Hyvinvointiyrittäjä Jutta Larm, 47:

”Kuin kulkuneuvo, niin ajattelen kehostani nykyisin. Se kuljettaa minua paikasta toiseen. Arvostan, mihin kaikkeen kroppani pystyy.

Kehosuhteeni on muuttunut parinkymmenen vuoden takaisista ajoista, jolloin aloin kilpailla fitnessissä. Ensimmäisten kisojen aikaan keskityin kehon toiminnan sijaan ulkonäköön. Laihdutin itseni ensin hyvin rasvattomaan kuntoon, ja kilpailujen jälkeen saatoin lihoa 20 kiloa takaisin.

Nälkäkeskukseni oli sekaisin tiukoista kisakuureista ja kehoni suorastaan huusi ruokaa. Kannoin häpeää siitä, että olin ollut paria kuukautta aikaisemmin fitness-mimmi, ja yhtäkkiä poskeni pullottivat. Häpeä johti uuteen ­laihdutusurakkaan. Käyttäytymiseni muistutti ­syömishäiriötä.

Vuosien saatossa valmentajien ammattitaito onneksi kasvoi, eikä kehoa enää laitettu niin koville. Valmennus jatkui myös kilpailun jälkeen eikä liikakiloja tullut. Silti paluu normaaliin elämään on vaatinut minulta paljon itsetunnon vahvistamista.

Painan nykyään paljon enemmän kuin kilpailuvuosinani. Urheilijan kehonkuvasta luopuminen ei ole ollut helppoa, mutta olen hyväksynyt sen, että luontainen painoni ei ole se, jota joskus tavoittelin. Voin hyvin ja koen olevani naisellisempi nyt kun minulla on enemmän muotoja.

En ole enää valmis fitness-urheilun vaatimuksiin. Nykyään valitsen usein pitkät yöunet aamuisen kuntosalitreenin sijaan.

Kehosuhteeni muuttui aiempaa rennommaksi, kun aloin nähdä itseni upeana naisena riippumatta siitä, kuinka paljon painan. Onnellisuus ei tule tiukoista vatsalihaksista. Nyt osaan aidosti rakastaa itseäni.

Mieheni Juha Larm tukee minua itseni hyväksymisessä ja huomauttaa, jos puhun ulkonäöstäni rumasti. Juha ei halua, että hänen palvomansa nainen tekee niin.

Olen kiitollinen itsevarmuudesta, jota kilpaurheilu antoi. Tiedän, että sisälläni asuu tahtonainen, joka pystyy mihin tahansa.”