Jaakko Kuusisto on kuollut aivokasvaimeen 48-vuotiaana 23. helmikuuta, Helsingin Sanomat kertoo. Alla oleva haastattelu on julkaistu verkossa alun perin 30.5.2021.

************************************

Kerrostalokodista avautuu hieno näkymä yli talvisen Oulun. Maija ja Jaakko Kuusisto kehuvat kilvan kotikaupunkiaan. Jaakko, 47, on työskennellyt Oulun Musiikkijuhlien taiteellisena johtajana kahdeksan vuoden ajan. Pesti päättyy tähän kevääseen.

Sipoossa syntynyt, sittemmin Lahdessa asunut Jaakko Kuusisto kokee Oulun mitä parhaimmaksi paikaksi asua.

”Oulusta on ollut helppo lähteä muualle töihin. Täältä kulkevat niin lentokoneet kuin junatkin, tämä on hyvä tukikohta.”

Oulu Sinfonian intendenttinä toimiva Maija Kuusisto, 46, nyökyttelee. Hän muutti aikoinaan Rantasalmelta Ouluun opiskelemaan ja jäi sille tielleen.

”Täällä on vahva ja monipuolinen kulttuurielämä. Oulu on tällaiselle savolaiselle maalaistytölle juuri oikeankokoinen kaupunki. Taiteilijoita riittää joka alalla, ja ihmisiä on helppo kohdata.”

Pariskunnan tiet risteytyivät ensimmäisen kerran yli viisitoista vuotta sitten, kun Jaakko tuli työvierailulle johtamaan Oulu Sinfoniaa. Konsertin jälkeisissä illanistujaisissa hän tapasi Maijan lyhyesti.

Seuraavina vuosina tapaamisia tuli lisää, monesti ruokapöydän ääressä. He huomasivat suhtautuvansa moneen asiaan samalla tavalla ja ymmärtävänsä toisiaan.

”Se oli yksi niistä asioista, jotka saivat meidät kiinnostumaan toisistamme. Päädyimme juttelemaan työhön liittyvistä asioista, vaikka meillä ei ollut suunnitteilla yhteisiä projekteja. Silti meillä tuntui olevan luonteva yhteys”, Jaakko muistelee.

Rakkaus musiikkiin oli hyvä pohja. Seurustelusuhde alkoi neljä vuotta sitten, ja pari meni naimisiin kesällä 2019. Vihkiminen tapahtui Saimaan rannalla, Savonlinnan Wanhalla Kasinolla.

Molemmilla on aiemmista liitoistaan kaksi lasta. Jaakon 10-vuotias poika ja 14-vuotias tyttö asuvat Lahdessa. Maijan 10- ja 13-vuotiaat tyttäret asuvat vuoroviikoin äitinsä ja isänsä luona Oulussa.

Jaakko ja Maija sanovat olevansa monella tapaa mutkattomia. He eivät tee asioista turhaan vaikeita.

”Emme riitele juuri koskaan. Joskus toinen saattaa kivahtaa jostain pienestä, mutta se menee sillä ohi. Meillä ei ole erikseen työ- ja kotielämää, vaan yhteinen tapa elää”, Maija kuvailee.

Toistensa töitä hyvin ymmärtävä pariskunta juttelee niistä edelleen mielellään.

”Iltaisin saatamme kumpikin tahoillamme uppoutua työntekoon, ja havahdumme vasta kymmeneltä. Silloin on tärkeä hetki: katsomme aina yhdessä televisiouutiset”, Maija kertoo.

”Pidämme jopa samanlaisista ruuista. Poronfilee on molempien suuri suosikki. Käymme normaaliaikoina mielellään kahviloissa ja ravintoloissa. Oulussa on hyvä kahvilakulttuuri”, lisää Jaakko.

Kumpikin rauhoittuu veden äärellä. Sipoossa kasvanut Jaakko nauttii meren läheisyydestä, kun taas Maija on järvi-ihminen. Kesäisin he viettävät aikaa vuoron perään Jaakon mökillä Taipalsaarella ja Maijan perheen kesäpaikassa Savonlinnassa. He kulkevat veneellä mökiltä toiselle, matka laiturista laituriin kestää neljä tuntia.

Viime kesänä Jaakon huomio kiinnittyi lieviin mutta sitkeisiin oireisiin. Hänellä oli päänsärkyä, väsymystä ja hetkittäisiä ajatuskatkoja. Jaakko varasi kesken mökkilomansa ajan lääkäriltä. Hän epäili oireiden johtuvan siitä, että oli alkukesästä lyönyt päänsä.

Kuvauksissa Jaakolta löytyi aivokasvain, joka määrättiin leikattavaksi elokuussa.

”Pään lyömisestä ei ollut aiheutunut mitään, mutta se johti sattumalta kasvaimen löytymiseen. Alkusokki ja leikkauksen odottaminen muutaman viikon ajan oli raskaita. Tuntui, ettei diagnoosin jälkeen tapahtunut mitään.”

Leikkauksen jälkeen Jaakon olo helpottui. Jonkin aikaa hänellä oli jopa hyvä mieli. Sitten hän sai lausunnon, että kasvain oli ollut pahanlaatuinen.

”Siitä päivästä eteenpäin suhtautumiseni sairauteen on ollut eräänlainen taitolaji. Teen työtä sen eteen, että onnistun kohdistamaan ajatukseni muualle”, aprikoi Jaakko.

Jaakko Kuusisto ymmärtää nyt aiempaa paremmin kliseistä sanontaa, että pitää elää päivä kerrallaan. Tulevaisuutta ei kannata pohtia vaan on keskittyttävä kulloisenkin päivän askareisiin.

”Huomasimme aika pian, että kun jäimme pyörittelemään pahan olon tunnetta ja suremaan sitä, se vei meidät molemmat alamaihin”, Maija sanoo.

Pariskunta teki päätöksen: oli yritettävä tietoisesti ajatella myönteisesti.

”Pelkäsin todella paljon leikkauksen jälkeistä aikaa, mutta kaikki on onneksi mennyt hyvin. Olen onnellinen, että Jaakko on noin toimintakykyinen”, sanoo Maija.

Jaakko toipui leikkauksesta nopeasti. Hän kävi läpi kuuden viikon intensiivisen säde- ja sytostaattihoidon. Sytostaattihoito ei ollut niin raskas kuin hän oli etukäteen kuvitellut. Viikko sen päättymisen jälkeen Jaakko aloitti työt.

”Nyt meneillään on puolen vuoden hoitojakso, jonka aikana saan sytostaatteja viiden päivän kuureina kerran kuussa, ja loppukuukausi on taukoa.”

Sytostaattihoito annetaan kapseleina, ja lisäksi Jaakko saa päivittäin pahoinvointilääkkeitä.

”Hoito ei merkittävästi huononna oloani”, Jaakko kuvailee.

Hän vaikuttaa hyväkuntoiselta. Pariskunta on juuri ennen haastattelua ajanut Savonlinnasta Maijan vanhempien luota Ouluun. Illalla he ovat lähdössä yöjunalla Helsinkiin tapaamaan Jaakon vanhempia.

Aivoleikkauksesta jäi Jaakolle vain pieniä oireita. Vasemman käden sormissa tuntuu viulua soittaessa toisinaan lievää väsymystä. Motorisesti muita ongelmia ei ole, ei myöskään keskittymiskyvyssä tai puheessa.

”Vaikeinta on hyväksyä elämän rajallisuus. Kukaan ei tiedä, miten tämän sairauden kanssa käy. Lopulta saatan kuolla johonkin aivan muuhun.”

Maija sanoo olevansa luonteeltaan realistinen ja henkisesti vahva. Hän ei ryhdy miettimään, mitä jos tai entä jos.

”Tiedän, että Jaakkoa hoidetaan hyvin Oulun yliopistollisessa sairaalassa, ja hän käy säännöllisesti tutkimuksissa. Muuta emme voi tehdä. Me emme pysty vaikuttamaan asioihin tämän enempää.”

Myös pariskunnan lapset ovat ottaneet tiedon Jaakon sairaudesta vastaan rauhallisesti.

”Arvelen sen johtuvan siitä, että mekin olemme pysyneet niin rauhallisina. Lapset ovat huomanneet, että voimme jatkaa aivan tavallista elämää”, Maija sanoo.

Pian leikkauksen jälkeen Jaakko Kuusisto keskittyi makuuhuoneestaan käsin erikoiseen projektiin. Soulin filharmoninen orkesteri halusi vuoden lopussa esittää perinteiseen tapaan Ludwig van Beethovenin 9. sinfonian. Koronarajoitusten takia orkesterin kokoonpanoa oli pienennettävä, ja ylikapellimestari Osmo Vänskä pyysi Jaakkoa sovittamaan sinfonian uudestaan.

”Olen iloinen, että otin tehtävän vastaan. Työ oli erilainen ja kiinnostava, ja paikoin hyvinkin haastava, koska sinfonian piti kuulostaa samanlaiselta kuin alkuperäinen sovitus. Kun puhaltimista puuttui puolet, siinä olikin sovittamista”, Jaakko myhäilee nyt.

Ensimmäinen työmatka oli puolestaan Jaakon säveltämän Jää-oopperan johtaminen Kansallisoopperassa Helsingissä.

Kapellimestaria jännitti, sillä pitkän oopperan johtaminen on fyysisesti raskasta. Leikkauksesta oli kulunut vasta pari kuukautta, ja Jaakon oli vaikea arvioida todellista kuntoaan.

”Kaikki meni kuitenkin hyvin, en väsynyt liikaa.”

Koska myös tämän produktion kokoonpanoa piti pienentää, Jaakko oli tehnyt siihenkin uuden sovituksen. Esityksessä se johti lipsahdukseen.

”Olin ollut pois harjoituksista hoitojeni vuoksi, joten menin suoraan johtamaan esitystä. Olin kuitenkin unohtanut tarkistaa, missä kukin muusikko istuu. Kun piti näyttää sisääntulo pasuunoille, en hämärässä orkesterimontussa nähnyt, missä soittajat istuivat.”

Elämän eteenpäin suunnittelemisen aikajana lyhentyi koronapandemian vuoksi jo viime vuoden alussa. Jaakon sairaus lyhensi aikajännettä lisää.

Toisaalta Jaakko sanoo, että hänen ammatissaan pitkälle suunnitteleminen on välttämätöntä. Sävellyksiä tilataan toisinaan jopa kolmen tai neljän vuoden päähän. Jo parikymmentä vuotta on Jaakon kalenteri on ollut esiintymisten osalta täynnä vuodeksi eteenpäin ja sävellysten osalta vielä pari vuotta siitä eteenpäin.

”Olen joskus miettinyt, onko se järkevää. Haluanko tuona vuonna edes tehdä tuollaista sävellystä? Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole, jos haluan jatkaa työtäni.”

Intendentti Maija Kuusisto on joutunut koronapandemian vuoksi miettimään Oulu Sinfonian toimintaa uudelleen.

”Syksyllä konsertteja järjestettiin pienellä kokoonpanolla, mutta esimerkiksi kaikki joulukuun konsertit oli pakko perua. Kevään suunnitelmat on tehty mutta emme tiedä, mitä tuleman pitää.”

Kulttuurilaitoksen johtajana Maija kokee vaikeimmaksi sen, että toiminta voidaan kaataa koska vain. Oulu Sinfonian henkilöstöön kuuluu 65 ihmistä.

”Olen kokenut moraalisesti vääräksi, ettei esitysten perumisia voi ennakoida tartuntatilanteen mukaisesti. Velvollisuuteni on järjestää työt uudelleen, mutta se ei ole kovin helppoa.”

Jaakko Kuusisto arvelee, ettei hänen suhtautumisensa elämään ole muuttunut vakavan sairauden myötä.

”Minusta on aina tuntunut, että ihmiset valittavat turhasta. Sosiaalinen media on jo vuosia pahentanut sitä. Lukiessani kommentteja tekisi mieli sanoa, että älkää nyt ihmiset, ihan oikeasti.”

Jaakko haluaa tehdä samaa työtä kuin ennenkin. Työhön liittyvät haaveet ja toiveet eivät myöskään ole muuttuneet. Hänen tavoitteenaan on aina ollut tulla paremmaksi siinä mitä tekee. Tosin viulua hän sanoo soittaneensa niin paljon elämänsä aikana, ettei siihen liity enää tavoitteita.

Säveltäjänä ja kapellimestarina Jaakko toivoisi niin hyviä työtilaisuuksia, että kokisi kehittyvänsä.

Johtamiensa konserttien jälkeen hän on yleensä aluksi tyytyväinen. Salamannopeasti mieleen alkaa hiipiä, mitä itse olisi voinut tehdä paremmin tai miten olisi voinut harjoituttaa orkesteria, että se olisi onnistunut vielä paremmin.

”Satunnaisesta konsertista ei jää mitään jälkeä, mutta sävellystyössä on se ero, että ne pahuksen biisit jäävät elämään. Niitä kuunnellessa tulee mieleen, että ihan kiva, mutta enää en välttämättä tekisi noin. Rima sävellystyössä nousee koko ajan.”

Tyytyväisin Jaakko Kuusisto on viulukonserttoonsa, jonka Elina Vähälä soitti kantaesityksessä yhdeksän vuotta sitten.

”Se on ollut yksi suosituimmista sävellyksistäni maailmalla. Yllätyin iloisesti, kun The Who -yhtyeen kitaristi Pete Townshend kehui konserttoani pari vuotta sitten. Hän koki sen ’tajunnan räjäyttäväksi’ ja lähetti fanipostia. Olimme sen jälkeen kirjeenvaihdossa.”

Tunnettuun muusikkosukuun syntyneen Jaakko Kuusiston isoisä ja isä olivat kanttoreita. Isoisä Taneli Kuusisto sävelsi monelle tutun virren Suomalainen rukous. Isä Ilkka Kuusisto taas on säveltänyt muun muassa virren Kosketa minua, Henki. Jaakon nuorempi veli Pekka Kuusisto on arvostettu viulisti.

Ilkka Kuusisto täytti huhtikuussa 88 vuotta.

”Veljeni ja minä olemme käyneet isämme kanssa lukemattomia keskusteluja musiikista, säveltämisestä ja nuotinkirjoittamisesta. Minä ymmärsin jo aika nuorena, kuinka monipuolisen uran isäni on tehnyt muusiikkona.”

Jaakko kiittää myös äitiään Maisa Kuusistoa. Äidillä on ollut iso rooli perheen muusikkomiesten taustalla, heidän kasvattamisessaan ja huoltamisessaan.

”Nämä hiljaisen mutta tärkeän roolin perheenjäsenet jäävät usein huomiotta. Heillä on oleellinen osa siinä, miten arki sujuu.”

Maijalla ei ole suvussaan musiikillisia esikuvia. Hän soitti aikoinaan puhallinorkestereissa ja harrasti musiikkiteatteria.

Oulun yliopistoon Maija tuli alun perin opiskelemaan musiikkikasvatusta. Hän työskenteli pitkään Oulun musiikkijuhlasäätiön toimitusjohtajana ennen intendentin virkaansa.

Pariskunta palaa kehumaan kotikaupunkiaan. Jaakolle asuinpaikalla ei ole kovin suurta merkitystä, sillä hän tekee työtään paljon maailmalla. Oulu tuntuu kuitenkin hänestäkin kodilta, uutta yhtä hyvää asuinpaikkaa ei olisi helppo löytää.

Maija kertoo, että lähes kaikki heidän paikalliset ystävänsä ovat musiikkiväkeä. He ovat tulleet Ouluun eri puolilta Suomea ja Eurooppaa.

”Toivoisin että suomalaiset taiteilijat pohtisivat asumista myös muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Freelance-taiteilijat rikastuttavat ilmapiiriä joka paikkakunnalla. Heitä saisi asua Oulussakin enemmän. Toki heille pitää olla töitä tarjolla.”

Klassisen musiikin lisäksi pariskunta rakastaa jazzia. Heitä näkee normaaliaikoina usein jazzkonserteissa. Myös kotona he rentoutuvat hyvää jazzia kuunnellen.

Jaakolla on kotioloissa myös toinen rentoutumiskeino.

”Minusta on mukava täyttää astian- ja pyykinpesukonetta. Se on eräänlaista aivot narikkaan -hommaa, siinä ei tarvitse miettiä mitään. Se on hyvää vastapainoa kaikelle muulle työnteolle.”

Artikkeli on julkaistu Eevassa 3/21.