
Tämä meikkitrendi on kuin Suomen pakkasiin tehty! Pakkasmeikin idea on siinä, että kasvot näyttävät tuulen ja pakkasen tuivertamilta. Pääosassa ovat punertavat posket ja huurteisilta näyttävät silmäluomet.
Aloita meikkaamalla iho mattaiseksi. Kyllä, luit oikein: Unohda pitkään hehkutettu "dewy" eli kostean kuulas ihomeikki ja kaiva laatikon pohjalle jäänyt irtopuuteri käyttöön. Taputtele iholle mattainen, ihosi sävyinen tai jopa astetta vaaleampi meikkivoide ja sudi sen päälle puuteria isolla ja pörheällä siveltimellä. Tavoitteena ei ole pakkelimainen meikki, vaan ainoastaan hivenen blurrattu mattainen pinta.
Pakkasmeikissä iho saa olla hiukan kalpea, joten kasvoja ei varjosteta. Jos haluat korostaa kasvojesi muotoja, voit tehdä käänteisen varjostuksen eli sutia valopuuteria perinteisten varjostuspaikkojen ympärille eli kulmaluille, nenänvarteen, leuan kärkeen, poskiluun yläreunaan, silmän sisänurkkiin ja alaluomien ripsirajoihin.
Pakkasmeikissä tärkeintä on poskipuna
Meikin tärkein osa on pinkki poskipuna. Levitä punaa sinne, mistä kylmä viima saa kasvot rusottamaan eli nenän kärkeen ja poskipäille. Poskipunaa ei kuitenkaan pyöritellä vain poskien korkeimmalle kohdalle vaan sipaistaan myös kevyesti poskilta kohti nenää. Voit vielä sivellä siveltimeen jääneet loput punat liikkuvien luomien yläpuolelle.
Painele sitten luomille kevyesti kimaltavaa eli huurteisen näköistä, vaaleaa luomiväriä. Laita sitä liikkuville luomille, harjaa kulmakarvat ylöspäin värillisellä kulmageelillä, taivuta ripset ja harjaa niihin pidentävää maskaraa. Voit halutessasi myös rajata alaluomen helmiäistä sisältävällä vaalealla, nestemäisellä rajausvärillä ja piirtää alaluomille sisärajaukset valkoisella tai nudella vedenkestävällä kajalilla.
Punaa huulet poskipunansävyisellä huulikiillolla ja levitä sen päälle läpinäkyvä kiilto. Liu'uta lopuksi sormea huulirajaa pitkin, jolloin punauksen raja pehmenee ja punaus näyttää pakkasenpuremalta. Valmis!
Tee pakkasmeikki näillä tuotteilla
Pitkäkestoisessa, kerrostettavassa ja puuterimaisessa Buxom Wanderlust Primer-Infused Blush poskipunassa on kosteuttavaa hyaluronihappoa ja kevyt kimallus. Sävy Ibiza sopii on viileän vaaleanpunainen. 29 e.
Voidemaisen Pixi Liquid Fairy Lights -luomivärin sävy Crystalline muistuttaa vähän jää- tai lumihileitä. Voit taputella sitä yläluomille tai tehdä sillä kimaltavan alarauksen. 23,50 e.
Flaer 101 Jumbo Powder Brush -puuterisiveltimellä saat tehtyä henkäyksen ohuen puuteroinnin. Isosta koosta huolimatta sivellin sopii loistavasti myös pakkasposkien punaamiseen. 19,90 e.