En osannut päästää arjen velvollisuuksista irti edes juhlissa ja uuvuin – näin alkoi matkani bilekuningattareksi
Kolumni
En osannut päästää arjen velvollisuuksista irti edes juhlissa ja uuvuin – näin alkoi matkani bilekuningattareksi
Ensin työ ja sitten huvi, ajattelin pitkään. Viisikymppisenä aion vihdoin opetella kreisibailaamaan – omalla tavallani, Iiris von Knorring kirjoittaa kolumnissaan.
Teksti

Kuvat

Julkaistu 28.6.2023
Kauneus ja Terveys

Ensin työ ja sitten huvi. Tunnollisena suorittajana omaksuin tämän perisuomalaisen opin jo nuorena enkä oikein koskaan osannut rentoutua.

Minun oli vaikea istua paikallani ja vain olla. Lähdin juhlista ajoissa kotiin, jotta jaksan sunnuntaina siivota komeroita ja seuraavalla viikolla tehdä töitä. Ärsyynnyin puolisolleni, kun hän heittäytyi vapaalle täysillä ja koki totaalisen muistinmenetyksen, mitä tulee arjen velvollisuuksiin.

Lähdin juhlista ajoissa kotiin, jotta jaksan sunnuntaina siivota komeroita

Olen kuitenkin aina rakastanut juhlia. Siitä kertoo sekin, että hamstraan kuin harakka juhlavaatteita ja -kenkiä. On ihanaa laittautua enemmän kuin arkena.

Nautin myös juhlista, joissa voin tutustua uusiin ihmisiin. Tykkään hyvästä ruuasta ja juomasta, ja tanssiminen se vasta ihanaa onkin. Mutta tanssiessakin saatoin olla ajatuksissani enemmän seuraavan viikon velvoitteissa kuin tanssilattialla.

Kun havahduin siihen, etten osaa päästää vapaalle ja irrotella, päätin opetella kreisi­bailaamaan omalla tavallani.

Kun havahduin siihen, etten osaa irrotella, päätin opetella kreisi­bailaamaan

Tänä keväänä olen käynyt juhlissa enemmän kuin vuosiin. Pidin myös itse isot juhlat mutta ennen kaikkea olen järjestänyt pieniä bileitä arjen keskelle: ­viikonloppu kylpylässä, vähän parempi illallinen kotona, koiralenkki ja lasilliset paikallisen terassilla ystävän kanssa.

Olen tehnyt samoja asioita aiemminkin, joten muutos tapahtui pääni sisällä. Se alkoi, kun uuvuin ja tajusin, että minun on opeteltava päästämään irti liiasta suorittamisesta. Nyt osaan jo ajoittain olla vilkuilematta kelloa ja miettimättä tulevaa.

Matkani bilekuningattareksi on vielä kesken, mutta onneksi on mahtava treenikesä edessä. Kaappini pullistelevat korkkareita ja mekkoja, joten kutsuja saa lähettää!

Juttu on ilmestynyt aiemmin Kauneus ja Terveys -lehdessä 7/23.

Kommentoi +