Jukkolan siskosten ilmastoahdistuksesta syntyi kaurameijeri: ”Kun palo asioiden muuttamiseen tulee, ei voi jättää tarttumatta tilaisuuteen”
Työelämä
Jukkolan siskosten ilmastoahdistuksesta syntyi kaurameijeri: ”Kun palo asioiden muuttamiseen tulee, ei voi jättää tarttumatta tilaisuuteen”
Annamari Jukkola, 33, on toimitusjohtaja ja Marjaana Jukkola, 28, on brändijohtaja kaurameijeri Mössä. He perustivat kaurapohjaisia välipalatuotteita valmistavan yrityksen Lohtajalle vuonna 2017.
Teksti
|
Kuvat
Julkaistu 10.1.2023
Trendi

Ilmastoahdistukseen voi vaikuttaa ruokavalinnoilla

Marjaana: Kaikki alkoi ahdistuksesta. Olin opiskelemassa Lahden muotoiluinstituutissa ja ilmastonmuutos puhututti lähipiiriäni. Luin paljon aiheesta ja katsoin dokumentteja – ja koin valtavaa painetta siitä, ettei elämäntyylini ollut kestävä.

Ahdistus ajoi pohtimaan etenkin ruuantuotantoa, koska olen kasvanut lypsykarjatilalla. Ajatus luopua eläinperäisistä raaka-aineista voimistui. Se tuntui minulle sopivalta tapa vaikuttaa.

Annamari: Yritin kyllä ylipuhua sinua, ettet tekisi näin radikaaleja muutoksia, mutta kyllähän siinä niin kävi, että minäkin jätin maitotuotteet ruokavaliostani yhdessä yössä. Silloin tuli identiteettikriisi. Olin opiskellut maitoalasta ammattini ja työkokemukseni oli meijeristä tai elintarvikealalta. Tuskailimme molemmat, mitä tekisimme. Ilmastoahdistus teki tulevaisuudesta synkän, mutta tajusimme, että voimme tehdä asialle jotain.

Vanhemmillamme oli meijeri, jossa maito jalostui tuotteiksi asti. Olin sanonut monta kertaa, etten ala yrittäjäksi, mutta ehkä yrittäjyys oli sitten veressä – ja kun palo asioiden muuttamiseen tulee, ei voi jättää tarttumatta tilaisuuteen.

Marjaana: Markkinoilla oli jo silloin kasvipohjaisia jogurtteja kuten soijatuotteita, mutta halusimme tehdä parempia. Emme halunneet käyttää raaka-aineita, jotka ovat epäeettisiä, tai esimerkiksi tuontisoijaa. Päätimme myös nostaa tasoa ja tuoda lapsuutemme makumuistoja tähän päivään. Raaka-aineeksi valikoitui kaura: siinä on hyvät ravintoarvot, se on suomalaisille tuttu ja tiesimme, miten voimme työstää sitä. Siitä syntyi Mö.

Ruokaan liittyy suuria tunteita ja vastuullisuutta

Annamari: Ruoka on yllättävän tulenarka keskustelun aihe, sillä meillä kaikilla on tottumuksemme ja arvomme. Vahvuutemme on siinä, että tunnemme hyvin niin maitotalouden kuin kasvipohjaisen elintarviketuotannon. Ymmärrämme molempia – emmekä usko, että syyllistämällä pääsee eteenpäin.

Ruokatuotanto on kolmasosa ilmastopäästöistä ja sillä on iso merkitys elämänlaatuun ja jälkipolvienkin elämänlaatuun. Haluamme vaikuttaa tähän. Kun vaihtaa eläinperäisiä raaka-aineita kasviperäisiin, pystyy tekemään merkittävän muutoksen. Tuomme ihmisille pieniä arkisia valintoja ympäristön hyväksi – tämä teko ei vaadi tuhansia euroa tai isoja elämäntapamullistuksia.

Marjaana: Haluan mieluummin puhua siitä, että voisi valita silloin tällöin kasvipohjaisia tuotteita kuin kannustaa tekemään täyskäännös vegaaniksi. Vegaaniuteen liitetään usein kulttimaisia piirteitä – ja silloin se herättää vastareaktioita. Siksi pitää kehittää hyvänmakuisia kasvipohjaisia tuotteita, jolloin niistä tulee mieluisia valintoja.

Itselleni juusto ja jäätelö olivat tuotteet, joita kaipaisin eniten, kun karsin maitotuotteet ruokavaliostani. Kokeilemalla löytyi kuitenkin uusia suosikkeja, ja saimme pian kauppoihin myös oman kaurapohjaisen fetajuustomme!

Halu suojella ympäristöä johti yrittäjyyteen

Marjaana: Meidän yrittäjyytemme ei kuitenkaan ole mikään sankaritarina. Meillä on ollut paljon kömmähdyksiä, järjetöntä kasvuvauhtia ja jatkuvaa oppimista. Välillä kuorma on ollut uuvuttavaa, kuten varmaan jokaisella yrittäjällä jossain vaiheessa. Tärkeintä varmasti on se, että yrityksellä on hyvä syy olla olemassa ja että kokee työnsä merkitykselliseksi vaikeuksista huolimatta. Tällöin jää tilaa innostukselle ja hauskuudelle.

Annamari: Yrittäjyys ei ole helpoin päätös. Mutta jos joku miettii, kannattaako se, ehdottomasti kannattaa. Suomi on täynnä neuvovia tahoja eikä tässä korkealta tipahda.

Siskon kanssa on ollut hyvä yrittää. Kun tuntee toisen läpikotaisin ja meillä on toisiamme täydentävät taustat ja osaamiset, on myös helppo tukeutua toiseen vaikeassa tilanteessa.

Marjaana: Ehkä pohjalaisista juurista tulee jääräpäisyyttä. Mekään ei jääty vatvomaan vaan päätettiin, että perhana, tämä me tehdään. Voihan tämä olla silkkaa hulluuttakin, mutta joka kerta kun joku kehuu meidän jogurttia somessa tai messuilla, tuntuu todella hyvältä, että on voinut tehdä vaikutuksen johonkin.

Annamari: Meillä on selkeä unelmakartta tulevaisuuteen: haluamme suojella ympäristöä ja yhteistä tulevaisuuttamme kestävällä ruuantuotannolla. Inspiroimme ihmisiä liittymään mukaan, sillä kahdestaan sitä ei tehdä: maailma tarvitsee lisää kauramoottoreita.”

Juttu on julkaistu Trendissä 01/2022.

Kommentoi +