
1. Käy seulonnoissa
Saat kutsun rintasyövän seulontaan ensi kerran sinä vuonna, kun täytät 50 ja viimeisen kerran 69-vuotiaana. Valtaosa rintasyövistä todetaan seulontaiässä.
Seulonnalla pyritään löytämään rintasyöpä jo ennen kuin sen huomaa käsin tunnustelemalla tai muita oireita tulee. Tällöin tauti ei yleensä ole levinnyt muualle elimistöön ja ennuste on hyvä.
Varsinaista tarvetta mammografiatutkimuksiin ei ole aiemmin, ellet kuulu syövän riskiryhmään geenimuunnoksen vuoksi.
2. Satsaa liiveihin
Tukevat liivit voivat ehkäistä niskakipua. Anna ammattilaisen auttaa liivien valinnassa. Rintojen koko, muoto ja koostumus muuttuvat läpi elämän.
Kun kuppikoko on sopiva, koko rinta lepää kupissa. Liivin ympärys on napakka ja alareunan alle mahtuu kaksi sormea.
Kaarituista ei ole haittaa, kunhan ne eivät hierrä.
3. Käytä korvaushoitoa harkiten
Hormonihoito lievittää vaikeita vaihdevuosioireita parhaiten.
Yli 50-vuotiailla siihen sisältyy kuitenkin kahden prosentin rintasyöpäriski. Riski kasvaa jo vuoden hoidon jälkeen ja on suurin yli kymmenen vuoden jälkeen. Riski vähenee hoidon loputtua vähitellen.
4. Liiku vähintään seitsemän tuntia viikossa
Rintasyöpäriskisi voi olla näin jopa neljänneksen pienempi kuin liikkumattomilla. Aktiivikuntoilijat myös tervehtyvät rintasyövästä muita paremmin.
5. Tutki rinnat
Varhaisvaiheen rintasyöpä ei löydy tunnustelemalla. Tutkimusten mukaan tarkkailu ei liioin vähennä rintasyöpäkuolleisuutta. Rintojen tutkiminen on silti hyvä tapa, sillä lähes 70 prosenttia rintasyövistä todetaan patin perusteella. Valtaosan huomaavat naiset itse.
Tee rintojen tunnustelusta rutiini. Oikea aika on kuukautisten jälkeen, kun rintakudos on pehmeimmillään. Jos kuukautisia ei ole, valitse aika vapaasti. Voit ladata puhelimeen Omakuu-sovelluksen muistuttamaan asiasta.
Tutki rinnat peilin edessä ja nosta saman puolen käsi ylös, vie se sitten sivulle ja alas. Katso rintojen alle. Tunnustele rinnat selinmakuulla kädet ylhäällä, sivulla ja alhaalla.
Huolestuttavia muutoksia ovat kyhmy rinnassa tai kainalossa, muutos rinnan muodossa, ihon kurttu tai kuoppa, nännipihan ihottuma tai rikkouma, nännin sisäänvetäytymä tai verinen erite sekä rinnan punoitus. Mene silloin lääkäriin. Osa kyhmyistä voi olla hyvänlaatuisia muutoksia, kuten kystia. Jos rintasi ovat tiiviit ja muhkuraiset, anna gynekologin tutkia ne.
6. Vähennä juomista
Jos nautit päivittäin pienen lasillisen valkoviiniä, rintasyöpäriskisi nousee kymmenen prosenttia, sillä alkoholi lisää estrogeenia kehossa.
8. Lopeta tupakointi syöpäriskin takia
Lisäksi tupakka voi saada rinnat roikkumaan. Saman voi tehdä imetys, mutta se taas voi suojata hieman rintasyövältä.
9. Hoida kipu ja turvotus
Älä pelkää, jos rintasi ovat arat tai turvoksissa. Kipu ei ole juuri koskaan rintasyövän merkki.
Ennen kuukautisia pienet maitorakkulat pingottuvat, mikä aiheuttaa kipua. Keltarauhashormonin eritys voimistaa oireita.
Myös mastopatia on tavallinen kipuilun syy. Rintoihin tulee nesteen täyttämiä kystia, mikä tekee rinnoista muhkuraiset. Kystat oireilevat kuukautisten aikaan. Arkuus voi johtua rintalihasten rasittumisesta. Kipulääke auttaa.
Käytä tukevia liivejä. Joskus e-pillerimerkin vaihto tai kierukan poisto voi auttaa. Joillakin taas e-pillerit voivat vähentää aristusta. Liikunta lievittää turvotusta. Vältä ennen kuukautisia runsassuolaisia, mausteisia ja rasvaisia ruokia. Menopaussi helpottaa tilannetta.
10. Hallitse painoa
Ylipaino lisää syövän vaaraa etenkin vaihdevuosien jälkeen. Lihoessa myös rinnat kasvavat ja tulee raskausarpia. Isot rinnat voivat aiheuttaa niska-hartia- ja selkäkipua sekä päänsärkyä. Raskausarpia voi hoitaa voiteella ja laserilla. Yleensä aika auttaa.
+1 Unohda tämä:
On urbaani legenda, että alumiinisuoloja sisältävät antiperspirantit aiheuttaisivat rintasyöpää. Voit käyttää turvallisesti kaikkia deodorantteja.
Nännipihojen kutina kertoo kuivasta ihosta. Rasvaa iho päivittäin perusvoiteella. Jos rinnassa on ihottumaa, kokeile hydrokortisonia. Kylmä suihku rauhoittaa myös ihoärsytystä.
Asiantuntijat: LKT, plastiikkakirurgi Helena Puonti, Klinikka Helena ja järjestösihteeri Erika-Evely Eisen, Tunne rintasi ry
Lähteet: ilmansyopaa.fi, terveyskirjasto.fi, thelancet.com