Johanna Aatsalo joutui ajojahdin uhriksi: ”Minulla ei ollut varaa jäätyä, muutoin vastapuoli olisi tuhonnut minut"
Mistä ihminen saa voimaa äärimmäisten paineiden keskellä? Toimittaja Johanna Aatsalo kertoo, miten hän selvisi, kun hänen paljastamansa maastohiihtäjän dopingiin sekaantuminen käännettiin häntä vastaan.
Jos ajan nyt päin kallioleikkausta, tulee äkkipysähdys, johon kaikki loppuu. Ajatus tuntui toimittaja Johanna Aatsalosta helpottavalta.
”Katsoin ohikiitäviä maisemia, olin hyvin väsynyt ja ahdistunut ja päässäni pyöri kelana kaikki viimeisten vuosien tapahtumat ja edessä oleva avioero.”
Yksitoista vuotta aikaisemmin, tammikuussa 1998 Aatsalo oli kirjoittanut juuri Naganon olympialaisten alla uutisen, joka paljasti Suomen maastohiihdon sekaantumisen dopingiin. Kolme vuotta myöhemmin Lahden MM-hiihtokisoissa kuusi Suomen maajoukkueen maastohiihtäjää jäi kiinni dopingista.
Aatsalon uutinen oli pommi. Maastohiihtäjä Jari Räsänen kiisti jyrkästi uutisen väitteet kiellettyjen aineiden vastaanottamisesta. Myös Hiihtoliitto, johon uutisessa viitattiin, kiisti osuutensa.
Räsänen haastoi Aatsalon ja STT:n oikeuteen kunnianloukkauksesta.
Kirjoittaminen on aina ollut Aatsalolle luonteva tapa ilmaista itseään. Toimittaja hänestä tuli, kun hän Jyväskylän yliopistossa liikuntatieteitä opiskellessaan osallistui ystävänsä innostamana Työväen sivistysliiton kurssille Tavoitteena toimittajan työ.
Toimittajan työssä yhdistyi kaksi rakkautta, kirjoittaminen ja urheilu.
Aatsalo aloitti Urheilulehden avustajana, mistä hän siirtyi Ylen Radio Suomen urheilutoimitukseen ja sieltä STT:n vakituiseksi urheilutoimittajaksi 1996.
”Ei minulla ollut illuusioita tai haaveita, että haluan tehdä skuuppeja. Halusin tehdä monenlaisia urheilu-uutisia, erityisesti valmentaminen aiheena kiinnosti.”
Aatsalo oli ehtinyt muodostaa hyvät verkostot urheilumaailmaan jo opiskeluaikana ja toimiessaan koripallovalmentajana. Vinkkiin Räsäsen kasvuhormoneihin sekaantumisesta hän tarttui epäröimättä.
”En olisi ollut kummoinenkaan toimittaja, jos en olisi lähtenyt selvittämään sen paikkansapitävyyttä.”
Kun vinkki osoittautui useita lähteitä ristiin kuulemalla todeksi, Aatsalon päällimmäinen ajatus oli suuri pettymys.
”Minua häiritsi se kaksinaismoralismi, että ollaan julkisuudessa niin puhtoisia ja sitten kulissien takana vedetään nappeja.”
Doping soti kilpaurheilun syvintä olemusta vastaan, joka oli Aatsalolle sydämen asia.
”Mietin, että jos olisin itse hiihtäjä ja tietäisin, että kaveri tuossa vieressä käyttää kiellettyjä aineita ja hiihtää siksi lujempaa, niin eihän siinä koko kilpailussa olisi mitään mieltä.”
”Erityisesti lasten ja nuorten valmentamisen näkökulmasta toiminta oli täysin moraalitonta ja epäeettistä. Jos sallimme vilpin tässä kohtaa, mihin kaikkialle muualle tällainen sääntöjen rikkominen voidaan ulottaa.”
Minusta tuli persona non grata, ei-toivottu henkilö. Koetin suojata itseäni.
Välittömästi uutisen julkaisemisen jälkeen Aatsalon elämä muuttui absurdiksi kuin Kafkan romaanit. Häntä painostettiin monilla tavoilla pyörtämään uutinen. Kun hän ei suostunut siihen, hänet nöyryytettiin julkisesti.
Uutinen leimattiin hutiloiden tehdyksi, valheeksi tai jopa Aatsalon vilkkaan mielikuvituksen tuotteeksi.
”Minut dementoitiin, leimattiin ammattitaidottomaksi sinisilmäiseksi bimboksi.”
Sen sijaan, että muut urheilutoimittajat olisivat asettuneet puolustamaan kollegaa ja alkaneet tonkia uutista uusista näkökulmista, hekin tuomitsivat Aatsalon. Hän oli koskenut johonkin pyhään, kuten Suomen maastohiihdon menestykseen.
Sitä ei sopinut kaivella, ei ainakaan nuoren naisen, ei vaikka sieltä paljastuisi mitä tahansa. Aatsalo oli mennyt likaamaan oman pesän.
Hän sai tottua siihen, että omat kasvot olivat jatkuvasti lehdissä ja televisiolähetyksissä ja hänet tunnistettiin kadulla. Aatsalosta tuntui kuin hänet olisi sysätty painekattilaan tai kuin häntä kivitettäisiin joka suunnalta.
”Minusta tuli persona non grata, ei-toivottu henkilö. Koetin suojata itseni niin, että heidän määritelmänsä minusta ei muuttuisi omaksi käsitykseksi itsestäni. En ollut kelvoton enkä valehtelija.”
Sosiaalista mediaa ei vielä ollut, mutta häiriköt soittelivat kännykkään ja haukkuivat ala-arvoisesti. Posti toi pommiuhkauksia, partakoneenteriä ja sitä itseään.
Jatkuva puolustusasemissa olo vei voimavaroja. Ruokahalu katosi ja Aatsalo laihtui useita kiloja. Uni muuttui kevyeksi koiranuneksi, joka ei palauttanut kehoa eikä mieltä rasituksesta. Verenpaine oli koholla ja syke laukkasi.
Mutta Aatsalo ei aikonut perääntyä.
”Ihmisen ei pidä koskaan alistua sellaiselle vallalle, joka yrittää selittää väärintekemisen oikeaksi. Olin varma, että totuus tulisi vielä julki.”
Ainut mikä Aatsaloa huolestutti, oli se, miten ihmeessä hän kestäisi paineet.
Kriisi saa ihmiset reagoimaan eri tavoilla: toiset jähmettyvät, kun taas toiset pysyvät toimintakykyisinä. Aatsalo jatkoi työtään.
”Minulla ei ollut varaa jäätyä, muutoin vastapuoli olisi tuhonnut minut.”
Aatsalon oli löydettävä uusia luotettavia lähteitä, jotka voisivat todistaa oikeudessa, koska sinne oltiin nyt menossa.
En itke, en murru, enkä anna oman elämäni tuhoutua tämän asian takia.
Oikeussaliin Aatsalo puki kaulaansa rippiristin ja kertasi mielessään tyyneysrukouksen:
Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.
”En itke, en murru, enkä anna oman elämäni tuhoutua tällaisen mitättömän asian takia,” Aatsalo tsemppasi itseään.
Se auttoi, kun hän pani asiat mittasuhteisiinsa. Kyse oli lopulta onnettomasta hiihtäjästä, joka oli hankkinut kiellettyjä aineita, ja johtavista ihmisistä, joita kiinnosti, mitä näillä aineilla voitiin saada aikaan. Elämän mittakaavassa kyse oli vähäpätöisestä asiasta.
Kun syyttäjä ja asianosaiset haukkuivat häntä oikeussalissa maan rakoon tunnista ja päivästä toiseen, Aatsalo rauhoitti itseään kirjoittamalla kauniilla kaunokirjoituksella omia muistiinpanojaan.
Tärkein voimavara ja johtotähti oli kuitenkin totuus. Kun asianosaisten jutut muuttuivat yhä absurdeimmiksi, Aatsalon ei tarvinnut kuin pysyä totuudessa.
”Päätin, että en peräänny rosvojen ja valehtelijoiden edessä. Sillä tavalla tunsin itseni vahvaksi ja rohkeaksi. Sain voimaa ajatuksesta, että minun ei tarvinnut valehdella missään vaiheessa.”
Kun paine oli välillä käydä sietämättömäksi ja muiden vinoutuneet määritelmät itsestä tahtoivat lävistää Aatsalon suojakuoren, hän turvautui fysiologina oppimiinsa keinoihin.
”Tiesin, miten voin hengittämällä syvään rauhoittaa vagushermostoani ja saan siten rauhaa ja varmuutta.”
Näin hän pystyi laskemaan omaa sykettään ja verenpainettaan myös oikeussalissa. Kun hän pääsi kotiin, koirat palauttivat heti arkeen.
”Koti oli kuin paratiisi ja turvapaikka. Työjuttuja murehdin kaupungissa, kotona en.”
Aatsalo sai voimaan myös buddhalaisen munkin ajatuksista. Rauha on jokainen askel -kirjasta tuli hänelle kriisin keskellä hyvin tärkeä.
”Usein olin aikaisemmin saanut tyynnytettyä itseäni urheilemalla, mutta joissain vaiheissa en pystynyt urheilemaan, koska urheilu vain kiihdytti jo valmiiksi kiihdyksissä olevaa fysiikkaani.”
Sen sijaan Aatsalo teki rentoutusharjoituksia ja meditoi.
Hiihtoa hän alkoi inhota niin paljon, että harkitsi suksien polttamista.
Kaiken paineen keskellä Aatsalo huomasi olevansa raskaana. Poika syntyi joulun aatonaattona, vajaan vuoden kuluttua uutispommista.
”Tunsin itseni tyhjentyväksi heliumpalloksi, joka tietää putoavansa.”Johanna Aatsalo
Tuomio tuli puoli vuotta myöhemmin, kun Aatsalo oli kotona äitiyslomalla puolivuotiaan poikansa kanssa. Asianajajan oli tarkoitus soittaa tieto, mutta Aatsalo ehti lukea sen teksti-TV:stä.
”Tunsin itseni kuin tyhjentyväksi heliumpalloksi, joka vielä pysyy ilmassa, mutta tietää jo putoavansa.”
Aatsalo ja STT:n silloinen päätoimittaja Kari Väisänen tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa ehdolliseen vankeuteen ja nykyrahassa yli 400 000 euron sakkoihin asianomistajille, eli hiihtäjä Jari Räsäselle ja liudalle hiihtojohtajia. Heistä ylinnä oli silloinen Hiihtoliiton hallituksen puheenjohtaja Esko Aho.
Aatsalo oli järkyttynyt itsensä takia, mutta erityisesti siksi, että hän tiesi totuuden ja miten irvokkaalta tuomio näytti sitä vasten.
”Olin onneksi äitiyslomalla, eikä minun tarvinnut olla töissä. En olisi pystynyt keskittymään mihinkään.”
Aatsalo ja STT valittivat tuomiosta. Oikeudenkäynnit jatkuivat vuosia. Uutisointi nosti aina uudestaan samat tunteet pintaan, joista Aatsalo oli jo moneen kertaan askel kerrallaan selvinnyt ja pystynyt menemään elämässä eteenpäin.
”Aina vaan ne samat syytäkset hierottiin kasvoilleni. Ja joka kerta samat urheilutoimittajakollegat kertasivat ja arvioivat sitä, miten huonosti olin heidän mielestään tehnyt työni.”
Suurten puiden jykevässä seurassa, hän rukoili korkeampaa voimaa.
Pohdiskelevia analyysejä urheilujournalismista ja sen moraalista tai moraalittomuudesta ei juurikaan nähty.
Vuoden 2000 presidentinvaaleissa Esko Aho oli presidenttiehdokkaana.
”Ehdin miettiä sitäkin, että vastapuolellani hovioikeudessa voi olla Suomen tasavallan presidentti. Mitä mahdollisuuksia minulla silloin edes olisi.”
Tarja Halosesta tuli presidentti ja Esko Aho sai toisella kerroksella 48,4 prosenttia äänistä.
Kriisipsykologin luona Aatsalo antoi itsensä hajota. Siellä hän ei ollut toimittaja Aatsalo, vaan Johanna. Siellä hänen ei tarvinnut vakuutella olevansa vahva suojellakseen muita huolelta.
”Pystyin laskemaan suojamuurini ja ottamaan avun vastaan. Vastaanotolla uskalsin hajota, koska tiesin, että ammattilaisella oli keinot saada minut koottua taas kasaan.”
Itku tuli jostain syvältä, ei sillä tavalla rajuna kuin elokuvissa, vaan hiljaisena virtana samalla kun Aatsalo kertoi, mitä oli kokenut.
Hän ei halunnut lääkkeitä, eikä traumojen hoidossa käytettävää uutta hoitomuotoa, silmänliiketerapiaa, koska se saattoi muuttaa muistoja. Aatsalo halusi muistaa oikeudessa kaiken.
Tiesin, miten hengittämällä syvään voin rauhoittaa vagushermostoni.
Rankimpina hetkinä Aatsalo meni metsään. Suurten puiden jykevässä ja rauhoittavassa seurassa hän rukoili korkeampaa voimaa.
”Anna minulle voimaa kestää tämä kaikki, oli se hartain pyyntöni, jota toistin kävelyilläni.”
Joskus Johanna ajatteli, että tehtävä oli annettu juuri hänelle, koska hän oli niin vahva, että hän ei keskeyttäisi ennen kuin olisi ylittänyt maaliviivan.
Laiva alkoi hitaasti kääntyä Lahden maastohiihdon MM-kisojen doping- kärähdyksistä. Aatsalon korvaussummia alennettiin tuntuvasti.
Mutta kului vielä vuosia ennen kuin kokonaiskuva alkoi hahmottua. Tämä tapahtui, kun Jyväskylän KRP alkoi vuonna 2008 tutkia dopingvyyhtiä huumerikoksiin ja ammattirikollisuuteen käytetyillä keinoilla.
”Esiin alkoi piirtyä se sama kaavio, jonka olin piirtänyt jo kymmenen vuotta aikaisemmin ja jolle kaikki nauroivat, että se oli mielikuvitukseni tuotos.”
Aatsalo ei tuntenut oloaan voittajaksi, ei katkeraksi eikä kostonhaluiseksi.
”Olin lähinnä hyvin väsynyt ja helpottunut.”
Samaan aikaan Aatsalon avioliitto oli alkanut rakoilla. Merkkejä oli ollut ilmassa jo pitemmän aikaa. Aviomiehen mukaan Aatsalo oli muuttunut dopinguutista seuranneiden vuosien aikana.
Aatsalo tiesi, että se oli totta. Nyt oli myöhäistä koettaa muuttaa mitään.
Kallioleikkaus tuntui hetken ratkaisulta, mutta Aatsalo ei onneksi päätynyt toteuttamaan ajatustaan.
”En tiedä, olisinko ikinä uskaltanut toteuttaa sitä, mutta jo pelkästään se, että leikittelin mielessäni ajatuksella, kertoo, miten synkissä vesissä silloin uin.”
Nyt myöhemmin hän näkee, että suojaavia tekijöitä olivat lapset, omat vanhemmat ja se, että hän tiesi, että tulevasta avioerosta huolimatta mies välitti hänestä. Hän ei ollut yksin, eikä hän olisi voinut tehdä sitä läheisilleen.
Aatsalo oli jaksanut vuosia kestävän epäinhimillisen ja kohtuuttoman prässin, oliko siis ihme, että hänellekin tuli seinä vastaan.
”Meille ihmisille voi tulla todella hurjia ajatuksia ja tosi vaikeita tunteita, mutta ne ovat vain tunteita ja ajatuksia, ne eivät määrittele, keitä me olemme.”
”Sain voimaa siitä ajatuksesta, että minun ei tarvinnut valehdella.”Johanna aatsalo
Vasta vuonna 2012 Aatsalon maine puhdistui lopullisesti, kun Jari Räsänen ja päävalmentaja Pekka Vähäsöyrinki tuomittiin törkeästä petoksesta.
Vaikka Aatsalo menetti ison siivun elämästään, työnsä urheilutoimittajana ja aviomiehen, hän ei ole katkeroitunut. Hän haluaa keskittyä elämään tavallista arkea, pitämään itsestään ja läheisistään hyvää huolta.
”Olen tehnyt paljon itsetutkiskelua, että minkälainen äiti olen ja minkälainen kumppani haluaisin olla. Se alkaa pikkuhiljaa kantaa hedelmää.”
Samana vuonna paljastusuutisen kanssa maailmaan syntynyt poika on nyt 25-vuotias, tytär on 21-vuotias. Molemmat ovat lentämässä pesästä. Parisuhteesta kysyttäessä Aatsalo hymyilee arvoituksellisesti.
”Elän hyvin onnellista vaihetta juuri nyt, ja ympärilläni on paljon ihania ihmisiä.”
Johanna Aatsalo
on toimittaja, liikuntafysiologi ja viestintäyrittäjä, joka on työskennellyt muun muassa YLE:llä ja STT:ssä. Tällä hetkellä hän työskentelee Rakennuslehdessä. Aatsalon tietokirja Paljastus (WSOY) ilmestyi tammikuussa. Vapaa-ajalla Aatsalo viettää aikaa koirien kanssa, golffaa ja treenaa puolimaratonille. Aatsalo asuu Kirkkonummella, ja hänellä on kaksi aikuista lasta.
