Kun Harriet laihtui 50 kiloa, hänen kehoaan ihailtiin – todellisuudessa hän sairasti syömishäiriötä ja oli päihdekierteessä

”Miksi ihmiset tuijottavat minua, pohdin, kun kävelin vuosia sitten kadulla.

Minusta tuntui kuin jokainen vastaantulija olisi katsonut juuri minua. Olin ollut pitkään merkittävän ylipainoinen ja laihtunut hiljattain lähes kolmekymmentä kiloa. Kadulla kävellessä minusta tuntui, että muut tuijottivat minua, koska olin yhtäkkiä normaalipainoinen.

Laihduttuani tulin ensimmäistä kertaa elämässäni näkyväksi.

”Sisäinen tyhjyys ajoi minua huonoihin parisuhteisiin. Yritin täyttää tyhjyyttä päihteillä, ruualla ja ihmissuhteilla”, kertoo Harriet Holmborg.

Painon putoaminen tuntui samalla hyvältä ja ristiriitaiselta. Olin ylipainoisena tottunut siihen, että minut oli aina suljettu keskustelujen ulkopuolelle. Deittailumaailmassa lihavaa kehoani oli lähinnä vain fetisoitu, enkä saanut juurikaan treffikutsuja.

Laihduttuani sain kutsuja juhliin ja treffeille. Minut otettiin osaksi keskusteluja, ja mielipiteitäni haluttiin kuunnella. Tuntemattomat ihmiset hakivat katsekontaktia kanssani, eikä minun tarvinnut enää todistella sitä, että olen kiinnostava ihminen.

Tulin todella surulliseksi vanhan Harrietin puolesta. Sisältä olin edelleen sama ihminen, mutta minua kohdeltiin aivan eri tavalla. Minusta oli muiden puolesta noloa, että he näkivät minut vasta kun olin laiha. Oli surullista huomata, kuinka moni on niin pinnallinen.

Aloin ajatella: kun laihdutan lisää, saan lisää rakkautta.

Ruoka oli ollut minulle jo pitkän aikaa keino käsitellä vaikeita tunteita.

Olin noin kuusivuotias, kun tulin ensimäistä kertaa tietoiseksi kauneusihanteista. Olin pulleahko lapsi, minkä takia ajattelin olevani vääränlainen. Aikuisena olen ymmärtänyt, että se aiheutti minussa riittämättömyyden tunnetta, jota oli vaikea käsitellä. Niinpä lääkitsin tunnetta syömällä.

Kun painoni alkoi nousta, riittämättömyyden tunne ja häpeä kasvoivat. Mitä isompi olin, sitä enemmän häpesin, ja sitä enemmän söin. Painin teini-iässä masennuksen kanssa, mikä näkyi elintavoissani. Söin paljon pikaruokaa, enkä juurikaan liikkunut. Aloitin myös masennuslääkkeet.

Nuorena aikuisena olin jo merkittävän ylipainoinen.

Muutin parikymppisenä kolmeksi vuodeksi asumaan Maltalle. Uuden asuinpaikan rutiinit, erilainen ruoka ja masennuslääkkeen lopettaminen pudottivat painoani kolmessa vuodessa noin 30 kiloa.

Kun laihduin, häkellyin saamastani huomiosta, ja päätin laihduttaa vielä lisää. Laskin kaloreita, aloin luokitella ruokia hyviin ja huonoihin ja rankaisin itseäni urheilulla. Salasin tilannetta läheisiltäni, sillä en halunnut lopettaa. Olin koukussa kontrollointiin.

Laihduin nopeasti vielä 20 kiloa.

”Kun opettelin raittiina uusia toimintatapoja, tuntui kuin olisin lapsi, joka opettelee elämään aikuisten maailmassa.”

Myös päihteet olivat kuuluneet elämääni nuoresta saakka. Aloin 14-vuotiaana turruttaa vaikeita tunteita ruuan lisäksi myös päihteillä. Jo ensimmäinen humala oli turvapaikka tunteilleni.

Ajan saatossa humalan tavoittelusta tuli minulle pakkomielle.

Halusin tehdä arkisista asioista hauskoja nauttimalla alkoholia. Saatoin juoda viiniä siivotessa tai ollessani suihkussa. Välillä pidin tipattomia jaksoja, joilla yritin todistella itselleni, ettei minulla ole ongelmaa.

Luulin, että pääsen alkoholia nauttimalla eroon pahoista tunteista, joita olin aiemmin paennut syömällä. Todellisuudessa juominen aiheutti minulle lisää pahaa oloa.

Kun olin laihimmillani, olin jo pahassa päihdekierteessä ja voin kaikkein huonoiten.

Eräänä päivänä päätin, että nyt saa riittää.

Elämäni oli kuormittanut minua jo pitkään. Sosiaaliset suhteeni olivat karsiutuneet epäterveellisen ruoka- ja päihdekäyttäytymiseni seurauksena ja taloudellinen tilanteeni oli huono.

Olin myös ollut huonossa parisuhteessa, josta erosin. Lopulta kuukautiseni loppuivat, minkä jälkeen sain lääkäriltä diagnoosin syömishäiriöstä.

Syömishäiriöajatukset olivat pyörineet päässäni lapsesta saakka, mutta sain diagnoosin vasta alipainoisena.

Ymmärsin, että minun on raitistuttava.

Lopetin valehtelemasta läheisilleni ja terapeutilleni voinnistani. Raitistuin, rupesin syömään riittävästi, urheilin ja nukuin hyvin. Aloin myös käymään vertaistukiryhmissä.

Raitistuessani tajusin, että suhteeni ruokaan ja painoon oli riippuvuuskäyttäytymistä. Jouduin kasvotusten ajatusteni kanssa, joita olin paennut pitkään ruokaan ja päihteisiin.

Harriet Holmborg on ollut raittiina vuosia. Nyt hän tekee hyvinvointisisältöä Instagramissa nimimerkillä @djbabyboo.

Nyt olen ollut raittiina kolme vuotta, ja kehoni voi hyvin.

Minulla on edelleen hankalia päiviä, jolloin tunnen riittämättömyyttä. Jos olen todella väsynyt, vanhat ajatukset saattavat nousta pintaan. Nyt tunteet kuitenkin tuntuvat turvallisilta, kun tiedän niiden menevän ohi. Tiedostan niiden olevan mörköjä, joihin ei tarvitse reagoida.

Olen kiitollinen, että kehoni on palautunut kaikesta, jonka läpi se on joutunut menemään. Tunnen suurta kiitollisuutta kehoani kohtaan, ja haluan pitää siitä hyvää huolta.

Yhteiskunnan kauneusihanteet ovat todella kapeat. Kehoon liitetään turhia stereotypioita. On vääristynyt oletus, että kehon koko kertoisi jotakin terveydestä. Onneksi rajoja rikotaan nyt.”