Huippu-urheilija Riitta-Liisa Roponen opettelee yhä arvostamaan itseään: ”Kasvoin ympäristössä, jossa ei kehuttu ääneen”
Ihmiset
Huippu-urheilija Riitta-Liisa Roponen opettelee yhä arvostamaan itseään: ”Kasvoin ympäristössä, jossa ei kehuttu ääneen”
Riitta-Liisa Roponen kasvoi aikana, jolloin lapsia ei kehuttu ääneen. Siksi hän on opetellut kiittämään itseään aikuisena.
Teksti
|
Kuvat
Julkaistu 25.1.2023
Kauneus ja Terveys

Maastohiihtäjä Riitta-Liisa Roponen, 44, kertoo minäkuvastaan, itsetunnostaan ja suhteestaan ulkonäköönsä Ihana juuri näin -juttusarjassa. Sarjassa haastatellaan ihmisiä, jotka tekevät somesta aidompaa.

”ARKENI RYTMITTYI 16-vuotiaasta maastohiihdon ehdoilla. Kansainvälisen kilpa­urani viimeiset ajat harjoittelin 950–1000 ­tuntia vuodessa.

Hiihto on vaikuttanut kasvojeni ihoon. Se on joutunut koville, sillä olen treenannut 95 prosenttia ajasta ulkona säiden armoilla. Se näkyy pisamina ja punakkuutena.

Siksi kosteutan ihoani hyvin ja käytän kuorintoja sekä naamioita. Kasvohoidossa käyn pari kertaa vuodessa.

Talvella sipaisen ihon pintaan puuteria. Se suojaa kovalta pakkaselta. Käytän suojakertoimellista päivävoidetta, mutta kasvoni ruskettuvat siitä huolimatta.

Maastohiihto on muokannut vartalostani jäntevän ja sopusuhtaisen, joten ylä- ja alakroppani ovat yhtä voimakkaat. Silti äitiys on hienointa, mihin kehoni on pystynyt. Vartaloni on toiminut parhaalla mahdollisella tavalla, kun se on suonut minulle tyttären.

”Vähättelen edelleen itseäni ja saavutuksiani, mikä hermostuttaa välillä puolisoani Tonia. Hän on kehunut minua ja kannustanut näkemään onnistumiseni.”

TYTÄRTÄNI OLEN KANNUSTANUT näkemään ja arvostamaan hyviä asioita itsessään. Haluan hänen oppivan, että hän kelpaa omana itsenään.

Oma itsetuntoni ei ole kauhean hyvä. Kasvatukseni vaikuttaa varmasti siihen, miten näen itseni.

Olen kasvanut ympäristössä, jossa ei kehuttu ääneen. Se oli varmasti hyvin tyypillistä tuon ajan lapsille. Vähättelen edelleen itseäni ja saavutuksiani, mikä hermostuttaa välillä puolisoani Tonia.

Hän on kehunut minua ja kannustanut näkemään onnistumiseni. Puolisoni on ­opettanut minua olemaan tyytyväisempi itseeni, ja ­pikkuhiljaa olen tullut siinä entistä paremmaksi.

Vähän aikaa sitten osallistuin juoksukisoihin. Juostessani huomasin, että toinen kilpailija otti yhden pitkän askeleen siinä missä minä kipitin kolme lyhyttä.

Olen usein toivonut, että olisin pidempi. 161-senttisenä olen ollut luokan ja hiihtomaajoukkueen lyhyin. Kisoissa ajattelin, että pitkillä jaloilla juokseminen olisi helpompaa, mutta hienosti omat jalkanikin suoriutuivat.

Olen tatuoinut käteeni sanat: Dream out loud eli unelmoi ääneen. Se muistuttaa minua puhumaan unelmistani. Niin ne voivat toteutua.

”Kun jaksan hyvin, voin antaa muillekin itsestäni enemmän.”

LOPETIN KEVÄÄLLÄ kansainvälisen hiihtourani. Sen jälkeen olen tehnyt pitkiä suppaus-, soutu- ja pyöräretkiä ja kokeillut padelia ensimmäistä kertaa. Käyn edelleen myös juoksu- ja hiihtolenkeillä sekä salilla.

Saan luonnosta fyysistä ja henkistä voimaa. Kun jaksan hyvin, voin antaa muillekin itsestäni enemmän.

Urheilijan ruokavaliossa on oltava oikeassa suhteessa ravintoaineita, jotta treenistä palautuu mahdollisimman hyvin. Enää minun ei tarvitse välittää sellaisesta.

Vartaloni ei näytä samanlaiselta kuin kansainvälisen kilpaurani aikana, mutta se ei haittaa. En ole muutenkaan kipuillut lopettamispäätöksestäni.

Arkeni on muuttunut aiempaa rennommaksi ja kivemmaksi. Voin valvoa myöhään, nähdä ystäviä ja syödä treenin jälkeen vaikka ison korvapuustin, jos ­tahdon.”

Riitta-Liisa Roponen, 44

Ammatti: Maasto­hiihtäjä. Hän on lopettanut kansain­välisen uran mutta kilpailee vielä Suomessa.

Perhe: Puoliso, 18-vuotias-tytär ja koira.

Koti: Haukiputaalla.

Kommentoi +