”OPISKELIN UUDEN AMMATIN nelikymppisenä: kouluttauduin terapeutiksi kotimaassani Belgiassa. Tuntui lottovoitolta, kun pian valmistumiseni jälkeen minulle tarjottiin töitä Hollannin puolella sijaitsevalta burn out -klinikalta.

Uudessa työssä asiakkaita tuli ovista ja ikkunoista, eikä työpäivän aikana ollut aikaa tauoille. Aloin kuormittua nopeasti. Puheeni alkoi sammaltaa, eikä ajatus kulkenut kunnolla. Ajattelin sen olevan normaalia uuden äärellä.

Eräänä iltana kotiin tullessani mieheni huomasi toisen puolen kasvoistani halvaantuneen. Lähdimme nopeasti ensiapuun, mutta tukosten sijaan hetkellisen halvauksen epäiltiin johtuvan pitkittyneestä stressistä. Se pysäytti.

Lopetin työt klinikalla, ja oloni parani fyysisesti. Henkisesti voin kuitenkin todella huonosti. Olin masentunut ja syyllistin itseäni siitä, etten ollut osannut ammattilaisena noudattaa asiakkailleni tarjoamia neuvoja. Olin uupunut hoitaessani uupuneita ihmisiä. Koin epäonnistuneeni terapeuttina.

ALOIN OPETELLA lempeämpää puhetta ja hyväksyä tilannetta kirjoittamalla päivittäin pieniä tekstejä – kuin olisin ollut terapeuttina itselleni. Se helpotti oloani, joten ajattelin, että ehkä ajatuksistani voisi olla apua muillekin. Niinpä uskaltauduin lähettämään tekstejäni suomalaisiin kustantamoihin.

Kun kustannussopimus Kaikki kääntyy hyväksi -kirjasta varmistui, minua hirvitti. Tekstit olivat todella henkilökohtaisia, ja pohdin niissä muun muassa addiktioitani. Mietin, voinko terapeuttina kertoa tällaisia asioita itsestäni julkisesti. Halusin kuitenkin jakaa sen, ettei terapeutin koulutus suojele ongelmilta tai tee kenestäkään yli-ihmistä. Siksi koin pelosta huolimatta tärkeäksi muistuttaa myös muita siitä, että kukin meistä on rikki jollakin tavalla.

SALAILUN LOPETTAMINEN tuntui hyvältä. Ongelmista julkisesti puhuminen on ollut terapeuttinen ja puhdistava kokemus. Tuntuu kuin olisin lopettanut terapeutin roolin esittämisen ja antanut itselleni luvan olla oma itseni. Olen saanut paljon kiitosta siitä, että olen uskaltanut pistää itseni likoon ja avannut tarinaani.

Kaikkien ei tarvitse puhua ongelmistaan julkisesti. On hyvä aloittaa itsestään – ja sitten kääntyä muiden puoleen. Kun itse aikoinani halusin eroon viinikoukusta, etsin käsiini vanhan ystävän, joka oli lopettanut juomisen. Hän ymmärsi, mistä puhuin. Uupumuksessa tukeuduin työnohjaajaan ja kirjoittamiseen.

En enää pelkää uupumusta tai ajattele epäonnistuneeni terapeuttina. Hyvä terapeutti tunnistaa heikkoutensa ja käsittelee ongelmiaan. Vastaanotolla en luonnollisestikaan puhu itsestäni, mutta jos joku asiakkaani lukee minusta haastattelun tai selailee kirjaani, en koe sitä uhkana työni onnistumiselle.

Olen usein tajunnut vasta jälkikäteen tehneeni jotain rohkeaa. Olen vaihtanut alaa, luopunut unelmatyöpaikastani burnout-klinikalla ja uskaltanut avata suuni. Silti suurinta rohkeutta on ollut kohdata oma heikko ja inhimillinen puoleni – sanoa, että nyt en jaksa.”

Juttu on julkaistu Trendissä 08/21.