Kun joulu ahdistaa
Ihmissuhteet
Kun joulu ahdistaa
Lapsena joulu sykähdytti, mutta aikuisena samaa tunnetta ei tavoita. Onko mitään tehtävissä?
Teksti

Kuvat

Julkaistu 2.11.2018
Kauneus ja Terveys

Lapsuuden jouluissa oli taikaa

Aikuisena juhlan odotus on pelkkä muisto. Miksi joulu ei tunnu enää miltään? Luultavasti siksi, että se on liian kovaa suorittamista.

– Työläys ja suorittaminen vievät herkästi ilon mistä tahansa asiasta, sanoo psykologi ja psykoterapeutti Anna Salmi Väestöliitosta.

Osa jouluun liittyvistä paineista tulee yhteiskunnallisista normeista. Suomessa on vahvat joulunviettoperinteet, ja koko maa hiljenee. Osa taas johtuu omista odotuksista ja uskomuksista. Ajatteletko esimerkiksi, että vain täydellinen tai lapsuutesi kaltainen joulu on hyvä joulu?

Joulu on symbolisesti tosi latautunut juhla. Omat tarpeet ja paineet ovat helposti ristiriidassa.

Jos koristelee kuusen hammasta purren Instagram-kuvia varten, mitään taikaa ei tunnekaan. Huilaaminen ja hetkeen keskittyminen voisivat tehdä paljon onnellisemmaksi.

Jouluun liittyvät odotukset ahdistavat

Jouluun liittyvistä toiveista kannattaa kertoa ajoissa heille, joiden kanssa juhlii.

– Usein ihmiset luovat odotuksia mielessään mutta eivät kerro niistä. Kun huomaa, etteivät odotukset toteudu, alkaa ärsyttää.

Näin voi olla varsinkin naisilla, jotka hoitavat leijonanosan jouluvalmisteluista. Tasa-arvobarometrin mukaan naiset tekevät perheissä nimittäin selvästi enemmän kotitöitä kuin miehet. Vain neljäsosa naisista on tyytyväisiä työnjakoon, ja puolet pareista riitelee aiheesta.

”Joulu mieheni kanssa imi minusta kaikki mehut. Hössötys ja lahjojen hankinta alkoivat kuukausia ennen juhlaa. Kaikille hänen kolmelle sisarukselleen, vanhemmille ja mummolle piti antaa lahja."

Joulun ei pidä olla työleiri. Kaikkien perheenjäsenten on syytä osallistua valmisteluihin. Muistakin toiveista kannattaa puhua ajoissa. Jos ei halua viettää joulua kolmessa eri kyläpaikassa, kuten aiemmin, se kannattaa kertoa sukulaisille ystävällisen napakasti etukäteen.

– Niin heillä on aikaa sopeutua tilanteeseen. Muutos voi herättää vastarintaa, mutta aikuisten ihmisten pitää kestää se, että kukin päättää joulunvietostaan itse.

"Viime joulu oli ensimmäinen eromme jälkeen. En ostanut lahjoja. Kävin vain syömässä vanhempieni luona. Se oli ihanaa.”

"En koristele kotia enkä hanki lahjoja. Joulu tuntuu samalta kuin muutkin vapaapäivät. Minusta jokainen saa viettää sitä, kuten haluaa. Olen työssäni niin paljon ihmisten seurassa, ettei yksin vietetty joulu tunnu yksinäiseltä. Muut ihmiset kyllä kommentoivat ratkaisuani. Heistä on kamalaa, että haluan olla yksin kotona."

Miksi jouluna on tyhjä olo?

Joulu voi tehdä olon tyhjäksi myös siksi, ettei ole omassa elämässään tilanteessa, jossa haluaisi olla. Näin voi olla, jos elää ikäkriisiä, läheinen on hiljattain kuollut, on vasta eronnut tai on kohdannut jonkin ison pettymyksen. Silloin kannattaa olla itselleen armollinen.

– Itseään ei pidä syyllistää, jos joulu ei tunnu miltään tai jos se on päivä, jonka joutuu lusimaan läpi. Joulun taikaa ei tarvitse löytää ollenkaan, Salmi sanoo.

Myöhemmin se voi kuitenkin taas löytyä.

Tee joulusta itsesi näköinen

  1. Pysäytä ajatuskone. Mieti jo ennen joulua, mitä olet padonnut sisääsi syksyn aikana. Koeta kohdata tunteet. Niin ne eivät vyöry päälle joulunpyhinä.
  2. Hyväksy olosi. Anna itsellesi lupa olla ja levätä. Hyväksy, että olet ehkä väsynyt tai apea. Keskity tuoksuihin, makuihin ja miellyttäviin asioihin.
  3. Pohdi, mitä toivot. Mitä haluat joululta, jos et yhtään ajattele muita? Näin luultavasti keksit, millainen on omannäköinen juhlasi.
  4. Kerro ja kysy. Keskustele joulu seurueesi kanssa etukäteen. Sopikaa esimerkiksi, että kaikilta toteutetaan pyhinä yksi toive. Lapsella se voi olla pulkkamäki ja aikuisella päiväunet.
  5. Esitä avoin kutsu. Jos et halua ravata vierailuilla, voit kutsua ihmisiä luoksesi. Kerro, että he ovat tervetulleita tiettynä päivänä ja kellonaikana esimerkiksi nyyttäriperiaatteella, jos haluavat. Sano myös, ettet pahastu, jos he eivät tule.
Kommentoi +