Järvenselkä avautuu ikkunoista koko talon päädyn mitalla ja vielä sen sivuiltakin niin, että sen sini salpaa hengen. Taiteilija Johanna Oras ja galleristi Reijo Oras näyttävät vanhaa, mustavalkoista valokuvaa. Se kertoo, että 1900-luvun alussa Sääksjärven rannalle Satakuntaan rakennetun hirsitalon päädyssä oli aikanaan avoveranta.

Kymmeniä vuosia myöhemmin, kun talo jo oli Rauma-Repolan johdon metsästys­majana, siellä pidettiin käänteentekevät rapujuhlat.

”Juhliin tilattiin neljä pitkää pöytää, mutta ne eivät mahtuneet sisälle taloon. Päätettiin, että verannalle johtava seinä, pari­ovet ja ikkunat oli purettava, jotta saatiin vieraita varten tilaa”, Johanna ja Reijo kertovat.

Nyt yksi pitkistä pöydistä on päärakennuksen ruokapöytänä ja pirtinpenkeistä kaksi pihan lasiverannalla. Loput rapujuhlakalusteet ovat varastossa.

Avoverannan paikalle sittemmin rakennetusta huoneesta on tullut yksi Johannan ja Reijon lempipaikoista.

”Maisema on äärettömän rauhoittava, ja täältä on mahdollista nähdä sitä 180 astetta.”

Piitanojan metsästymajan päätyminen Oraksen pariskunnalle on pitkä tarina. Heitä ennen paikan omisti UPM, jolla oli metsästysmajan vieressä mökkikylä tehtaan työntekijöille. Rantaviivaa oli kilometrin verran.

Paikkaa myytiin ensin kokonaisuutena, mutta se oli Johannalle ja Reijolle liian kallis – ja myös muille, sillä lopulta alue lohkottiin kolmeksi tontiksi.

Rakentamattomat tontit myytiin heti, mutta Piitanojan pihapiiri vanhoine rakennuksineen ei mennyt kaupaksi. Reijon mukaan yksi syy oli, että tervatun päätalon ulkoasu on Museoviraston suojelema.

Talo ei ole tyypillinen länsisuomalainen rakennus.

”Minulle tulee talosta mieleen Akseli Gallen-­Kallelan erämaa-ateljee Kalela Ruovedellä. Tässä on 1930-luvun jugendhenkeä ja kansallisromantiikkaa, jota Kalelakin edusti”, Johanna sanoo.

Johanna ja Reijo olivat etsineet pitkään kesäpaikkaa Reijon synnyinseuduilta Satakunnasta. Piitan­ojallekin he olivat tehneet toivioretkiä. Kun he sitten kuulivat, että vanhat rakennukset olivat yhä myymättä, Reijo alkoi neuvotella kauppaa.

Rakennukset vaihtoivat omistajaa keväällä kahdeksan vuotta sitten. Päätalossa uudet asukkaat eivät muuttaneet juuri mitään. UPM:n aikaisia kalusteita on pyritty säästämää. Uusia ovat vain Johannan suunnittelemat sohvapöydät, tekstiilit ja tapetit.

Johannan nykyisen ateljeen paikalla oli aiemmin lahtivaja, jonne kokoonnuttiin hirvi­peijaisiin.

”Halusin tuoda metsästysteemaa myös ateljeen sisustukseen: siellä on hirvenkalloja ja täytettyjä eläimiä.”

Syysiltaisin Reijo laittaa takkaan puita, jotta ateljeessa tarkenee maalata.

Kahvit on katettu lasiseinäiseen pikku rakennukseen, jota talonväki kutsuu lasiverannaksi. Moderni rakennus seisoo keskellä pihaa ja istuu paikalleen täydellisesti.

Lasiveranta on tehty Johannalle, jotta hän voi maalata luonnon keskellä. Se toimii myös kesäkeittiönä.

Puoli yhden jälkeen aurinko alkaa paistaa laiturille. Siellä Reijo lekottelee ja lukee. Johanna heittää virveliä. Hän harrasti sitä nuorempana ja päätti nyt kokeilla uudelleen.

”Menetin kalastamiselle sydämeni sinä kesänä, kun ostimme tämän paikan. Pohdin, mahtaako järvestä edes tulla kalaa. Kolmannella heitolla sain kuhan. Virvelöinti on meditatiivinen kokemus: heittelen siimaa ja ihailen maisemaa.”

Piitanoja on yksi Johannan ja Reijon neljästä tukikohdasta, levon ja rentoutumisen paikka. Yksi koti on Turun läänin Koskella. Kesät he viettävät Punkaharjulla, jossa Johannalla on aina näyttely.

Näyttelyn jälkeen Reijo saattaa kuljettaa myytyjä teoksia uusille omistajille ja Johanna heittää Piitanojalla virveliään. Syyskuussa pari lähtee Etelä-Ranskaan, kuten on tehnyt jo vuodesta 2005 lähtien.

Orakset ovat tottuneet jakamaan aikansa monen kodin kesken. Reijolla on aina mukanaan ”miljoonakassi”, josta löytyy kaikki tarvittava taskulampusta lähtien.

Johannan tavarat kulkevat nyssyköissä ja paperikasseissa.

”Sydän kuitenkin tulee aina matkassa.”

Juttu on julkaistu Eevassa 05/23.