Kun Janne Reinikainen erosi, muutos oli perheelle kivulias – silloin 12-vuotias Selma-tytär otti ohjat ja puuttui tilanteeseen
Näyttelijä Janne Reinikaisen ja hänen tyttärensä Selma af Schulténin suhde on tyyntynyt myrskyisien vuosien jälkeen yhdessäoloksi, jossa osataan antaa tilaa ja olla läsnä – ja puhua vaikeistakin asioista.
Janne Reinikaisella oli huono omatunto. Hän oli ohjaamassa käsikirjoittamaansa Tuolla puolen -lyhytelokuvaa, jossa näytteli myös hänen tyttärensä Selma af Schultén. Tämä oli silloin 12-vuotias.
Kuvaukset kestivät kauan ja niitä oli usein ulkona ja läpi yön. Eräänä iltana kuvauksissa Selmalle nousi kuume. Kun töitä jatkettiin kuumetta alentavien lääkkeiden voimin, Janne tunsi piston sydämessään.
”Minulla oli kamala, ristiriitainen olo. Selman olisi pitänyt levätä. Toisaalta elokuvan kuvaaminen maksaa valtavasti. Hommat oli saatava sovitusti purkkiin. Mietin, olenko itsekäs, huono isä.”
Selmalle, 23, ei jäänyt traumoja hänen ja isän ensimmäisestä yhteisestä työprojektista, päinvastoin. Hän saapuu haastatteluun Teatterikorkeakoulusta, opinnot ruotsinkielisessä näyttelijäntaiteen koulutusohjelmassa alkoivat puolitoista vuotta sitten.
Jannella, 55, on takana työpäivä Kansallisteatterissa, jossa hän ohjaa ja näyttelee. Helmikuussa ensi-iltansa sai Oppitunteja eläville -näytelmä, jossa hänellä on tieteentekijän rooli. Televisiossa Janne on juuri nähty Tiina Lymin ohjaamassa menestyssarjassa Queen of Fucking Everything. Hän näyttelee sarjassa entistä kiinteistövälittäjää, masennuksesta kärsivää Lauria, joka istuu mieluiten sohvalla ja kittaa kaljaa.
Kun isä ja tytär istuvat saman pöydän ääreen, he keskustelevat esimerkiksi William Shakespearen tekstin mitasta tai äänenkäytöstä. Yleensä keskustelu kääntyy oitis yhteiseen intohimoon, näyttelemiseen.
”Autan ja neuvon mielelläni, jos Selmalla on kysyttävää. Vältän kuitenkin tyrkyttämästä neuvojani. Uskon, että isänä on parempi kuunnella kuin päällepäsmäröidä”, Janne sanoo.
Isä on onnistunut Selman mielestä pyrkimyksissään hyvin.
”On arvokasta, että voin jutella hänen kanssaan opiskelusta. Parasta on, kun isä tulee katsomaan Teatterikorkeakouluun esityksiäni. Hän tulee aina kun ehtii. Käyn myös katsomassa hänen esityksiään.”
Vanhempien jalanjäljille lähteminen ei ollut Selmalle itsestäänselvää. Taiteilijaelämä näyttäytyi hänelle myös raskaana.
Toisinaan Selma kadehti koulukavereita, joiden perheissä kutsuttiin viikonloppuiltaisin tuttavia syömään. Kahden näyttelijän perheessä se ei ollut juuri koskaan mahdollista työaikojen takia. Myös Selman äiti ja Jannen silloinen kumppani Johanna af Schultén on näyttelijä.
”Aistin jo lapsena, kuinka vaikeaa on tasapainoilla työn ja perheen välillä.”
Lukion jälkeen Selma opiskeli kolme vuotta journalismia. Hän tekee edelleen toimittajan töitä Svenska Ylellä opintojensa ohella. Veri veti myös näyttämölle.
”Minulla on suuri luomisen kaipuu. Olen vanhempieni kautta nähnyt, miten hauskaa näyttelijän työ voi olla. Se ei ole vain ammatti vaan elämäntapa, jossa on jatkuva mahdollisuus kehittyä ja oppia uutta.”
Janne ei houkutellut Selmaa alalle muttei toppuutellutkaan.
”Selma tietää, mitä haluaa. Hänellä on rohkeus olla oma itsensä. Se on välttämätöntä repivänkin myllyn keskellä.”
Repivä mylly viittaa opiskeluvuosiin. Teatterikoululaisen päivät ovat täysiä ja illat venyvät myöhään.
”Professorimme Aune Kallinen on sanonut, että me olemme valinneet teidät, ja nyt teidän tulee valita meidät”, Selma kertoo.
”Koulu vaatii omistautumista. Kursseja ei suoriteta etänä, vaan opiskelijat ovat koulussa läsnä koko päivän. Iltaisin on intensiivistä tekstien lukua, ja käymme usein myös katsomassa teatteria.”
Helsingin Sörnäisissä asuvan Selman kämppis Ilmi-Emmi Wentzel opiskelee samaa alaa, joten kotonakin puhutaan näyttelemisestä. Isä tunnistaa tyttärensä arjesta sen, kuinka opiskelu hallitsee lähes kaikkea.
”Silloinen tyttöystäväni opiskeli kanssani Teatterikorkeakoulussa. Harvoina vapaa-aikoina istuimme kapakassa kollegoiden kanssa. Kesät kuluivat töissä esimerkiksi Suomenlinnan kesäteatterissa. Esiinnyimme siellä opiskelukavereitteni kanssa perustetussa teatteriryhmässä”, Janne sanoo.
Selma opiskelee Teatterikorkeakoulussa, jossa annetaan kriittistä palautetta, mutta kenenkään persoonaa ei lytätä. Jannen aikana saattoi olla toisin. Hän opiskeli näyttelijäntyön linjalla 1990-luvun alkupuolella. Kiitetyn ja kiistellyn teatterintekijän, näyttelijäntyön ja ohjaajantyön professorin Jouko Turkan aika koulussa oli loppunut jo vuosia aiemmin.
Jannen aikana koulussa oli vielä vaikutteita toksisesta kulttuurista, jonka juuret olivat takavuosien opetusmenetelmissä.
”Minusta tuntui, että se, mitä teimme, ei riittänyt. Mutta en tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä, jotta vaatimukset täyttyvät.”
Parhaaseen pyrkiminen aiheutti ylilyöntejä. Lukukauden lopussa järjestettävät vapaan esityksen iltamat lopetettiin, kun eräs Jannen opiskelijakaveri vahingoitti itseään partaveitsellä osana esitystä. Se oli reaktio yleisön ja tilanteen vaatimuksiin, jotka tuntuivat mahdottomilta.
”Tuolloin pidettiin normaalina sitä, että ohjaaja on despootti. Nyt se tuntuu tarpeettomalta ja vahingolliselta vallankäytöltä.”
Janne löysi Teatterikorkeakoulusta työkavereita ja ystäviä. Nuoret päättivät olla antamatta liikaa painoarvoa arvostelevalle ilmapiirille ja alkoivat puuhata omia juttujaan. Syntyi Julmahuvi-ryhmä ja muun muassa Ylellä esitetty sketsisarja Studio Julmahuvi, josta Janne muistetaan hyvin edelleen.
Selma syntyi Jannen ja Johannan esikoiseksi joulukuussa 2001, kun Janne oli jo tukevasti työelämässä.
Lapsen saaminen tuntui Jannen mielestä mullistavalta, mutta muuten muistikuvat vauvavuodesta ovat hämäriä. Selma oli äidin kanssa kotona ja Janne teki kymmentuntisia työpäiviä televisiosarjan kuvauksissa. Iltaisin tuore isä esiintyi Kansallisteatterissa.
Janne muistaa kirkkaasti, kun Selma oli neljän päivän ikäinen ja hänellä oli Rikos ja rangaistus -näytelmän esitys.
”Esityksen aluksi roolihahmoni houraili kuumeessa lavalla. Näytelmän tunnelmat sekoittuivat syntymän ihmeeseen ja valvottuihin öihin. Muistan edelleen sen eriskummallisen fiiliksen.”
Kahden vuoden päästä perheeseen tuli lisää vauhtia, kun Selman pikkuveli Alvar af Schultén syntyi.
”Pikkulapsiaika oli vaativaa ja onnellista. Onhan isyys ihanaa.”
Selman parhaat lapsuusmuistot ovat täynnä toimintaa. Janne vei tytärtään uimaan, ja sen päälle syötiin hodarit. Iltasadut olivat yhteistä laatuaikaa. Näyttelijänä Janne osasi eläytyä tarinaan.
”Olit aika paljon töissä, mutta se oli kausittaista. Ensi-iltaviikkoina olimme Alvarin kanssa isovanhempien hoidossa, ja sen jälkeen olit taas enemmän kotona. Henkisesti olit kuitenkin läsnä”, Selma sanoo.
Jannesta tuntuu hyvältä kuulla tyttären arvio.
”Hänellä voisi olla paljon kitkerämpikin olo. Myönnän, etten tehnyt kovin paljon kompromisseja töitteni suhteen. Olisin voinut ottaa enemmän vastuuta perheen arjesta.”
”Jokainen käsitteli tapahtunutta omassa aikataulussaan. Minä tunsin erosta syyllisyyttä”Janne
Elämä muuttui 2010, kun Janne ja Johanna muuttivat eri osoitteisiin. Sen jälkeen lapset asuivat viikon pätkissä äidillä ja isällä.
”Kodin vaihtaminen viikon välein oli raskasta. Toisaalta minun on vaikea nähdä, miten muuten arki olisi toiminut. En missään vaiheessa ajatellut, että olisin tahtonut asua vain jommankumman vanhemman luona”, Selma sanoo.
Muutos oli koko perheelle kivulias prosessi.
”Jokainen käsitteli tapahtunutta omassa aikataulussaan. Minä tunsin erosta syyllisyyttä”, Janne kertoo.
Alvarilla oli 13-vuotiaana vaihe, jolloin hän halusi asua pelkästään äitinsä luona. Se oli Jannelle kova paikka.
Myös Selma kärsi, sillä hän kaipasi joka toinen viikko veljeään. Tilanteeseen oli puututtava. Ollessaan sairaana vuodepotilaana Selma komensi Jannen ja Alvarin luokseen ja sanoi, että nyt puhutte toisillenne, sillä muuten käy niin, että ette puhu enää ikinä.
”Oli hämmästyttävää huomata, miten Selmasta kuoriutui yhtäkkiä aikuinen. Hänen myötävaikutuksellaan minä ja Alvar lähennyimme taas”, Janne kertoo.
Rehellisyys ja suorapuheisuus ovat hänen mielestään tyypillistä Selmaa.
”Jo päiväkodissa Selma oli se, joka sovitteli kavereitten riitoja. Olen oppinut häneltä rohkeutta ja tilanteisiin tarttumista.”
Selma taas kuvailee Jannea ihmisläheiseksi introvertiksi, jolla on hulvattoman hyvä huumorintaju.
”Isä on opettanut minulle, että tärkeintä elämässä on pitää hauskaa.”
”Uskalsimme riidellä pelkäämättä, että erkaantuisimme toisistamme.”
Omat myrskynsä on ollut myös isällä ja tyttärellä. Murrosiän yhdessä vaiheessa Selma oli alituiseen vihainen.
Hän ja Janne ovat luonteeltaan hyvin samanlaisia, itsepäisiä ja päämäärätietoisia. Siksi heidän välilleen leimahti tuolloin kunnon sanaharkkoja.
Janne pitää konflikteja luottamuksen osoituksena.
”Uskalsimme riidellä pelkäämättä, että erkaantuisimme toisistamme.”
Nyt kumpikaan ei edes muista, milloin he olisivat riidelleet viimeksi. He tunnistavat toisissaan paljon enemmän samankaltaisuuksia kuin eroavaisuuksia. Ruokamakumieltymyksetkin menevät yhteen: molemmille maistuvat Välimeren seudun antimet.
Isän ja tyttären välit paranivat entisestään, kun Janne alkoi seurustella nykyisen vaimonsa, toimittajana työskentelevän Sonja Saarikosken kanssa. 18-vuotias Selma oli tuolloin muuttamassa omilleen. Jannea kaksikymmentä vuotta nuoremmasta Sonjasta on tullut lapsille aikuinen ystävä.
”Arvostan sitä, että Sonja on aina kunnioittanut minua ja Alvaria. Hän ei ole koskaan puhunut meille kuin lapsille tai yrittänyt olla kakkosäiti”, Selma sanoo.
Janne iloitsee tyttärensä ja puolisonsa hyvästä suhteesta.
”Heillä on keskenään omat juttunsa. Uusperhekuviot voivat olla myös hankalia. Olen kiitollinen siitä, että meillä asiat sujuvat näin hyvin.”
Isä ja tytär elävät innostavaa elämänvaihetta. Uuden oppimista rakastava Selma saa opinahjostaan jatkuvasti jotain tärkeää tulevaa ammattiaan – ja itseään – varten.
”Minulla on melkein kuukausittain pieni identiteettikriisi, sillä opinnot muovaavat vahvasti persoonaani. Elän silti sellaista elämää, josta haaveilin 16-vuotiaana. Toivon, että minulla on oma perhe joskus tulevaisuudessa, mutta sen aika ei ole nyt.”
Janne on ylittänyt kriisin, joka koitti muutama vuosi sitten, kun kuopus muutti pois kotoa. 21-vuotias Alvar opiskelee yliopistossa historiaa ja tekee uraa kansainvälisenä mallina.
”Kotipesän tyhjentyminen oli iso muutos. Pohdin, mikä minun roolini on tulevaisuudessa. Minkälaiseksi viihdehahmoksi voisin muuttua lapsilleni, kun minua ei tarvita enää arjen toimiin?”
Janne ja Selma ovat löytäneen uudenlaisen tavan olla yhdessä. He ovat vanhempi ja lapsi mutta myös kaksi tasavertaista aikuista. He pitävät yhteyttä soittelemalla ja näkevät toisiaan monta kertaa kuukaudessa.
”Voin jutella isän kanssa monista samoista asioista kuin ystävien kanssa. Tapaaminen ei ole enää itsestäänselvyys, kun asumme eri osoitteissa. Yhdessä vietetty aika on muuttunut entistä arvokkaammaksi”, Selma sanoo.
Hänellä ja isällä on yhteinen unelma.
”Olisi kiva päästä näyttelemään taas yhdessä”, Janne toivoo.
Selma nyökyttelee. Hän uskoo, että toisen tunteminen läpikotaisin tuo yhteistyöhön poikkeuksellista luottamusta, turvallisuutta ja hienovaraisuutta. Suorat ja rehelliset välit mahdollistavat sen, että palautteen antaminen on mutkatonta.
”Jokaisen läheisen kanssa ei ole sellaista suhdetta, että haluaisi tehdä töitä yhdessä”, Selma sanoo.
Hänellä ja isällä on.
Haastattelu on julkaistu Eeva-lehdessä 3/2025.
