Henkimaailma kannatteli Jutta Larmia, kun hän jäi leskeksi kolmekymppisenä. Hiljattain tehty suuri leikkaus toi uuden henkisen pysähdyksen ja sai Jutan ymmärtämään, mikä on tärkeintä juuri nyt.
Se oli tavallinen tiistai vuonna 2004, kun Petteri kuoli. Se oli myös päivä, jolloin Jutta Larmin henkinen matka sai alkunsa.
Helteinen heinäkuun päivä oli houkutellut Jutan silloisen aviomiehen, liikemiehenä työskennelleen Petteri Jussilan, veneilemään taaperoikäisen poikansa kanssa.
Yhtäkkiä poika joutui veden varaan ja Petteri hyppäsi pelastamaan tätä. Petteri ei noussut enää pinnalle.
Jutta näki kaiken kotirannasta Tampereen Näsijärvellä. Hän lähti kauhomaan puolisoaan kohti. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Petteri hukkui Jutan silmien edessä.
Jutasta tuli leski 30-vuotiaana. Hän jäi yksin pariskunnan 10 kuukautta vanhan pojan kanssa.
Sokissa ollut Jutta ei pystynyt aluksi ymmärtämään tapahtunutta.
Eikä hänellä ollut aavistustakaan siitä, kuinka syvästi onnettomuus vaikuttaisi hänen elämäänsä jatkossa.
Nyt, yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin, Jutta, 51, pystyy katsomaan elämänsä kamalinta kesäpäivää rauhallisin mielin. Suru puolison kuolemasta ei enää kurista kurkkua.
Järvimaisema välkehtii taas kodin ikkunoista. Hulppeassa asunnossa Pirkkalassa Pyhäjärven rannalla pilkahtelee buddhalaisia sisustuselementtejä. Lipastojen päällä on Buddha-patsaita, ja suuresta taulusta hymyilevät Buddhan lempeät kasvot.
Buddhalaisuus tuli Jutan elämään kahdeksan vuotta sitten, kun hän alkoi seurustella nykyisen aviopuolisonsa Juha Larmin kanssa. Juha kertoi olevansa kiinnostunut meditoinnista ja buddhalaisuudesta, ja Jutta tutustui aiheeseen.
Buddhalaiseksi Jutta ei itseään määrittele, vaan buddhalaisuus on Jutalle ennen kaikkea elämänfilosofia, jonka mukaan tulee pyrkiä onnellisuuteen ja välttää kärsimystä. Mennyttä on turha murehtia, koska sitä ei voi muuttaa. Tärkeintä on rakkaus.
Jutta kiinnostui ylipäätään henkisyydestä onnettomuuden jälkeen. Hänellä oli valtava tarve ymmärtää, minne Petteri oli mennyt. Hautajaisten jälkeen Jutta vieraili meedio Harriet Piekkolan luona.
”Sain varmistuksen siitä, että Petteri on paikassa, jossa hänen on hyvä olla. Se auttoi minua hyväksymään tapahtuman.”
Jutta alkoi tavata Harrietia säännöllisesti. Hän luki paljon myös henkisyyttä käsittelevää kirjallisuutta. Hiljalleen Jutta alkoi tuntea, kuinka henkimaailma tuki ja kannatteli häntä.
Läheisen kuolema vei Jutalta kuolemanpelon. Hän vakuuttui siitä, että on olemassa toinenkin todellisuus.
”Uskon, että lähdemme täältä valoon jumalan luo. Saatan puhua yhtä lailla universumista tai ykseydestä, minulle kaikki sanat tarkoittavat samaa. Kyse on jostain meitä valtavan paljon suuremmasta voimasta.”
Jutta uskoo siihen, että rajan takana meitä odottaa vastaanottokomitea, johon kuuluu henkimaailmaan jo siirtyneitä rakkaitamme.
”Toivon, että kuolemani jälkeen saisin nähdä elämäni filminä. Haluaisin oivaltaa, missä mokasin ja missä tein oikein. Kasvatan viisauttani – kenties sitä varten, että synnyn tälle pallolle uudelle kierrokselle.”
”Minulle henkisyys on itseni ja toisten äärelle pysähtymistä. Henkisyys voi olla vaikkapa sitä, ettei tyrkytä surevalle neuvoja, vaan on läsnä.”
Suurempaan voimaan uskomisen lisäksi Jutta saa voimaa siitä, että hänen mielestään elämällä on tarkoitus. Se on kehittyä jatkuvasti paremmaksi ihmiseksi.
Jokainen vastoinkäyminen, pettymys ja vaikea ihmissuhde opettaa jotain tärkeää. Joskus siunaus pukeutuu surun kaapuun.
”Leskeksi jääminen täysin yllättäen on tehnyt minusta vahvan ihmisen. Tunnistan oman voimani. Tiedän, että selviän mistä tahansa.”
Puolison kuolema opetti Jutalle myös työkalun, jota hän käyttää joka ikinen päivä: kiitollisuuden. Tieto siitä, että elämä voi päättyä koska tahansa, tekee siitä entistä arvokkaamman.
”Menetykset ovat opettaneet minut arvostamaan sitä, mitä minulla on.”
Mitä syvemmälle Jutta on sukeltanut henkisyyteen, sitä enemmän hän arvostaa myös maallisia asioita ja juurevaa arkea. Hän ei tarvitse henkisyyteen voimakristalleja, joogamattoa tai muita symboleja.
”Minulle henkisyys on itseni ja toisten äärelle pysähtymistä. Henkisyys voi olla vaikkapa sitä, ettei tyrkytä surevalle neuvoja, vaan on läsnä.”
Usko merkitsee Jutalle turvaa.
”Minulle on tärkeää voida luottaa siihen, että kaikella on tarkoituksensa.”
Kahdeksan vuotta sitten elämä yllätti Jutan jälleen. Ystävyys mainostoimistoalalla tuolloin työskennelleen Juha-kollegan kanssa muuttui rakkaudeksi, ja pariskunta muutti melko pian saman katon alle.
Kaksikon suhde on edelleen symbioottinen. He asuvat yhdessä, tekevät töitä yhdessä, treenaavat yhdessä, menevät nukkumaan yhdessä ja viettävät vapaa-aikaansa yhdessä. Silti he eivät riitele juuri koskaan.
Jutta on ollut parisuhteen alkumetreiltä lähtien varma siitä, että kyseessä on hänen loppuelämänsä kumppani.
”Välillämme ei ole mustasukkaisuutta, koska luotamme toisiimme täysin. Tiedämme toistemme salasanat ja puhelimien pääsykoodit.”
Joskus joku ulkopuolinen on epäillyt pariskuntaa jopa läheisriippuvaiseksi. Juttaa ajatus huvittaa.
”Olemme jatkuvasti yhdessä siksi, että viihdymme niin hyvin yhdessä. Välillämme on paljon hellyyttä ja halailua.”
Juha on ollut Jutalle tärkeä keskustelukumppani ja peili myös henkisyyden polulla. Hän suhtautui alusta alkaen avarakatseisesti Jutan henkisiin kokemuksiin.
”Juha ei ole koskaan vähätellyt kokemuksiani. Jos kerron, että olen nähnyt enkelin, hän kysyy kiinnostuneena lisää.”
”Olen tehnyt liike-elämässä todella huonoja päätöksiä silloin, kun en ole kuunnellut intuitiotani.”
Tiiviin parisuhteen lisäksi Jutan elämään mahtuu muitakin tärkeitä ihmisiä. Ystäviään Jutta kuvailee sielunperheeksi.
”Tietyt ihmiset ovat tuntuneet ensi tapaamisesta lähtien tutuilta ja rakkailta.”
Jotkut ystävät ovat kulkeneet Jutan mukana nuoruudesta lähtien, toisiin hän on tutustunut aikuisena.
Jutta kuuluu kolmen aikuisena tutustuneen ystävän ryhmään. Eri puolilla Suomea asuvat naiset näkevät toisiaan harvakseltaan, mutta ovat yhteyksissä WhatsApp-ryhmässään monta kertaa viikossa. Jos jollain on kriisi, soitetaan ryhmäpuhelu.
Jutan ystäviä yhdistää samanlainen arvomaailma: heidän kanssaan voi puhua kaikesta. Joskus ystävien kanssa syödään pitkä lounas, toisinaan saunotaan tai mökkeillään yhdessä. Alkoholia Jutta käyttää vain harvoin, joten kosteille bilereissuille häntä ei saa mukaan.
”Saatan joskus ottaa lasin tai kaksi viiniä. Humaltuneena bilettäminen ei kiinnosta minua lainkaan. Lähden usein juhlista ajoissa kotiin nukkumaan.”
Niin ihmissuhteissaan kuin muissakin valinnoissaan Jutta luottaa intuitionsa. Mitä vanhemmaksi hän on tullut, sitä kirkkaampana hän kuulee intuitionsa viestit.
Intuitiotaan Jutta kuulee parhaiten, kun hän rauhoittuu ja sulkee silmänsä. Oikea päätös tuntuu lämpönä sydänalassa. Intuition viestien sivuuttaminen on johtanut epäonneen.
”Olen tehnyt liike-elämässä todella huonoja päätöksiä silloin, kun en ole kuunnellut intuitiotani.”
Kerran esimerkiksi Jutan sisäinen ääni varoitti uudesta liiketoimintamallista. Paperilla numerot näyttivät kuitenkin hyviltä, ja Jutta päätti suostua hankkeeseen.
Järkeily johti reippaaseen taloudelliseen tappioon.
Keho on sielun kulkuneuvo. Näin Jutta ajattelee. Joskus kulkuneuvoa pitää myös huoltaa.
Kolme vuotta sitten Jutan molempiin lonkkiin tehtiin tekonivelleikkaus, sillä hän halusi päästä eroon vuosia jatkuneesta kivusta.
Pitkä sairausloma ja hetkellinen liikuntakyvyttömyys pakottivat Jutan pysähtymään. Ensimmäiset viikot leikkauksen jälkeen olivat vaikeita. Samalla se oli Jutan elämän yksi parhaista ajanjaksoista.
”Sain olla kotona Juhan passattavana. Hän kantoi ruokaa tarjottimella eteeni. Ystävät kävivät tervehtimässä minua. Tuntui hyvältä kerrankin olla vain.”
Jutta hämmästyi itsekin siitä, kuinka hyvin suorittaja pystyi antautumaan toisten hoivattavaksi. Nainen, joka oli tottunut selviämään kaikesta itse, oli ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa ei pystynyt ruokkimaan edes kissojaan, koska kumartuminen oli kielletty.
Toipilaana olo pysäytti Jutan myös henkisesti.
”Aloin pohtia syvemmin sitä, mitä elämältäni haluan.”
Yhdestä asiasta Jutta oli varma: hän voisi paremmin, jos hidastaisi tahtia.
”Nykyään osaan jo paremmin vaalia rajojani. Löydän rauhan, kun muistan pysähtyä.”
Tavallinen alkukesän päivä Jutan arjessa on täynnä vauhtia.
Hyvinvointialan yrittäjänä, valmentajana ja luennoitsijana työskentelevä Jutta on hoitanut jo lukuisia asioita, vaikka ollaan vasta iltapäivässä. Hän on pitänyt palaveria sähkömiehen kanssa, kuvannut somevideota toimistolla, lähetellyt sähköposteja, puhunut puhelimessa ja suunnitellut tulevia hyvinvointivalmennuksiaan.
Työ on pirkanmaalaisyrittäjälle sekä intohimo että kompastuskivi. Jutta haluaisi tehdä vähemmän töitä, mutta ei osaa.
”Minulla on ollut upeita mentoreita valmentamassa minua löytämään tasapaino työelämän ja vapaa-ajan välille. Siitä huolimatta sorrun usein haalimaan itselleni turhan paljon tekemistä, koska innostun herkästi uusista projekteista.”
ADHD-diagnoosin aikuisena saanut Jutta on joutunut opettelemaan sanomaan ei.
”Nykyään osaan sentään jo paremmin vaalia rajojani. Löydän rauhan, kun muistan pysähtyä.”
Nuorempana Jutta saattoi tehdä töitä yömyöhään. Nykyään hän sulkee tietokoneensa alkuillasta. Päivän päätteeksi hän keskittyy rentoutumaan yhdessä Juhan kanssa. Pariskunta laittaa ruokaa, sytyttää tulen takkaan ja katselee ikkunoista avautuvaa järven selkää.
On täytynyt tehdä konkreettisia muutoksia arkeen, jotta hidastaminen on mahdollista.
”Vietän nykyään aina hitaan aamun. Juon kahvini rauhassa ilman somea ja säntäilyä. Pidän myös huolta siitä, että hektisyyden lomassa on kokonaan aikatauluttomia päiviä.”
Usein kotona ovat käymässä myös Jutan 21-vuotias poika ja Juhan 15-vuotiaat kaksoset. Teini-ikäisten kanssa käydyt pitkät keskustelut ovat avartavia.
Yli sadalletuhannelle someseuraajalleen Jutta jakaa hyvinvointisisältöä, arjen kuulumisia ja huumorivideoita. Niissä Jutta vitsailee parisuhteensa dynamiikasta ja vaihdevuosioireistaan. Välillä hän esiintyy somessa täydessä tällingissä, toisinaan meikittä verkkareissa.
”Haluan tuottaa ihmisille iloa. Itselleen nauraminen on tärkeä taito. Toivon, että voin osaltani tehdä somesta aidomman paikan.”
Jutta haluaa olla myönteisyyden sanansaattaja. Moneen asiaan elämässä ei voi vaikuttaa, mutta asenteeseensa voi, hän ajattelee.
Jutta uskoo manifestointiin eli siihen, että ajatuksillamme voimme tehdä unelmistamme totta. Ystävät pitävät Juttaa manifestoinnin mestarina.
”Hulluimmatkin jutut, joista olen haaveillut, ovat käyneet toteen. Olen saanut fitness-uran, sielunkumppanin ja taloudellisen vapauden.”
Vuosien varrella Jutan unelmat ovat muuttuneet. Luksuslaukun sijaan hän tulee onnelliseksi kiireettömästä aamukahvista ja siitä, että on vihdoin oppinut pysähtymään sen äärelle.
Kaukoidän etelänlomaa mieluummin hän matkustaa Lapin Sallaan pariskunnan sähköttömään erämaamökkiin, jonne kannetaan vesi läheisestä lammesta.
Elämä on tällä hetkellä niin hyvää, ettei Jutta toivo siihen suuria muutoksia. Tulevaisuuden onnenhetkiä saattaisi olla vaikkapa se, jos pariskunnalle syntyisi joskus lapsenlapsia. Liikaa Jutta ei halua elää tulevassa, sillä nyt hän keskittyy tähän hetkeen.
Kaikki menee juuri siten, kuin on tarkoitettu.
Tämä ravitsee
mieltä
”Innostuminen, inspiroituminen ja uuden suunnittelu.”
kehoa
”Vähintään kolme kuntosalitreeniä viikossa.”
sielua
”Yhteys korkeimpaan ja kiitollisuus.”
Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 8/2025.
