu: 30.1.2022

Varmoista mielipiteistään tunnettu entinen kansanedustaja, kirjailija ja kolumnisti Jutta Zilliacus, 96, ottaa mielellään kantaa ja kirjoittaa ajatuksiaan säännöllisesti sosiaaliseen mediaan.

Nähtyään syksyllä Tove Janssonista kertovan elokuvan hän kommentoi:

”On sensaatio, että ruotsinkielinen elokuva Tove sai niin paljon Jussi-patsaita. Jopa minä olin vaikuttunut, vaikka en pitänyt kaikista näyttelijöistä.”

Vika oli roolituksessa. Jutta kehuu Alma Pöystiä ja Krista Kososta mahtaviksi mutta harmittelee, että heidän lisäkseen juuri kukaan ei muistuttanut esikuviaan.

Erik von Frenckellin, Sam Vannin ja Atos Wirtasen kopioita ei varmasti ole, mutta hieman enemmän heitä muistuttavia näyttelijöitä olisi silti voinut löytää.”

Kommentti poiki vilkkaan keskustelun. Jutta kuitenkin tiesi, mistä puhui: Hän oli ollut tapahtumien keskipisteessä ja esittänyt Pikku Myytä Tove Janssonin kirjoittamassa ja Vivica Bandlerin Lilla Teaterniin ohjaamassa näytelmässä Troll i kulisserna vuonna 1958.

Utelias luonne on senkin jälkeen vienyt Jutan moniin seikkailuihin ja tuonut eteen unohtumattomia kohtaamisia.

Ystävät toimittavat Jutalle päivittäin sanomalehtiä, sekä Helsingin Sanomat että Hufvudstadsbladetin, mutta siinä vaiheessa hän on usein ehtinyt lukea uutiset jo verkosta.

Leskenä kahdeksan vuotta – ”Mieheni oli mukava ja monipuolisesti sivistynyt”

Puolisonsa, toimittaja ja kirjailija Benedict Zilliacuksen kanssa Jutta Zilliacus ehti olla yhdessä 64 vuotta. Viimeiset vuotensa Benedict asui palvelutalon dementiaosastolla, hän sairasti Alzheimerin tautia.

”Kävin häntä katsomassa joka päivä. Ajoin raitiovaunulla kotoani Kaivopuistosta Käpylään.”

Leskeksi Jutta jäi kahdeksan vuotta sitten. Hänen äänessään on yhä surua.

”Poikani sanoi isänsä hautajaisissa, että olimme kaikki itkeneet niin paljon, että kyyneleet olivat loppuneet. Benedict olisi halunnut, että pidämme hauskaa. Ja niin me vietimme mukavan muistotilaisuuden Helsingin Pörssiklubilla.”

Avioliitto oli hyvä. Ainoan lapsen, Stefanin synnyttyä Jutta totesi miehelleen, että nyt he eivät ikinä eroaisi.

”Sanoin hänelle, että ota vaikka rakastajatar, mutta minä en eroa sinusta koskaan. Oli minullakin ihailijoita, kun olin nuori ja nätti, heitä oli suorastaan jonossa. Joukossa ei kuitenkaan ollut ketään merkittävää. Pidin eniten omasta miehestäni. Hän oli paitsi mukava myös monipuolisesti sivistynyt ja erittäin hyvä kirjoittaja.”

”Sanoin miehelleni, että ota vaikka rakastajatar, mutta minä en eroa sinusta koskaan.”

Jutta Zilliacus ei ole varma, oliko hänen omien vanhempiensa avioliitto ollut yhtä onnellinen. Kyseessä saattoi olla kahden maanpakolaisen järkiliitto. Virolaissyntyiset vanhemmat Johann Kingo ja Jenny Pihlak olivat paenneet Venäjän vallankumousta Pietarista Suomeen vuonna 1917.

Jenny oli työskennellyt hovissa tŠaarin serkun puolison, suuriruhtinatar Victoria Melitan kamarineitona. Suuriruhtinatar oli asettunut aluksi Haikon kartanoon mutta jatkoi sieltä Pariisiin. Hän olisi halunnut kamarineidon mukaansa, mutta Jenny oli jo ehtinyt tavata Helsingissä tulevan puolisonsa.

Naimisiin mennessään Jenny oli kolmenkymmenenviiden, pianonvirittäjänä työskennellyt musikaalinen Johann viisitoista vuotta vanhempi.

”Äitini oli sittemmin kotirouva ja arvelen, ettei hän ollut tyytyväinen rooliinsa. Hän oli sitä isän tahdosta. Isä piti suuttuessaan mykkäkoulua. Se oli ikävää koko perheelle.”

”Vuosi 1944 oli kamala”

Kuolema tuli Jutalle tutuksi jo nuorena. Ensimmäinen poikaystävä joutui sotaan. Hän ehti käydä kaksi kertaa lomilla ennen kaatumistaan rintamalla. Mitä kauemmin sota kesti, sitä enemmän ystäviä menehtyi.

Kymmenestä kaverista kaatui yhdeksän.

”Vuosi 1944 oli kamala. Katselin kerran vanhaa valokuvaa, olimme siinä parhaan ystäväni Kyllikki Forssellin kanssa kyläilemässä ystävämme Tankmar Hornin luona. Kuvassa oli joukko nuoria, iloisia upseereita. He kaatuivat kaikki. Vain Kyllikki, Tankmar ja minä jäimme eloon.”

Vaikka ystävät kaatuivat parikymppisinä, menetyksestä päästiin yli, itkettiin itkut ja katsottiin huomiseen. Tavattiin uusia ihmisiä, joista tuli ystäviä.

Myös Jutta kohtasi tulevan aviomiehensä.

”Päätin jo nuorena, ettei minua mies määrää sillä tavoin kuin omaa äitiäni määrättiin. En myöskään halunnut elää niin, ettei minulla olisi lainkaan omaa rahaa.”

Avioliitto Benedictin kanssa kesti 64 vuotta. Monipuolisesti sivistynyt ja hyvä kirjoittaja oli Jutan elämän suuri rakkaus.

Jutta Zilliacus pääsi ylioppilaaksi Helsingin Saksalaisesta koulusta. Hän puhui sujuvasti saksaa, ranskaa, englantia, ruotsia ja tietysti äidinkieltään viroa.

Yksi pitkän elämän kohokohdista osui 1940-luvun loppuun. Kielitaitoinen ylioppilas työskenteli kanslistina Mannerheimin Lastensuojeluliitossa. Marsalkan sihteeri oli kesälomalla ja Juttaa pyydettiin sijaiseksi.

C.G.E. Mannerheim täytti 80 vuotta ja tarvitsi apua kukkalähetysten ja onnitteluiden vastaanottamisessa.

”Mannerheim oli hyvin karismaattinen herra. Hän saneli ja minä kirjoitin koneella.”

Jutta opiskelin tuohon aikaan Sibelius- Akatemiassa pianonsoittoa. Lounaan jälkeen marsalkka totesi, että nyt neiti varmaan soittaa pianoa.

”Soitin Claude Debussyn Clair de Lunen. Muistan sen vieläkin.”

Jutta Zilliacus lukee paljon, ja eri kielillä. Kielitaito karttui nuorena Helsingin Saksalaisessa koulussa ja suomenruotsalaisessa ystäväpiirissä. Jutan äidinkieli on viro.

Myöhemmin Jutta työskenteli marsalkan sihteerinä useamman kerran tarvittaessa. Hän auttoi muun muassa syntymäpäivinä. Viimeinen kerta jäi mieleen.

”Mannerheim oli lähdössä Sveitsiin, auto odotti ulko-oven edessä. Emännöitsijä oli poiminut sylin täydeltä narsisseja, ja marsalkka ojensi ne minulle. Hän lupasi: ’Kyllä minä tulen sitten neidin ensikonserttiin’. Autosta hän vielä vilkutti. Se oli hänen viimeinen matkansa. Hän kuoli Sveitsissä.”

Marsalkan hautajaispäivänä Jutalla oli angiina. Hän ei voinut mennä muiden mukana kulkuetta katsomaan vaan istui kotona ja itki.

Jutta Armela ja Lempi Torppa

Taiteilijanimen Jutta Armela, nuori nainen, otti käyttöön, kun hänet pyydettiin valkokankaalle. Hänet nähtiin 1950- ja -60-luvuilla elokuvissa Kaikkien naisten monni, Matti ja Leena ja Kahdet kasvot.

Nuoruuden ammatteihin kuului näyttelijän lisäksi myös pianonsoiton opettaminen.

”Työskentelin kauan myös mannekiinina. Siihen aikaan Suomessa oli vielä muotihuoneita, joista saattoi ostaa yksilöllisiä, mittojen mukaan ommeltuja vaatteita.”

Kerran Stockmannin muotihuoneella järjestettiin muotinäytös, josta Benedictin olisi pitänyt kirjoittaa lehtiartikkeli Hufvudstadsbladetiin. Hän ei päässyt paikalle ja pyysi Jutan tilalleen.

”Siellä tutustuin Lempi Torppaan, muoti- ja käsityöihmiseen, joka oli Eevan perustaja ja päätoimittaja.”

Näytös teki Juttaan suuren vaikutuksen, ja hän kehui sen lehtikirjoituksessaan maasta taivaaseen.

”Eräs muotihuoneen omistajista pyysi käymään Ika-nimisessä ateljeessaan. Lempi Torppa oli siellä myös ja pyysi, että alkaisin kirjoittaa Eevaan kolumneja muodista. Meistä tuli hänen kanssaan oikein hyvät ystävät.”

”Olin 1950-luvun ensisynnyttäjäksi suhteellisen iäkäs”

Lasten hankinnasta Jutta Zilliacus ei miehensä kanssa ollut aluksi lainkaan innostunut. Jossain vaiheessa he kuitenkin päättivät, että ”yksi kyllä pitäisi olla, mutta ei sen useampaa”.

Pojan syntymä vuonna 1953 oli onnenpotku.

”Olin 1950-luvun ensisynnyttäjäksi suhteellisen iäkäs, 27-vuotias. Kun menin sairaalaan illalla synnyttämään, kätilö sanoi, että olin niin vanha, että siinä kestäisi aamuun asti.”

Jutta uhkasi siinä tapauksessa hypätä ikkunasta ulos, supistukset olivat niin kivuliaat. Onneksi lapsi syntyi nopeasti.

Jutta jäi kotiäidiksi Stefanin kouluun menoon saakka. Sittemmin hän alkoi kirjoittaa kolumneja ja radiopakinoita.

”Yksi elämäni kohokohdista oli hetki, kun vauvani hymyili minulle ensimmäisen kerran. Tunsin olevani taivaassa.”

”Yksi elämäni kohokohdista oli hetki, kun vauvani hymyili minulle ensimmäisen kerran”, Jutta Zilliacus muistelee.

Kerran Jutta oli yksin kotona Kulosaaressa, kun ovikello soi. Keski-ikäinen rouva esittäytyi ja totesi, että jos sukunimi on Zilliacus, täytyy kuulua Ruotsalaiseen kansanpuolueeseen. Jutta liittyi puolueeseen ja osallistui sen toimintaan. Hänet valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan 1975.

”Se oli elämäni toinen kohokohta. Myöhemmin kansanedustajakollega Ulf Sundqvist harmitteli, miksei hän ollut mennyt soittamaan ovikelloani. Silloin minusta olisi tullut demari.”

Presidentti Kekkonen teki vaikutuksen

Eduskunnassa Jutta Zilliacus vaikutti kolme kautta. Hän halusi jäädä pois, kun alkoi saada lapsenlapsia. Itse ilman isovanhempia eläneenä hän halusi olla hyvä isoäiti. Lapsenlapsia syntyi kolme, nyt hänellä on myös kolme lapsenlapsenlasta.

Eduskuntavuosina Jutta oli iloinen päästessään ulkoasiainvaliokunnan jäseneksi. Hän myöntää, että käytti kyynärpäitään paikan saadakseen. Naisia valittiin arvostettuun valiokuntaan tuolloin vain harvoin.

”Minulla oli kielitaitoa, joten sain käydä usein ulkomaanvierailuilla ja tavata kotimaassa korkea-arvoisia vieraita. Saksan liittokansleri Helmut Kohl ja Yhdysvaltain ulkoministeri Henry Kissinger olivat mielenkiintoisia tuttavuuksia.”

Jutta Zilliacus toimi myös pari kertaa Urho Kekkosen valitsijamiehenä. Presidentti Kekkonen teki häneen vaikutuksen.

”Tapasin hänet monta kertaa ja pidin hänestä, vaikken hänen politiikkaansa aina hyväksynyt. Hän oli hyvin sivistynyt mies. Hän otti välillä viinaa liikaa mutta ei ollut mikään juoppo.”

Johannes Virolainen oli Jutan ystävä.

”Kuuluimme samaan valiokuntaan, matkustimme paljon yhdessä. Hän ei viinaan koskenut. Sovimme, että kun Suomi liittyy Natoon, hän juo elämänsä ensimmäisen viskin. Hän oli hauska ihminen.”

”Haluaisin tavata Boris Johnsonin ja kysyä, miksi hän teki niin kamalan tempun. Olisi kiinnostavaa tietää, miksi hän irrotti Britannian Euroopan unionista”, Jutta Zilliacus sanoo.

Entisistä kollegoistaan Elisabeth Rehniä Jutta tapaa nykyisinkin, mutta huomauttaa iloisesti, että tämähän on ihan nuori tyttö hänen rinnallaan, vasta 86-vuotias.

”Välillä tulee mieleen, että onpa minulla ikää, ei pitäisi elää näin kauan. Mutta minulla ei onneksi ole muistisairausongelmia ja aistit pelaavat vielä.”

Jutta näkee paljon unia ystävistä ja aviomiehestään. Herättyään hän tuntee hetken, että he ovat elossa. Seuraa Jutta ei kaipaa, mutta hän ikävöi oman aikansa kavereita.

”Meillä oli yhteinen mennyt maailma. Sanoimme ystävien kanssa usein, ettei tämä nykyinen maailma ole enää meidän maailmamme.”

”Lapsuudenystäviä ei ole ainoatakaan jäljellä. Kaikkien aikalaisten kohdalla on tyhjä aukko.”

Jutan ainoa sisarus, isoveli, kuoli 97-vuotiaana vuosi sitten.

”Joskus ajattelen, että soitan ja kysyn häneltä jotain lapsuudestamme, mutta sitten muistan, ettei häntä enää olekaan. Lapsuudenystäviä ei ole ainoatakaan jäljellä. Kaikkien aikalaisten kohdalla on tyhjä aukko.”

Muuttuva maailma ja naisten asema

Maailma on muuttunut, mutta monessa asiassa hyvään suuntaan. Jutta Zilliacus osaa olla iloinen siitä, että Suomessa on turvallista. Naisten asema on hyvä, kun vertaa moneen muuhun maahan.

”On hienoa, että päivähoitoasiat saatiin laissa säädettyä silloin, kun olin eduskunnassa. Tasa-arvo naisten ja miesten välillä on parantunut. Iloitsen myös siitä, että meillä on viimeinkin naisenemmistö hallituksessa. Asioista on päättämässä nuoria, viisaita naisia. Pitkäaikainen toiveeni toteutui vielä eläessäni.”

Nuoret kokevat tutkimusten mukaan masennusta enemmän kuin koskaan. Jutta on miettinyt asiaa.

”Luulen, että masennus liittyy tietyllä tavalla nuoruuteen. Aiemmin nuoret eivät vain uskaltaneet kertoa siitä. Minäkin olin jossain vaiheessa masentunut, kirjoitin päiväkirjaa ja itkin sen ääressä. Nyt nuorilla on sosiaalinen media, missä he voivat purkaa ajatuksiaan ja saavat ehkä vertaistukeakin.”

Jutta Zilliacus iloitsee siitä, että hallituksessaon viimeinkin naisenemmistö. ”Asioista on päättämässä nuoria, viisaita naisia. Pitkäaikainen toiveeni toteutui vielä eläessäni.”

”Fyysinen olemus haalistuu iän myötä”

Jutan olemus on huoliteltu. Hän on hoitanut itseään aina hyvin, voimistellut, uinut ja tanssinut koko elämänsä.

”Ryppyjä minulla ei ole paljon, mutta fyysinen olemus jotenkin haalistuu iän myötä, se ei ole enää kaunis. Uimassa ja jumpassa huomaan, ettei minulla ole enää lihaksia, nahka vain soljuu ylläni.”

Kuluneet selkänikamat ovat kipeyttäneet selän. Se harmittaa häntä.

”Minua on lohdutettu sanomalla, että ajattele, millaisessa kunnossa selkäni voisi olla, jos en olisi jumpannut ja uinut niin paljon.”

Eniten häntä on harmittanut, kun hänen täytyi luopua tavastaan nauttia yksi dry martini joka iltapäivä kello 17.

Drinkin korvikkeena hän on alkanut syödä rivin suklaata lounaan jälkeen. Muuten Jutta syö vaatimattomasti. Hän juo aamukahvin omasa asunnossaan palvelutalossa Helsingin Munkkiniemessä ja käy lounaalla noin klo 13. Iltaisin hän syö korkeintaan vähän pähkinöitä tai jogurttia ja nauttii kupillisen teetä. Nukkuminen onnistuu parhaiten tyhjällä vatsalla.

”Paheita minulla ei juuri ole ollut, mutta tupakkaa poltin aikoinaan 36 vuotta. Aloitin jo pikkulottana, olin 16-vuotias ja polttelin Klubi 7 -savukkeita. Koulukaverin isä tarjosi ensimmäisen tupakan.”

Myöhemmin tupakkaa kului kolme askia päivässä, Jutta oli omien sanojensa mukaan nikotinisti.

”Lasta odottaessa ja häntä imettäessäni en polttanut, sitten aloitin taas. Lopettaminen oli vaikeaa, vieroitusoireet kestivät vuoden verran. Lupasin itselleni, etten korvaa savukkeita alkoholilla tai karkeilla.”

Jutta Zilliacus asuu palvelutalossa Helsingin Munkkiniemessä. ”Iso parveke oli kesällä henkireikäni. Siirryin sinne jo aamulla kello kuusi lukemaan kirjaa.”

Jutta naurahtaa kysymykselle, ajatteliko hän leskeksi jäätyään vielä uuden parisuhteen solmimista.

”En todellakaan. Olisi todella vaikeaa tottua uuteen ihmiseen. Monet vanhukset menevät naimisiin, he eivät osaa olla yksin. Viihdyn itseni seurassa. Olen sanonut kurillani, että jos joku tarjoaisi Espanjan kuningas Felipeä minulle, niin hänet ottaisin. Hän on niin komea.”

Älä ikinä kadu mitään, mitä olet tehnyt

Jutta ei pelkää kuolemaa eikä usko kuolemanjälkeiseen elämään. Hän ei myöskään kuulu kirkkoon.

”Isäni kuoli 92-vuotiaana. Hän kävi kuolemaansa asti päivittäin ryhdikkäänä kävelylenkillä. Eräänä yönä hän heräsi, haki tapansa mukaan vähän syötävää, eikä aamulla enää noussut. Niin minäkin haluaisin kuolla.”

Yksi Jutan motoista on: älä ikinä kadu mitään, mitä olet tehnyt. Sen hän oppi mieheltään Benedictiltä.

”Sisäistin sen hyvin. Mikä on tehty, se on tehty.”

Nuorempana hän katui tekemisiään ja sanomisiaan, vääriä valintoja.

”Harmittelin kaikenlaisia typeryyksiä, pieniäkin asioita. Sen jälkeen en ole katunut mitään. Eikä tässä olisi paljon katumisaikaakaan jäljellä”, Jutta sanoo ja nauraa jälleen pirteät silmät tuikkien.

Artikkeli on julkaistu Eevassa 12/2021.

Kurkista roolien taakse myös Eevan Facebookissa ja Instagramissa.

Kommentoi +