
SIINÄ HE SEISOVAT, kaksi naista keittiössä Tammisaaren lähellä. On alkukevät, ja naiset ovat tavanneet vasta pari päivää aiemmin. Iloista puhetta riittää, vaikka molemmat ovat hämillään, elämästä ja muistoista, kaikesta. Australialainen Penelope Hall, 76, on Jörn Donnerin entinen rakastettu. Hän on Suomessa Jörnin lesken Bitte Westerlundin, 63, kutsumana.
”Olin yllättynyt, kun sain Bitten viestin Jörnin kuoleman jälkeen. Jörn oli tärkeä osa nuoruuttani, mutta siitä on niin kauan. Ajattelin myös, ettei Jörn olisi koskaan mennyt naimisiin.”
Bitten vuosi on ollut kiireinen. Maaliskuun lopussa avautui Jörn Donnerin valokuvanäyttely Helsingissä ja syyskuussa ilmestyy Philip Teirin kirjoittama elämäkertateos J & B – Kohtauksia eräänlaisesta avioliitosta.
”Suunnitelmani oli, että kirjoittaisin itse kirjan elämästäni, mutta en pystynytkään siihen”, Bitte sanoo.
”Jörnin kuolemasta on jo yli kolme vuotta, mutta sen jälkeen on paljastunut asioita, jotka hämmensivät mieltäni.”
Bitte kuvitteli tunteneensa puolisonsa, mutta pettyi.
”Tiesin Jörnin edellisistä suhteista, mutta luulin olleeni hänen tärkein ja pitkäaikaisin rakkautensa. Leskeksi jäätyäni olen ollut hyvin mustasukkainen, pettynyt ja hieman katkera.”
KUVASSA JÖRN DONNER poseeraa kauniin tuntemattoman naisen kanssa. Kuva on otettu tammikuussa 1988 Sydneyssä, samana vuonna, jolloin Bitten esikoinen Daniel syntyi. Jörn oli työmatkalla Uudessa Seelannissa ja kävi ilmi, että hän oli poikennut myös Australiassa.
Kuva kiinnitti Jörnin lesken Bitte Westerlundin huomion, koska pari vaikuttaa niin rakastuneelta eikä hänellä ollut aavistustakaan kuka nainen on. Hän sai Jörnin ystäviltä selville Penin henkilöllisyyden, onnistui löytämään tämän puhelinnumeron ja otti yhteyttä.
Pen ilahtui.
”En muistanut tuollaista kuvaa edes otetun. Se oli viimeinen kerta, kun näin Jörnin. Hän oli Sydneyssä läpikulkumatkalla, emmekä olleet pitäneet yhteyttä vuosiin.
Bitte puolestaan kiinnostui Penin rempseästä huumorista ja avoimesta asenteesta. Naiset viestittelivät ja huomasivat pitävänsä toisistaan. Lopulta Bitte ehdotti uudelle ystävälleen matkaa Suomeen ja Pen vastasi, että tulee mielellään.
”Jos olemme rakastaneet samaa miestä, meidän pitääkin tavata ja olla ystäviä.”
Luit lyhennelmän haastattelusta, joka on julkaistu uudessa Eeva -lehdessä 9/2023. Haastattelussa Bitte Westerlund ja Penelope Hall kertovat Jörnistä, surutyöstään ja siitä, millaisen yhteyden he ovat löytäneet.