
Hunaja on luonnon antibiootti, jolla lääkitään monia vaivoja
Hunajien maku ja koostumus voivat vaihdella paljon. Asiantuntija vinkkaa, millaisia asioita hunajan valinnassa kannattaa ottaa huomioon.
Marketin hyllyllä saattaa olla kymmeniä erilaisia hunajavaihtoehtoja. Miten valita niistä itselle sopiva?
Tutkimusasiantuntija Anneli Salonen Suomen Mehiläishoitajain Liitosta suosittelee valitsemaan kotimaista, jos haluaa olla varma siitä, että tuote on hyvälaatuinen ja mehiläispesiä on hoidettu oikein.
”Suomen Mehiläishoitajain Liitossa tunnemme tuottajat ja tiedämme, että heidän tuotteensa ovat korkealaatuisia.”
Jos kuitenkin haluaa valita ulkomaisen vaihtoehdon, on hyvä miettiä sen hintaa. Jos tuote on hyvin halpa, kyseessä saattaa olla väärennetty hunaja. Hunajaväärennöksiin on lisätty sokeria tai siirappia, ja niitä tehdään pääasiassa Euroopan ulkopuolella.
Hunajan kiteytyminen riippuu siitä, mistä kasvista se on peräisin.
Ostopäätöstä tehdessä on hyvä ottaa huomioon myös tuotteen koostumus. Kiteytynyttä perushunajaa on helppo lisätä esimerkiksi teehen, kun taas smoothien joukkoon tai lettujen päälle sopii paremmin juokseva hunaja.
Salonen kertoo, että hunajan kiteytyminen riippuu siitä, mistä kasvista se on peräisin. Yksi Suomessa tuotetun hunajan pääsatokasveista on vadelma, ja siitä syntyvä hunaja kiteytyy. Esimerkiksi maitohorsmasta peräisin oleva hunaja taas pysyy juoksevana.
Eri kasveista peräisin olevat hunajat ovat myös erimakuisia. Niitä kannattaa rohkeasti maistella, jotta löytää oman suosikkinsa.
”Jos kaipaa voimakasta makua, kannattaa kokeilla tattari- tai mesikastehunajaa.”
1. Juo urheilujuomaa
Yli 80 prosenttia tavallisen monikukkahunajan sisällöstä on erilaisia sokeriyhdisteitä. Noin 16–18 prosenttia sisällöstä on vettä ja loppu on kasveista tai mehiläisistä peräisin olevia hyödyllisiä aineita, kuten entsyymejä ja fenolisia yhdisteitä.
Hunaja sisältää myös pieniä määriä satokasvin kasvualustasta tai kasveista peräisin olevia kivennäisaineita.
Korkean sokeripitoisuuden takia hunajasta saa helposti energiaa esimerkiksi pitkän urheilusuorituksen aikana tai sen jälkeen.
Hunajainen urheilujuoma
2 rkl hunajaa
0,3 dl mehutiivistettä (esimerkiksi sitruuna- tai puolukkamehua)
1/4 tl suolaa
9 dl vettä
Sekoita ainekset hyvin. Juoma säilyy jääkaapissa pari päivää.
2. Lisää teen joukkoon
Hunaja on suosittu makeutusaine, jota moni lisää mielellään teehen. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että liian kuuma vesi tuhoaa hunajassa olevat terveydelle hyödylliset entsyymit. Jos haluat saada entsyymit säilymään paremmin, lisää kiehuvan teeveden joukkoon hieman kylmää vettä ja lisää hunaja vasta sitten.
Teen lisäksi hunaja sopii myös kahvin makeuttajaksi. Jos et halua kahviin voimakasta hunajan makua, valitse esimerkiksi mieto maitohorsmahunaja.
3. Kokeile ruokiin
Hunajaa kannattaa kokeilla rohkeasti ruoanlaitossa. Se tuo ruokiin makeutta, mutta samalla se myös korostaa ruokien omia makuja.
Kokeile lisätä hunajaa esimerkiksi lihan ja kalan marinadeihin tai laittaa sitä hieman juustovoileivän päälle. Juuston maku saattaa tulla aivan uudella tavalla esille.

4. Hoida kurkkua
Hunaja voi tutkitusti lievittää kurkkukipua ja hillitä yskänoireita paremmin kuin yskänlääke. Sen on osoitettu estävän kurkkutulehdusta aiheuttavien bakteerien kasvua.
Ota teelusikallinen hunajaa ja anna sen sulaa suussasi hyvin hitaasti, jotta se ehtii vaikuttaa. Muista kuitenkin, että hunaja voi sisältää botuliinibakteerin itiöitä, minkä takia se ei sovi alle yksivuotiaille lapsille.
4. Buustaa siitepölyllä
Mehiläiset tuottavat hunajan lisäksi myös siitepölyä, pergaa ja propolista. Siitepölyä ne keräävät toukkiensa ravinnoksi, mutta mehiläishoitaja voi kerätä sitä myös ihmisten käyttöön. Se sisältää paljon ihmiselle välttämättömiä aminohappoja, vitamiineja ja omega-3-rasvahappoja.
Perinteisesti sitä on käytetty muun muassa lisäämään elinvoimaa ja virkeyttä, parantamaan ruoansulatusta ja lisäämään suorituskykyä urheillessa.
Siitepölyä myydään yleensä kuivattuina rakeina. Jotta ravinteet imeytyisivät niistä tehokkaasti, siitepöly kannattaa sekoittaa nesteeseen vähintään puoli tuntia ennen nauttimista.
Perga on mehiläisten säilömää, maitohappokäynyttä siitepölyä. Käymisen ansiosta ravintoaineet ovat siinä helpommin elimistön hyödynnettävissä. Monet käyttävät pergaa elinvoiman lisäämiseen ja suorituskyvyn parantamiseen.
Perga sisältää lisäksi tryptofaani-aminohappoa, josta elimistö muodostaa mielialan kannalta tärkeää aivojen välittäjäainetta, serotoniinia.
5. Flunssaan propolista
Hunajassa on propolista, joka on voimakkaasti antibioottinen aine. Sen avulla mehiläiset pitävät pesänsä taudinaiheuttajat kurissa. Propolis voi sisältää jopa 300 kemiallista ainetta, kuten erilaisia fenoliyhdisteitä.
Perinteisesti propolista on käytetty flunssan oireiden lievittämiseen sekä pienten haavojen, hyönteisten pistojen, huuliherpeksen ja ienvaivojen hoitamiseen. Yleensä sitä myydään alkoholiin uutettuna. Flunssaa hoitaessa propolista voi tiputtaa muutaman tipan suoraan kurkkuun.
Asiantuntijana tutkimusasiantuntija Anneli Salonen Suomen Mehiläishoitajain Liitosta Lähteenä käytetty myös hunaja.net
Hunajalla ei ole terveysväittämiä
Perinteisesti hunajalla on lääkitty monia erilaisia vaivoja ja sen on uskottu parantavan muun muassa vastustuskykyä. Hunajalla ei kuitenkaan ole yhtään Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen eli EFSA:n myöntämää terveysväittämää.
Syy on se, että terveysväittämän saadakseen tuotteen pitäisi olla jatkuvasti samanlainen. Eri hunajien koostumus taas vaihtelee paljon satokasvien mukaan.