Anna on vähän yli kolmekymppinen, viimeistelee terveydenhoitoalan opintojaan ja asuu isossa suomalaisessa kaupungissa koiransa kanssa. Lisäksi Anna on selibaatissa vasten tahtoaan.

Hän haluaisi mielellään seksiä ihmisen kanssa, josta itse pitää, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty.

”On aika ärsyttävää nähdä nettikeskusteluissa kommentteja siitä, kuinka seksin saaminen on vain miesten ongelma ja naiset kyllä saavat sitä aina halutessaan”, Anna sanoo.

Hän viittaa etenkin inceleinä tunnettujen nettiyhteisöjen herättämään keskusteluun.

Incel tulee tahdonvastaista selibaattia englanniksi tarkoittavista sanoista involuntary selibacy. Inceleiksi identifioituvat erityisesti nuorehkot miehet, jotka kokevat, että heillä on oikeus seksiin. Koska he eivät saa seksiä, se on heidän mielestään naisten vika.

Ilmiö on saanut viime vuosina paljon mediahuomiota, koska osa inceleistä on avoimen naisvihamielisiä ja uhkailee väkivallalla. Hiljattain esimerkiksi Helsingin Sanomat teki jutun, jossa 35-vuotias Henkka kertoi ajatuksistaan siitä, kuinka yhteiskunnan pitäisi tarjota seksiä niille miehille, jotka eivät sitä muuten saa.

Incel-ilmiöön perehtynyt tutkija Emilia Lounela sanoo jutussa, että ”vallalla on yhä käsitys, että naiset antavat ja miehet saavat seksiä, eivätkä miehet voi parantaa tilannettaan mitenkään, vaan ovat geeniensä armoilla”.

Samaan ajatuskuvioon liittyy oletus siitä, että kyllä naiset saavat seksiä aivan varmasti. Sen kun vain menevät kysymään ja tarjoamaan itseään seksiseuraksi.

No, eivät saa. Siitä Annalla on omakohtaista kokemusta.

”Itselläni on paljon useampia kokemuksia siitä, että olen tullut torjutuksi kuin että olisin saanut aloitteeseeni myöntävän vastauksen.”

Aloitteita Anna on tehnyt. Hän laskee, että on saanut niihin 5–7 kertaa kieltävän vastauksen. Hän on jaotellut miesten kieltäytymisiä vähän kuin omiin kategorioihinsa.

Jotkut ovat kieltäytyneet vedoten siihen, että seksi olisi Annalle ”ensimmäinen kerta”.

”Jos seksiä ajatellaan vain penetraationa toisen ihmisen kanssa, sellaiseen asti en ole edennyt. Laajemmin tulkittuna olen harrastanut seksiä, varsinkin yksin, mutta myös muiden kanssa.”

Penetraatiokokemuksen puute on ollut aika monille ongelma. Joku on sanonut Annalle, ettei halua ottaa niin isoa vastuuta. Yhdyntä olisi niin merkityksellistä, että Anna tulisi muistamaan miehen aina.

”Ja muistan hänet kuitenkin sen takia, ettei menty loppuun asti”, hän naurahtaa.

Vastaan on tullut mukavia tyyppejä, joiden kanssa Anna on ajatellut, että heillä klikkaa, mutta miehet ovat hiljattain eronneet ja kun Anna on tehnyt aloitteen, he ovat ”tajunneet, että tätä he eivät ainakaan halua”.

”Sitten he ovatkin pian alkaneet seurustella jonkun muun kanssa. En ole ollut ensimmäinen valinta oikein kenellekään.”

Jollekulle on ollut ongelma, kun Anna on sanonut, ettei halua parisuhdetta. Siihen ei joko uskota tai mies ei ole halunnut pelkkää seksiä ilman suhdetta.

Yksi luku ovat miehet, jotka yhdessä tilanteessa haluavat ja toisessa eivät. Annan periaate on, ettei hän lähde baarista humalaisen miehen kanssa, vaikka tämä olisikin kiinnostava. Puhelinnumeron hän kyllä voi antaa.

”Kun on oltu seuraavana päivänä yhteydessä, mies saattaa sanoa, että on huojentunut siitä, ettei tapahtunut mitään, koska on varattu.”

Tahdonvastaisessa selibaatissa olevia naisia ei ole tutkittu juuri lainkaan, joten ei ole tietoa siitä, kuinka moni nainen haluaisi seksiä muttei saa sitä. Siksi eletään mutu-tuntuman varassa, että kyllä naiset varmaan sitä aina saavat, kun vain haluavat.

BBC kertoi jutussaan vuonna 2018, että incel-termin lanseerannut tyyppi oli itse asiassa kanadalainen nainen. Alana-niminen nainen perusti Alana’s Involuntary Celibacy Project -nettiyhteisön vuonna 1997.

Yhteisö oli tarkoitettu tueksi ja turvasatamaksi niille, jotka alkoivat kokeilla siipiään parisuhdemaailmassa ”myöhään”, siis reilusti yli kaksikymppisinä.

Alana jätti yhteisönsä vuosituhannen vaihteessa. Sittemmin sekä termin että yhteisön ovat kaapanneet nuoret vihaiset miehet.

Finsex-tutkimuksen mukaan parisuhteessa olevista naisista kymmenisen prosenttia haluaisi enemmän seksiä kuin mitä saa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että he olisivat selibaatissa, ja asiaa on kysytty vain parisuhteessa olevilta. Finsex-tutkimusta on viime vuosina kritisoitu siitä, että se on hetero- ja yhdyntäkeskeinen. Siinä seksiksi lasketaan vain heteroyhdyntä.

Se, ettei nainen saa seksiä, ei tunnu olevan yhteiskunnan silmissä ongelma. Kun puhutaan naisista ja seksistä, suurin ongelma on haluttomuus.

Se onkin yleisin syy hakeutua seksuaaliterapeutin vastaanotolle, sanoo tutkija Maiju Parviainen, joka viimeistelee väitöskirjaansa Itä-Suomen yliopistossa. Hän on kerännyt väitöskirjaansa seksuaaliterapeuttien kokemuksia asiakastyöstä.

”Meillä on vallalla käsitys, että enemmän seksiä on parempi ja vähemmän seksiä on huonompi”, hän sanoo.

Ajatus on niin syvällä, että harva osaa kyseenalaistaa sitä, eivät edes kaikki alan ammattilaiset. Oppaat, terapeutit ja media keskittyvät jakamaan vinkkejä siitä, kuinka seksiä olisi enemmän ja miten vähemmän haluava saataisiin haluamaan enemmän.

Se, että miehet haluavat enemmän kuin naiset eikä parisuhde ole kunnon suhde ilman seksiä, on 1800-luvulla keksitty ajatus eikä mikään biologinen fakta, kirjoittaa kulttuurihistorioitsija Marika Haataja uudessa Ihmisiä nautintojen ajassa -kirjassaan (Gaudeamus 2022).

Ensimmäiset seksuaalitieteilijät keskittyivät ajan hengessä etsimään miesten ja naisten eroja ja korostamaan heidän vastakohtiaan. Koska miehet ja naiset ovat anatomisesti erilaisia, heidän täytyy olla myös psyykkisesti erilaisia, varhaiset seksologit päättelivät.

Sittemmin tiedot on tieteellisesti kumottu, mutta esimerkiksi käsitys haluttomuudesta erityisesti naisten ominaisuutena on kaikuja ajoilta, jolloin kunnon naisen kuului tukahduttaa seksuaaliset halunsa.

Vaikka naisen seksuaalisuus on länsimaissa kokenut vallankumouksen, vanhat aatteet jylläävät asenteiden pohjamudissa edelleen. Niihin kuuluu myös se, että mies haluaa aina.

”Kyllähän meillä on sellainen vanha käsitys, että kadut ja baarit ovat täynnä miehiä, jotka ovat halukkaita seksiin”, väitöskirjatutkija Maiju Parviainen sanoo.

Naisten halukkuus on puolestaan aina vähän toissijaista, vaikkei seksihalu riipu niin paljon sukupuolesta kuin tykätään luulla.

Koska tällaisia seksin roolimalleja tuputetaan kaikkialta, alamme mukailla niitä ja pitää niitä totuutena. Taivumme esimerkiksi herkästi ajattelemaan, että miehillä on hieman enemmän oikeus seksiin himojensa takia ja jos mies ei pysty seksiin, syy on toiminnallinen ja voidaan parantaa lääkkeillä.

Naisten haluttomuus on taas henkistä sorttia ja johtuu naiseudesta itsessään.

Anna on tapaillut muutamia miehiä ja oli lukioaikana kaukosuhteessa, joka oli hänen pisin suhteensa ja eniten parisuhteenomainen.

”Mutta voi olla, että jos häneltä kysyttäisiin, hän ei välttämättä ajatellut olevansa suhteessa minun kanssani”, Anna sanoo huvittuneena.

Hän pystyy myös nauramaan kokemuksilleen, sillä ei ole menettänyt toivoaan ja ryhtynyt etsimään syyllisiä tilanteeseensa muista. Hän ei ole myöskään ryhtynyt vihaamaan kaikkia miehiä ja haukkumaan heitä netissä.

Anna ei kuvittele, että hänen seksittömyydessään olisi kyse miesten salaliitosta häntä vastaan. Tällä tavalla jotkut incelit saattavat ajatella naisista.

”Naisille on varmaankin tyypillisempää kääntyä ongelmineen sisäänpäin, miesten taas ulospäin”, Anna pohtii.

Annan mielestä on myös parempi, että hänet torjuneet miehet ovat kieltäytyneet etukäteen kuin olisivat katuneet asiaa jälkikäteen. Vaikka pakit eivät tietenkään tunnu hyviltä, hän suhtautuu niihin analyyttisesti. Äly suojelee katkeroitumiselta.

”Pystyn edes jollain tasolla ajattelemaan, että kyse on sattumasta ja yhteensopivuusongelmasta eikä minusta ihmisenä.”

Anna ajattelee, että jokaiselle on teoreettisesti olemassa joku. Eri asia on se, haluaako toinen takaisin.

”Tämä ei mene symmetrisesti. Mutta vaikka tiettyä ihmistä ei kiinnostanut minä tällaisena kuin olen, niin sanotusti ’sama tuote’ voi olla juuri se, mitä joku toinen etsii.”

Hän ei usko, että ihmisiä voitaisiin universaalisti laittaa asteikoilla sellaisiin, jotka kelpaavat muille ja sellaisiin, jotka eivät kelpaa.

”Arvio riippuu aina siitä, keneltä kysytään. Vähän niin kuin karkeissa. Toisille väkevä salmiakki on parasta ikinä ja toisille aiheuttaa pahaa mieltä. Jos uskoisin, että olen tosi epäviehättävä kaikkien mielestä ja kokemukset vahvistaisivat tuon uskomuksen eikä asialle voisi tehdä mitään, olisi varmasti toivottomampi olo.”

Vaikka elämme näennäisen seksuaalisesti vapautuneessa yhteiskunnassa, Anna on miettinyt paljon sitä, miten erilaista parisuhteen ulkopuolinen seksi on yhä miesten ja naisten näkökulmasta.

”Naiset sosiaalistetaan siihen, että oikeastaan kaikki seksiin liittyvä on omalla vastuulla”, hän sanoo.

Naisten pitää miettiä, tuleeko raskaaksi, voiko lähteä spontaanisti miehen mukaan baarista eli onko hän luotettava ja mitä kyseinen tyyppi ja kasuaalin seksin harrastaminen merkitsee omalle maineelle.

Se vaikeuttaa Annan mukaan aloitteen tekoa ja ylipäätään seksisuhteeseen heittäytymistä.

Eniten Annan mielestä suhteen puuttumiseen vaikuttaa kuitenkin se, ettei hänellä ole mielikuvissaan mallia siitä, millaista olisi olla jonkun haluama ja valitsema.

”Koska ei ole kokemusta siitä, että se olisi tapahtunut, huomaan epäileväni, voisiko sellaista ylipäätään tapahtua.”

Oman kokemuksen puuttuessa hän ei osaa nähdä itseään suhteessa tai asettua kadulla näkemänsä parin asemaan, vaikka ajattelisi haluavansa sitä, mitä heillä olettaa olevan.

”Pelkkä laadukas seksi periaatteessa riittäisi, mutta tyydyttävä seksielämä ja kokemus siitä, että on haluttava vielä aktin jälkeen, toteutuisi ehkä paremmin parisuhteessa. Eli että on haluttava kokonaisuutena eikä vain jotain, jota käytetään hetken ajan. Jatkuvuus ja turvallisuus ovat ne, mitä eniten haen.”

Epäonnistuneet aloitteet ovat johtaneet Annan myös epäilemään itseään. Ihastuuko hän vain saavuttamattomiin tyyppeihin, siis sellaisiin, joiden kanssa hän ei ole yhteensopiva?

”Jos saisin haluamani eli kokemuksen siitä, että olen jollekin ensimmäinen valinta ja panostuksen arvoinen huonoinakin päivinä, voisin luultavasti työstää sitä ajatusvääristymää, että kukaan minusta kiinnostava ei voi haluta minua.”

Ajatusvääristymä on Annan mukaan monisyinen, eikä se johdu pelkästään siitä, ettei hänellä ole kokemuksia parisuhteessa olemisesta.

”Mukana on myös varhaisen kiintymyssuhteen hommia. Ajattelen, että on luonnollista, että sosiaalisena eläimenä ihminen tarvitsee toista ihmistä, eikä ole tervettä, että kaikesta yrittää selvitä yksin.”

Järkeily ja analysointi johtavat usein siihen, että Anna epäilee omia tuntemuksiaan. Jos hän on aistivinaan jotakin sutinaa, hän selittää sen helposti pois.

”Siinä mielessä pitäisi olla rohkeampi, toimia nopeammin ja pitäisi uskaltaa luottaa tunteeseen.”

Seksin puutteessa on harvoin kyse nimenomaan itse aktista. Niin on Annankin tapauksessa.

”Jos katsoo tutkimuksia siitä, miten tyytyväisiä heteronaiset ovat parisuhdeseksiin, tuskin jään mistään erityisestä paitsi”, hän toteaa sarkastisesti.

”Tiedän, millä tavalla saan orgasmin, osaan sen tehdä eikä sitä voi ottaa minulta pois.”

Korona-aikana Anna alkoi kuitenkin miettiä enemmän, millainen merkitys kumppanilla olisi yleiselle hyvinvoinnille.

”Kokisinko kehoni jotenkin eri tavalla, jos olisin toisen ihmisen lähellä ja minulla olisi kokemus, että hän toistuvasti haluaa sitä? Olen syntymässä määritelty naiseksi ja koen olevani nainen, mutta miten ollaan naisellisia yksin?”

Naiseudelleen tarvitsee ulkopuolista vahvistusta, Anna sanoo, eikä siihen riitä satunnainen ”vitsi, sulla on hyvä perse” -huutelu.

”Kun ei se sitten kuitenkaan ole perse, jota joku haluaisi joka päivä.”

Anna pohtii, helpottaisivatko läheisyys ja seksi elämää muullakin tavoin. Olisiko hän rohkeampi, uskaltaisiko jotain, mitä nyt ei uskalla, ja olisivatko huonot päivät vähemmän huonoja, jos niitä olisi joku jakamassa.

Erityisesti naisille tähän tarjotaan usein avuksi sitä, että ensin ”pitää tehdä työtä itsensä kanssa”. Kyllä se suhde sieltä tulee.

Tällaisia neuvoja Annakin on kuullut.

”Se on aika väkivaltainen kommentti. Miten sitä työtä tehdään yksin? Miten voit itse itsellesi vakuuttaa, että olet hyvä tyyppi ja kelpaat? Miehille sen sijaan kerrotaan pienestä pitäen, että nämä asiat ovat sinua varten ja sinulla on niihin oikeus.”

Mutta ei sekään ole Annan mielestä ihan terveellistä. Siksi ilman seksiä elävät miehet, kuten Helsingin Sanomien haastattelema Henkka, saattavat ajatella, että ”seksi on kansalaisoikeus”.

Anna on ollut paljon Tinderissä, mutta kokee sen ajanhukaksi. Hänelle sopisivat paremmin jonkinlaiset speed dating -tapahtumat, jossa kemia tai sen puute tulisi heti selville ilman vaivalloista viestittelyä.

Lopuksi – koska heteromiesten saaminenhan se on meillä aina päällimmäisenä mielessä – Anna antaa miehille muutaman Tinder-neuvon.

Profiilikuvaan olisi kiva laittaa jotain muutakin kuin kala tai auto. Esittelytekstiin voisi kirjoittaa jotain muutakin kuin ”kysymällä selviää”.

Ja kun tulee ensimmäisille treffeille, ei kannata aloittaa sillä, että kaikki naiset ovat aina sellaisia tai tällaisia.

”Kyseinen nainen ei ole tehnyt sinulle mitään. On paljon parempi, jos pystyy suoraan sanomaan, että on epävarma ja jännittää, koska on ollut aiemmin huonoja kokemuksia.”

Annan nimi on muutettu.