
1. Cafe Regatta
”Parhaat korvapuustit ja näkymät. Kesät talvet voi istua ulkona.”
”Ihana ilmapiiri, ihana paikka.”
Kahvila Regatta on Töölössä merenrannalla sijaitseva kotoisa punainen tupa ja perunamaa, joka on avoinna ympäri vuoden. Regatalla on perinteinen kahvilatarjonta, suolaisia sekä makeita tuotteita, mutta se on tunnettu varsinkin korvapuusteistaan sekä nuotioista, joiden äärelle pääsee paistamaan makkaraa maalaisromanttisessa miljöössä.
Pöytävarauksia kahvila ei ota vastaan, mutta tervetulleita ovat kaikenikäiset, sekä koirat ja kissat. Leivonnaisista löytyy myös gluteenittomia ja vegaanisia versioita. Kahvila pyrkii suosimaan pienyrittäjien tuotteita, jos mahdollista.
Merikannontie 8, 00260 Helsinki
2. Mariankatu 18
”Suositut lounaat, brunssit ja juurileipäkurssit.”
Kruununhaasssa sijaitsevan korttelikahvilan perustajat ovat alueen asukkaita. Aamiaista on tarjolla arkipäivisin joko puuron, pienen aamiaissetin tai aamiaisbuffetin muodossa. Lounasvaihtoehtoina erilaisia keittoja ja salaatteja, joiden kanssa tarjoillaan levainleipää levitteiden kera.
Viikonloppuisin kahvilassa on tarjolla brunssibuffet. Kahvila ottaa vastaan myös catering-pyyntöjä, ja tilan voi vuokrata yksityiskäyttöön eri tapahtumia varten.
Mariankatu 18, 00170 Helsinki
3. Roihuvuoren Rio
”Roihiksen olohuone ja sydän. Erikoiskahvia ja -teetä, leivonnaisia ja keittolounasta, A-oikeudet myös. Taidetta ja livekeikkoja.”
”Koirat tervetulleita ja suorastaan toivottuja, viikonloppuisin all-day-breakfast. Pienistä tiloista huolimatta hyvin syötävää myös vegaaneille ja gluteenittomille.”
Roihuvuoressa sijaitseva itä-helsinkiläinen kulttuurikuppila ja olohuone. Ruoaksi Riossa on tarjolla jokapäiväinen keitto, tuhteja lämpimiä leipiä ja perinteisiä itseleivottuja leivoksia. Suosittua ”ylipitkää” aamiaista on saatavilla perjantaista sunnuntaihin.
Kahvila järjestää kesäisin keikkoja ja tapahtumia, joiden aikataulut löytävät netistä.
Roihuvuorentie 9, 00820 Helsinki
4. Kahvila Marocco
”Stadin parhaat korvapuustit, salaatit ja piirakat. Hyvä palvelu. Nimestä huolimatta ei marokkolaista vaan suomalaista ruokaa. Myös runsaat aamupalat ovat erinomainen päivän aloitus.”
Etu-Töölössä sijaitseva kahvila, jossa on mahdollisuus nauttia aamiaista, lounasta ja vitriinin herkkuja. Aamiaisvalikoimaan kuuluu muun muassa kaurapuuroa, täytettyjä leipiä, jogurttia ja smoothieita. Lounaalta löytyy päivittäin vaihtuva lämmin ruoka sekä salaatti- ja uuniperuna-annoksia.
Museokatu 7, 00100 Helsinki
5. Kahvila Helmi
”Kaikki itse tehtyä ja aina tuoretta, ja mitkä korvapuustit!”
Helsingin Pakilassa sijaitsevassa kahvilassa pääsee nauttimaan päivittäin itse tehdyistä pullista, piiraista, sämpylöistä ja leivonnaisista. Tarjolla myös vaihtelevia ja kausittaisia tuotteita.
Lounasta saa joka arkipäivä, ja lista vaihtuu viikoittain. Kahvilan konditoria valmistaa tilaustuotteita suurempiinkin juhliin tarjoiluavun kera.
Pakilantie 55, 00660 Helsinki
6. Café Engel
”Loistavat leivokset, laadukas teevalikoima ja kauniit tilat.”
Monelle tuttu klassikkokahvila, joka sijaitsee Senaatintorin laidalla yhdessä Helsingin vanhimmassa kivitalossa. Café Engelin listalta löytyy kattava valikoima aamiaissettejä, salaatteja, lämpimiä annoksia, pieniä suolaisia sekä kakkuja ja makeita leivonnaisia.
Juomavaihtoehtoja löytyy laajasti. Kahvilalla on myös katettu sisäpiha alue, joka muuntuu iltaisin heinäkuun alusta syyskuulle ulkoilmaelokuvateatteriksi.
Aleksanterinkatu 26, 00170 Helsinki
7. Café Succès
”Maailman parhaat korvapuustit, voisilmäpullat ja rahkapullat.”
Vuonna 1957 perustettu, perheomisteinen kahvila ja leipomo Helsingin Ullanlinnassa. Tunnettu suurista korvapuusteistaan ja loistavasta kahvista.
Valikoimasta löytyy suolaisia sekä makeita herkkuja, jotka voi nauttia sisätiloissa tai ulkona kahvilan terassilla.
Korkeavuorenkatu 2, 00140 Helsinki
8. Mutteri Kahvila
”Legendaarinen pikku kahvila, jossa kiva tunnelma.”
”Hyvät kahvit ja teet, leivonnaiset, voileipäkakkua ja muita herkkuja.”
Mutteri Kahvila on Helsingin vanhimpia samalla paikalla yhtäjaksoisesti toimivia kahviloita, joka rakennettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1927.
Menusta löytyy erilaisia kahveja, niin kylmiä kuin kuumia, paahdettuja toasteja sekä laaja valikoima konditoriatuotteita. Lauttasaaren maamerkiksi muodostunut Kahvila Mutteri on avoinna joka päivä ilman pöytävarauksia.
Lauttasaarentie 2, 00200 Helsinki
9. Max’s Cafe
”Kodikas, ystävällinen palvelu. Kaikki tarjottavat itsetehtyä ja tuoretta.”
”Herkullisia leivonnaisia ja kohtuulliset hinnat. Erityisesti kakut ovat ihania, ja niitä voi tilata kotiinkin.”
Munkkiniemessä sijaitseva kahvila, josta löydät aamiaista, laajan valikoiman erilaisia vitriinituotteita ja makeita herkkuja sekä viikoittain vaihtuvan arkipäivien lounaslistan, johon kuuluu vaihtuva keitto tai salaatti. Lounaat ovat gluteenittomia ja laktoosittomia. Kahvila on avoinna joka päivä.
Munkkiniemen puistotie 7, 00330 Helsinki
10. Kahvila Sävy Coffee Bar
”Rauhallinen ihana paikka, hyvä kahvi.”
Aleksis Kiven kadulla sijaitseva kodikas kahvila, jossa laadukkaasti tuotetun kahvin lisäksi on mahdollista nauttia Helsingin eri leipomoissa tuotettuja käsintehtyjä kakkuja, pullia, leipiä ja keksejä. Myös uunituoreita croissanteja!
Kahvilasta saa koko päivän aamiaissettejä viikon jokaisena päivänä. Valikoimassa muun muassa luonnonjugurttia kotitekoisella granolalla, hunajalla ja tuoreilla marjoilla, leipää, croissanteja sekä kahvia, teetä ja tuorepuristettua omenamehua.
Aleksis Kiven katu 12, 00500 Helsinki
11. Cafe Samovabar
”Suomen paras kahvila ja teehuone. Huolellisesti valittu kahvi- ja teevalikoima, paikan päällä leivotut herkut, kauniit astiat ja mitä elegantein miljöö: huvila merinäköalalla ja ruusupuutarhalla, vanhojen puiden katveessa.”
Suomenlinnassa, venäläisellä aikakaudella valmistetussa puuhuvilassa sijaitseva Lelumuseon kahvila, jossa voit nauttia käsin tehdyistä herkuista, erikoiskahveista ja kattavasta teevalikoimasta.
Sisätiloihin mahtuu 25 henkilöä, mutta kesäisin asiakaspaikat tuplaantuvat terassin ansiosta. Cafe Samovabarilta löytyy myös puoti, josta voit ostaa mukaan matkamuistoja.
Suomenlinna C 66, 00190 Helsinki
12. Kahvila Kampela
”Ihana merellinen miljöö, monipuolinen valikoima.”
Vuosaaren Urheilukalastajien venesataman rannassa sijaitseva kahvila, joka on auki päivittäin. Listalta löytyy Kampelan ikisuosikit, gluteeniton ja laktoositon kalakeitto sekä pannukakut, jotka saa myös gluteenittomana ja vegaanisena. Kaikki on valmistettu tuoreista raaka-aineista.
Lemmikit ovat tervetulleita, ja niillekin on tarjolla makupaloja. Viikonloppuisin, jos sää sallii, on ulkogrillistä tarjolla makkaraa ja muurinpohjalettuja. Kahvila Kampelaan voi saapua myös veneellä.
Uutelantie, 00980 Helsinki
13. Cafe Amore
”Ihanat herkut ja sisustus, unohtamatta ystävällistä palvelua.”
”Aamupuuro on hyvää ja kauniisti laitettu.”
Oulukyläntiellä ja Telakkakadulla sijaitseva soma kahvila, jossa tarjolta löytyy muun muassa italialaista kahvia, kotitekoisia kakkuja, omeletteja sekä suolaisia piirakoita.
Lounaskeittoja on tarjolla arkisin kello 11 eteenpäin. Kahvilalla on myös sisätilojen lisäksi kevät- ja kesäsesonkien aikaan ulkoterassit käytössä.
Oulunkyläntie 7, 00600 Helsinki
Telakkakatu 2, 00150 Helsinki
14. Relove
”Reloveissa hyvät setit, kivat kirpparit ja Töölössä myös ota-jätä-kirjakaappi.”
Relove on second hand -liikkeen ja kahvilan yhdistelmä. Ruokavalikoimasta löytyy useampi aamiaissetti, lounasta, välipaloja ja monia irrallisia vitriinituotteita. Samalla on mahdollista pysähtyä tekemään löytöjä liikkeen vaaterekeistä ja pöydistä.
Verkkokaupasta on mahdollista tehdä sekä vaateostoksia että kakkutilauksia. Relovella on Helsingissä kolme eri liikettä, ja uusi liike on avautumassa Helsinki-Vantaan lentoasemalle.
Fredrikinkatu 25, 00150 Helsinki
Sandelsinkatu 6, 00260 Helsinki
Aleksanterinkatu 52, 00100 Helsinki
15. Gran Delicato
”Myös delipuoti jossa myydään kreikkalaisia herkkuja.”
Kalevankadun ja Albertinkadun kulmassa sijaitseva kotoisa kreikkalainen viinibaari, taverna ja delikahvila, joka on auki päivittäin. Kahvilan puolella on saatavilla esimerkiksi laaja valikoima ciabattaleipiä ja grillattuja panineja sekä salaatteja ja kahveja. Tarjolla on myös vaihtelevia lounasannoksia.
Kalevankatu 34 / Albertinkatu 31, 00180 Helsinki
16. Café Tin Tin Tango
”Aivan huikeet aamupalat mihin aikaan tahansa ja ihana miljöö.”
Vuodesta 1994 toiminut korttelikahvila Töölön sydämessä. Listalta löytyy leivonnaisia, salaatteja, toasteja sekä kahvilan omaa, Porvoon paahtimon, kahvia.
Tin Tin Tangon kuuluisuus on sen aamiainen, jota on saatavilla aamusta iltaan. Tarjolla myös keittolounas arkipäivisin. Kesällä kahvilalla on Töölöntorilla terassi.
Töölöntorinkatu 7, 00260 Helsinki
17. Kahvila Rakastan
”Itse tehtyä, vegaanista. Suolaista ja makeaa. Suosittelen karjalanpiirakka-annosta lisukkeineen.”
”Aivan ihania vegaanisia tuotteita ja taivaallinen keittolounas.”
Piirakkaleipureiden sukuun kuuluvien kolmen naisen, äidin ja tyttärien, perustama kotoisa kahvila Helsingin sydämessä. Kahvila Rakastan tarjoilee kasvipohjaisia, paikan päällä ja tuoreena valmistettuja herkkuja.
Valikoimasta löytyy päivittäin vaihtuvia pullia ja kakkuja, peruna- ja ryynipiirakoita erilaisilla täytteillä sekä jokapäiväinen lounas. Myös satokauden mukaan vaihtuvia herkkuja.
Mannerheimintie 13 b, 00100 Helsinki
18. Café Elo
”Mainio lounas ja brunssi, tsekatkaa!”
Makeiden ja suolaisten vitriinituotteiden lisäksi Café Elolla on viikottain vaihtuva lounaslista, viikonloppuisin tarjoiltava kattava brunssi ja arkisin after work -tarjoilu.
Lounaalla on tarjolla useampia annoksia, joihin kuuluu myös gluteenittomia ja vegaanisia vaihtoehtoja. Tarjolla myös kahvilan leipää, salaatteja, kahvia ja pientä makeaa. Café Elolta löytyy myös napostelumenu.
Puustellintie 1, 00410 Helsinki
19. Café Lasipalatsi
”Hyvät tuotteet ja palvelu funkkismiljöössä.”
30-luvun tyylillä sisustettu kahvila Helsingin keskustassa, lähellä rautatieasemaa ja Kampin keskusta. Café Lasipalatsista löydät aamiaisen ja arkipäivä lounasbuffetin vaihtuvilla pääruoilla.
Viinien ja muiden kuumien juotavien rinnalla tarjolla on erilaisia kahveja, jotka ovat tehty, vastuulliseen kahvinviljelyyn erikoistuneen pienpaahtimo Lykken kahvipapuihin.
Mannerheimintie 22–24, 00100 Helsinki
20. Ravintola Wanha Pehtoori
Vuonna 1994 perustettu maatilalla sijaitseva ravintola ja kahvila, jossa pääset nauttimaan perinteisistä ja päivittäin leivotuista herkuista. Kesäisin tarjolla on myös erillinen menu, joka koostuu erilaisista liha- sekä kasvisannoksista.
Perinteiseltä listalta löytyy esimerkiksi korvapuusti, munkkirinkeli, voisilmäpulla, päivän muffini ja perinteinen marjapiirakka. Kaikki leivonnaiset ovat laktoosittomia.
Haltialan tila, Laamannintie 17, 00690 Helsinki
21. Rams Roasters
”Stadin parhaat korvapuustit.”
Pieni boheemi perheomistettu kahvila Helsingin Ullanlinnassa, jonka valikoimasta löytyy kahveja ja muita virvokkeita sekä artesaani leipomo tuotteita, kuten leipiä, piiraita ja erilaisia makeita herkkuja. Listalla myös puuroa!
Neitsytpolku 10, 00140 Helsinki