Pärjään itse -mentaliteetti tekee naisista parisuhteessa köyhiä, sanoo talousvalmentaja – tavallisin tapa jakaa kulut on epäreilu
Talousvalmentaja Jenna Mattila on huomannut, että rahat eivät jakaudu parisuhteissa tasan. Usein syynä on ajattelemattomuus, mutta hyvin usein myös monien naisten halu olla itsenäinen nainen.
Naisen on pärjättävä itse. Se on ajatus, jonka moni suomalainen nainen on omaksunut, talousvalmentaja Jenna Mattila on huomannut.
Vuodesta 2020 talousvalmennuksia tehnyt Jenna Mattila näkee, miten rahat parisuhteessa jakautuvat. Aina jako ei mene reilusti. Häviäjä on lähes poikkeuksetta nainen.
”Suomessa on vahva “strong independent woman” -ajattelu. Se voi johtaa siihen, että perhevapaillakin molemmat maksavat yhteisistä kuluista puolet. Sen ajatellaan olevan tasa-arvoista, vaikka nainen on se, joka häviää.”
Kotona oleva osapuoli saattaa ajatella, ettei hänellä ole oikeutta puolison ansaitsemiin rahoihin. Puolisoa ei haluta vahingossakaan käyttää hyväksi. Varmuudeksi maksetaan itse vähän liikaa.
Mattila tunnistaa itsenäisen naisen asenteen itsessään. Hän kasvoi eroperheessä, jossa eron jälkeen toinen osapuoli korosti itse pärjäämistä.
”Olen aina pitänyt kiinni siitä, että haluan pärjätä itse. Minulle on ollut kunnia-asia hoitaa kuluni itse ja yhteiset talouden kulut puoliksi. Kun sain ensimmäisen lapseni ja jäin kotihoidontuelle, minun oli pakko myöntää, etten pärjää 500 eurolla kuussa.”
Jenna mattila on talousvalmentaja, joka tarjoaa henkilökohtaista valmennusta talousasioissa. Suurin osa hänen valmennettavistaan on naisia, mutta osa on pariskuntia. Mattilalla on ollut asiakkaita, jotka ovat kohdanneet taloudellista väkivaltaa. Suurimmassa osassa tilanteista ei kuitenkaan ole kyse tarkoituksellista toisen ahtaalle ajamisesta.
”Puolisoiden välillä voi olla eroavaisuutta palkkatasossa tai kulutuskäyttäytymisessä. Osaltaan taloudellinen eriarvoisuus parisuhteessa johtuu puhumattomuudesta ja ajattelemattomuudesta.”
Klassinen tilanne, jossa parisuhteessa esiintyy taloudellista eriarvoisuutta, on lapsen saaminen. Useimmiten kotiin jää äiti.
”Jos talous on jaettu puoliksi, yhtäkkiä äiti saattaa huomata, että yhteisten kulujen jälkeen kaikki jäljelle jäävä raha menee perheen arkiostoksiin, kuten ruokaan ja lasten vaatehankintoihin.”
Silloin kotona olevalle osapuolelle ei jää välttämättä yhtään rahaa käyttöön tai säästöön, ja hän voi jopa joutua turvautumaan luottokorttiin tai osamaksuihin. Samaan aikaan työssäkäyvä puoliso pystyy säästämään tai sijoittamaan entiseen tapaan.
”Helposti tilanne vain ajautuu siihen ja molemmat tottuvat järjestelyyn.”
”On nurinkurista, että naiset ottavat lapsisakon itselleen maksettavaksi.”
Mattila sai esikoisensa marraskuussa 2017. Siihen asti hän oli maksanut puolisonsa kanssa talouden kulut puoliksi, mutta kun hän jäi yhteisestä päätöksestä kotihoidontuelle, kulut päätettiin jakaa suhteutettuna tuloihin. Mattila oli tehnyt laskelmat jo raskausaikana ja keskustelu oli käyty hyvissä ajoin.
Laskelmissa pitää Mattilan mielestä ottaa huomioon muutakin kuin arkimenot. Lasten kanssa kotiin jäävä osapuoli esimerkiksi menettää samalla eläkettä. Naiset myös kantavat enemmän vastuuta hoivasta ja kotitöistä, joilla ei nähdä olevan rahallista arvoa, Mattila huomauttaa.
”On nurinkurista, että naiset ottavat lapsisakon itselleen maksettavaksi. Yhteisen lapsen taloudellisten seurausten pitäisi olla tasaväkiset, vaikka perhevapaiden jako ei menisi puoliksi. Molemmilla pitäisi olla yhtä hyvät edellytykset taloudellisesti eläkekertymään ja säästöihin myös perhevapaiden jälkeen.”
Millainen sitten olisi reilu taloudellinen jako parisuhteessa?
Jenna on huomannut, että yleisesti kotona lasten kanssa oleva osapuoli hoitaa ruokakulut ja työssäkäyvä kaikki laskut. Ajatuksena on, että työssäkäyvä osapuoli maksaa enemmän.
”Todellisuudessa tilanne on hankala sille, joka maksaa jatkuvasti arkikuluja. Valintoja rahankäytöstä on tehtävä viikoittain ellei päivittäin. Silloin on paljon hankalampi ennakoida, paljonko rahaa jää käyttöön tai säästöön.”
Yleinen tapa jakaa talous puoliksi ei myöskään toimi, jos tuloerot ovat suuret ja jos pienituloisella on päälle vielä välttämättömiä lisäkuluja. Esimerkiksi terveyskustannukset eivät jakaannu ihmisten kesken reilusti.
Mattilan mielestä olisi tärkeää, että sillä, jolla on kuukausittaisia terveyskustannuksia, olisi rahaa muuhunkin kuin pakollisiin kuluihin ja mahdollisuus säästää tai sijoittaa.
”Miellämme omat terveyskulut omaksi asiaksi. En sano, että automaattisesti pitäisi rahoittaa puolison kuluja, mutta mielestäni ne on tärkeä ottaa yhteiseen keskusteluun. Terveessä parisuhteessa tahtotason pitäisi olla se, että molemmat ovat hyvinvoivia.”
Jenna itse suosii ajatusta, että perhevapaiden aikana molemmat pystyvät säästämään saman verran tulotasosta riippumatta.
”Se tarkoittaa sitä, että se, jolla enemmän tuloja, maksaa yhteisistä kuluista enemmän.”
Muutoin kuin perhevapaiden aikana kulujen jakaantumista voi Mattilan mielestä suhteuttaa. Silloinkin kannattaa asettaa minimisäästöaste myös pienempituloiselle.
”Kenenkään ei kuitenkaan pidä maksaa toisen huoletonta rahankäyttöä. Oletuksena siis on, että rahanhallinta on kunnossa.”
Yleisempää on Mattilan kokemuksen mukaan kuitenkin se, että yhteiset kulut jaetaan tasan. Näin toimiessa sille, jolla on isommat tulot, jää yleensä enemmän rahaa säästöön.
Omaisuuden osalta jako ei ole yhtä yksiselitteinen, ja Mattila kehottaa sen suhteen varovaisuuteen.
”Jos toisella on jo parisuhteen alkaessa omistusasunto, ei ole välttämättä hyvä, että sen kulut laitetaan puoliksi, koska silloin toinen kasvattaa toisen varallisuutta. Yhteinen sijoitusasunto voi olla tapa turvata kummankin varallisuutta.”
Usein asiat ratkeavat jo keskustelemalla siitä, miten talous jaettaisiin molempien mielestä reilusti. Elämisen kulut voi laskea yhdessä paperille tai Exceliin. Useimmiten molemmat yllättyvät siitä, miten toisella menee.
”Monet riidat voitaisiin välttää sillä, että molemmilla olisi riittävä käsitys siitä, mitä yhteinen elämä maksaa ja miten yhteinen talous hoidetaan reilusti.”
