Kun maailmanlaajuinen poikkeustilanne yllätti meidät alkukeväästä 2020, menivät myös kouluttaja, psykoterapeutti Maaret Kallion suunnitelmat raiteiltaan. Hän oli juuri saanut valmiiksi tuoreen tietokirjansa Voimana toivo, ja kevääksi oli suunniteltu laaja luentokiertue ympäri Suomea. Kaikki peruttiin.

”Ensimmäisinä päivinä koin voimakasta pettymystä ja epätoivonkin tunteita, mutta ennen kaikkea pettymystä ja surua.”

Maaret jutteli parin hyvän ystävänsä kanssa ja purki tunteitaan. Hän oli valmistanut kirjaansa pitkään ja ottanut kiertueen vuoksi yrittäjänä suurempia taloudellisia riskejä kuin koskaan aiemmin.

”Hetken ajattelin, että heitän hanskat tiskiin. Kriisi osui huonoon kohtaan elämässäni. Rahat menivät, ja mietin, oliko ollut mitään mieltä tehdä kaksi vuotta töitä kirjaa ja kiertuetta varten.”

Ammattitaito ja teoreettinen tieto auttavat psykoterapeuttia katsomaan myös omaa mieltään ikään kuin ulkoapäin, mutta se ei poista sitä, että sisällä kuohahtelee.

Maaret piti tunteitaan luonnollisina ja ymmärrettävinä. Niiden kanssa oli vain maltettava olla, itseään ei kannata alkaa pakottaa positiiviseen ajatteluun liian aikaisin.

”Pettymyksen tunnetta ei voi kontrolloida. Sille pitää suostua ja se pitää malttaa tuntea läpi, vaikka se on todella epämiellyttävää. Ahdistus on ahdistusta myös psykoterapeutille. Ei se ole kiva tunne minullekaan.”

Maaret suostui suremaan, olemaan pettynyt ja ahdistunut. Elämän erilaiset roolit auttoivat eteenpäin: kahden koululaisen äidin piti pyörittää arkea ja terapeutin piti huolehtia tavalliseen tapaan asiakkaistaan.

Muutosten ja myllerrysten hetkellä on tärkeää tarttua siihen, mikä edelleen jatkaa kulkuaan entisenlaisesti.

”Minulle on tyypillistä, että vaikka suunnitelmat kaatuivat ja kaikki harmitti, aloin nopeasti miettiä, mitä voisin tehdä. Perheeni oli terve ja minulla oli voimavaroja. Omankin mielenterveyden kannalta on tärkeää, että ammattitaitoa ja osaamista voi käyttää toisten hyväksi. Se luo merkityksen ja toivon tunnetta itselle.”

Maaret Kallio on viettänyt pari vuotta tutkimalla toivoa. Hän valmistui talvella kouluttajapsykoterapeutiksi ja teki opinnäytetyön toivon merkityksestä psykoterapiassa. Keväällä ilmestynyt Voimana toivo on suurelle yleisölle tarkoitettu, yleistajuinen tietokirja.

Maaret Kallio painottaa, että toivo ei ole mitään höttöä, vaan syvä elämän kompassi ja myös konkreettista toimintaa. Toivon avulla voimme sietää, käsitellä ja työstää elämän vaikeuksia. Toivo ei ole vain asenne, vaan se ajaa toimintaan, jonka avulla vaikeat asiat voidaan selättää.

”Toivoon liittyvät hyvin voimakkaasti teot ja vaikean läpi kulkeminen. Toivo ei ole mitään pään paijaamista, vaan se on dynaaminen voima.”

Työssä terapeutin oma toivo on keskeistä, sillä hänen pitää usein kannatella asiakkaankin tunnetta. Omasta toivostaan Maaret pitää tietoisesti huolta, sillä hän joutuu kohtaamaan paljon toivottomuutta. Työ on emotionaalisesti kuormittavaa.

”Suuri merkitys omalle toivolleni on, että muistan, miksi teen tätä työtä. Työ on hidasta, mutta siinä tapahtuu muutosta, ja näen paljon myös toipumista.”

Irrottautuminen työstä on tärkeää. On osattava rakentaa selkeät rajat, ettei itse väsähdä. Perhe, ystävät ja luonto ovat toivoa ylläpitävä ja ruokkiva vastapaino työlle.

”Käyn usein metsässä ja meren äärellä latautumassa. Siellä koen tavallaan omaa pienuuttani. Luonnon äärellä muistan, että minun murheeni ovat vain yhden mielen murheita. Vuodenajat vaihtuvat, aallot ja tuulet tyyntyvät. Siinä on minusta jotain hyvin rauhoittavaa.”

Silloin tällöin Maaret Kallio työntää kädet multaan, vaikka ei pidä itseään taitavana viherpeukalona. Jo vuosia hän on kasvattanut pelargonioita. Kasvit tarjoavat mahdollisuuden nähdä kasvu aivan konkreettisena tapahtumana.

Toisinaan Maaret sulkee tietokoneen ja sosiaalisen median koko viikonlopuksi.

”Kuuntelen ja musisoin, soitan pianoa ja laulan. Lisäksi harrastan valokuvausta. En ole taituri, mutta se on minulle eräänlainen mindfulness-juttu.”

Viikonloppuna Maaret makasi maassa ja yritti saada kuvia kevätkukista.

”Siinä ei mieti mitään muuta, kun makaa vatsallaan ja tiiraa, miten saa tarkennettua kuvan tiettyyn kohtaan.”

Pandemia aiheutti kollektiivisen poikkeustilan, mutta Maaret huomauttaa, että ihmiset kokevat henkilökohtaisia poikkeustiloja vähän väliä omassa elämässään. Me käymme läpi avioeroja ja syöpähoitoja ja menetämme läheisimpiämme.

Vaikka elämä yllättää jokaisen, siitä huolimatta ihminen elää usein hallinnan illuusiossa. Nyt illuusio on romahtanut yhteisesti. Psykoterapeutti on nähnyt monenlaisia reaktioita: ahdistusta, pelkoa, kontrollin halua, kauhua ja jännitystä.

Toiset taas pystyvät toimimaan ainakin päällepäin rauhallisesti.

”Olen kohdannut reaktioita laidasta laitaan ja yllättävää kyllä myös helpotusta. Monet työikäiset aikuiset ovat olleet uupumuksen kynnyksellä ja heidän voimavaransa ovat olleet vähissä. Erityisesti he, joilla on taloudellinen turva, saattavat nyt olla todella helpottuneita. Samalla he kokevat siitä syyllisyyttä.”

Kriisi koskettaa jokaista eri tavalla. Joku voi nauttia siitä, kun oravanpyörä on hetkeksi pysähtynyt. Toinen taas menettää työnsä ja toimeentulonsa. Jonkun suurin harmistus on ollut kulttuuririentojen peruuntuminen, kun taas toinen joutuu pohtimaan, kuinka meneillään olevat syöpähoidot järjestyvät.

Toiset nauttivat kotona olemisesta. Toisille koti ei ole turvallinen paikka, on alkoholiongelmia ja väkivaltaa. Joku kokee yksinäisyyden vaikeana, toinen nauttii yksinolosta. Omiin ihmissuhteisiin saattaa saada aivan uuden näkökulman, kun kotona vietetään aikaa aiempaa enemmän.

”Ihmissuhteet tiivistyvät olosuhteiden johdosta, ja se voi tuottaa pintaan myös kipeitä asioita. Ei ehkä olekaan vain arjen kiireistä kiinni, ettei saa puolisoon mitään yhteyttä tai ettei tule kuulluksi läheistensä taholta.”

Psykoterapeutti kehottaa kohtaamaan ja hyväksymään realiteetit. Muutos hyvään voi alkaa siitä, että myöntää selittäneensä parisuhteen ongelmat kiireellä. Nyt tekosyy on poistunut.

”Hyvin toimeentulevilla perheillä voi olla todella kiihkeä arjen syke. Koko ajan mennään ja harrastetaan ja töitä on paljon.”

Yltiömäisestä suorittamisesta hellittäminen on monelle pelottavaa.

”Sekin voi herättää ahdistusta, ettei ole koko ajan menossa. Mitä meistä silloin tulee esille? Minkälaisia voimavaroja tai kyvyttömyyttä meillä on perheenä?”

Kun hallinnan illuusio on romahtanut, mielen valtaa epävarmuus. Jokaisella on erilaiset kyvyt ja keinot käsitellä sitä. Yksi pyrkii kontrolloimaan tilannetta etsimällä kaiken mahdollisen tiedon, toinen suhtautuu niin kuin asia ei koskisi häntä.

”Erityisesti poikkeustilan alkuvaiheessa auktoriteettisuhteemme aktivoituivat. Osa suhtautui niin, että minua ei määräillä, ja osa oli todella kiltisti ja mietti koko ajan, teenkö jotain väärin.”

Poikkeusoloissa, joissa emme voi tietää tulevaa, lapsuudessa syntynyt perusturvallisuus tai sen puute nousee helposti pintaan.

”Varhaisiin ja aiempiin kokemuksiin sekä mielen taitoihin liittyen meissä kaikissa on aktivoitunut jonkinasteinen turvattomuus. Toiset pärjäävät sen kanssa paremmin, heillä turvattomuus ei mene perustoihin.”

Jos turvallisuudentunne on alun perin hauras, nykyinen turvattomuus ulottuu helposti syvälle.

Maaret Kallio kehottaa jokaista lisäämään kaikin mahdollisin tavoin omaa turvallisuudentunnettaan. Se on koetuksella joka tapauksessa.

”Voi miettiä, mikä luo minulle turvaa ja jatkuvuutta. Pandemiaa ei voi ennakoida, mutta mikä minun elämässäni on ennakoitavaa? On myös tärkeää, että rajaa informaatioähkyä, koska se aktivoi kauhukuviamme ja pelkojamme.”

Sosiaalisessa mediassa reaktiot kärjistyvät. Toisten ihmisten paheksunta ja neuvominen kertovat Maaretin mielestä siitä, että avuttomuutta on vaikea kohdata.

”Joidenkin on vaikea sietää sitä, että nyt on paljon sellaista, mitä emme voi ratkaista. Muulloinkin, kun toinen kokee surua tai vaikeuksia, lähdemme yleensä neuvomaan, vaikka se on viimeinen tie. Neuvoja saa antaa, mutta ne eivät saa tulla kärjessä. Ensin menemme toisen rinnalle ja olemme kiinnostuneita hänen kokemuksestaan.”

Maaret suosittelee lämmintä uteliaisuutta sekä toisen kokemuksia kohtaan että oman mielen reaktioiden havainnoimiseen.

Epävarmuuden tilassa on tärkeä miettiä, mikä pysyy ja jatkuu. Vaikka moni asia mullistui ja loppui kuin seinään, moni jatkui ja jatkuu edelleen. Jatkuvuuden huomaaminen lisää turvallisuudentunnetta.

”Seurasin tänä vuonna erityisellä intensiteetillä kevään etenemistä. Usein kevät menee ohi liian nopeasti, koska elämä pitää touhussa. On ihanaa, miten tietämätön luonto on tästä kaikesta”, Maaret sanoo.

Myös pienet lapset jatkavat elämäänsä, jos vanhemmat ovat riittävän rauhallisia, ja lemmikkieläin on todennäköisesti tyytyväinen, kun perhe on kotona.

Mielen joustavuus on joutunut monella koetukselle. Maaret Kallion mielestä on luonnollista, että joku putoaa avuttoman rooliin ja toinen taas haluaa uhmata ja panna vastaan. Joustava mieli myöntää avuttomuutensa joissain asioissa, mutta etsii kohtia, joissa voi tehdä jotain.

Avuttomuus ja toimijuus eivät sulje toisiaan pois, vaan joustava mieli sallii molemmat puolet sekä itsessä että toisissa.

”Vaikuttamisen tunne on mielenterveydelle äärimmäisen tärkeä, mutta vähintään yhtä tärkeää on käsittää, että on paljon sellaista, mikä täytyy vain hyväksyä ja mihin täytyy sopeutua.”

Mustavalkoinen ajattelu tekee ihmisistä yksiulotteisia. Silloin näemme itsemme ja toisemme vain avuttomina tai vain pärjääjinä, vain avunantajina tai vain avunsaajina.

”Meissä on aina molemmat puolet. Vaikka ajatus on yksinkertainen, se voi olla vaikea tavoittaa.”

Usein suomalaiset yrittävät olla pelkästään pärjääjiä. Apua ei pyydetä. Toisesta ihmisestä on helppo ajatella, että hän on pärjännyt tähänkin asti, ei hän apua tarvitse.

”Terveeseen ja toivorikkaaseen mieleen kuuluu läpi elämän se, että meillä on kykyä olla tarvitsevia, heikkoja ja haavoittuvaisia. Se ei ole valinta vaan fakta, joka koskee jokaikistä meistä. Kukaan meistä ei pärjää ilman toista.”

Maaret painottaa, että oman avuttomuuden myöntäminen luo tilaa myös toimijuudelle ja omalle kykenevyydelle. Toimijuutta on myös se, että osaa pyytää apua, kun sitä tarvitsee.

Toisaalta taas joku voi ottaa yksipuolisesti avuttoman roolin ja ajatella, ettei voi itselleen ja tilanteelleen mitään.

”Silloin kahlitsee itsensä avuttomuuteen. Kyllä meillä on enemmän kykyä vaikuttaa kuin usein ajattelemmekaan.”

Kriisitilanteessa mielen hyvinvointia edesauttaa se, että pyrkii pitämään kiinni päivärutiineista siinä mittakaavassa kuin se on mahdollista.

”En tarkoita, että yritetään leikkiä jotain muuta, kuin mitä tilanne on. Mutta rutiinit auttavat ihmistä pitämään rytmiä yllä, ja se tuo jatkuvuuden tunnetta.”

Rimaa on hyvä alentaa elämän kaikissa poikkeustilanteissa. Kun mieli on muutenkin rasittunut, ei ole järkeä vaatia itseltään supersuorituksia. On hyvä keskittyä perusasioihin, kuten nukkumiseen, ruokailuun, läheisyyteen ja ulkoiluun.

”Aktiivisuus ja lepo vievät toimijuuden ja avuttomuuden konkretian tasolle. Kannattaa toimia niissä asioissa, missä voi ja jaksaa, ja samalla huolehtia siitä, että lepää riittävästi ja antaa itselleen armoa.”

Poikkeukselliset elämäntilanteet voivat avata mahdollisuuden itsetutkiskelulle ja oppimiselle. Joku kirjoitti Maaretille kriisin alkuvaiheessa, ettei tunnista reaktioitaan. Se oli psykoterapeutin mielestä hyvin kuvattu.

”Uudessa tilanteessa saattaa huomata, että on rauhallisempi kuin odotti tai että on enemmän paniikissa, kuin mitä ajatteli. Silloin voi pohtia, mitä se kertoo itsestä ja mitä nyt tarvitsisi. Siinä voi tavallaan tutustua itseensä uudella tavalla ja huomata, että itsessä on sellainenkin puoli.”

Poikkeustilanne muuttaa meitä väistämättä, eivätkä asiat palaa entiselleen. Muuttunut tilanne voi olla myös kasvun ja mahdollisuuden paikka.

”Välillä ihmiset pohtivat, kuinka palaan ennalleni. Kun koemme kovia, meidän ei pidä palata samanlaisina kokemuksen läpi käytyämme. Myös myönteistä muutosta voi tapahtua. Tietenkin kriisi voi aiheuttaa arpia ja vaikeuksia, mutta ehdottomasti myös kasvua.”

Koeteltu toivo tekee toivosta entistä vahvemman, jos ihminen on käynyt läpi kovat kokemuksensa ja ymmärtänyt, mitä ne ovat hänelle merkinneet. Parhaimmillaan koeteltu toivo auttaa löytämään merkityksiä kärsimykselle. Mutta ymmärtämistä ja löytämistä ei voi hoputtaa, eikä kukaan ulkopuolinen voi opettaa niitä toiselle. Jokaisen täytyy mennä itse oman kokemuksensa läpi.

”Me elämme länsimaissa hallinnan ja yksilöllisyyden illuusiossa. Koronakriisi on ravisuttanut sitä, kuinka itsestäänselvinä me pidämme tavallista harmaata arkeamme ja liikkumavapauttamme, tietynlaisia palveluita ja hoitotyötä.”

Arjen mullistuminen ja rajoitukset ovat auttaneet monia näkemään, kuinka merkittäviä aivan tavalliset asiat ovat. On pysähdytty miettimään, mikä elämässä on oikeasti tärkeää ja olennaista.

”Parhaimmillaan kriisi voi syventää arvojamme. Se herättää kysymään, onko kaikkein tärkeintä olla koko ajan menossa, ostaa erilaisia tavaroita ja saada upeat näkymät Instagramiin. Vai piilevätkö tärkeimmät asiat paljon syvemmissä jutuissa?” ●

Haastattelu on julkaistu Eevassa 6/2020. Nettiversiota on muokattu.