Harri Gustafsberg tutustui pimeisiin puoliinsa: ”Se on todella epämiellyttävää"
Entinen poliisi, nykyinen valmentaja ja tietokirjailija Harri Gustafsberg on varma yhdestä asiasta. Pystymme vaikuttamaan elämäämme ja hyvinvointiimme enemmän kuin uskomme. Se vaatii toimeen tarttumista, sitoutumista ja vastuun ottamista itsestään ja elämästään.
Joskus muutoksen siemenet kylvetään tatamilla. Niin kävi Harri Gustafsbergille, joka oli omien sanojensa mukaan löysä teinipoika, jonka hölmöilystä ei ollut tulla loppua. Elettiin 1980-luvun alkupuolta, kun Kittilään perustettiin karateseura. Sinne sairaanhoitajaäidin ja metsätalousinsinöörin kuopus suuntasi askeleensa tietämättä, millaisen muutoksen kaukaa idästä tuleva itsepuolustuslaji hänessä saisi aikaan.
”Se käänsi elämänasenteeni helkkarin hyvään suuntaan. Kun aloin treenata, muuttui paitsi kehonkuva, myös mielenlaatu.”
Karate avasi oven maailmaan, jonne ei poroja hoitamalla tai laskettelemalla päässyt. Silti elämäntehtävän siemeniä istutettiin myös Lapin erämaissa, jonne Harri sai toisinaan lähteä metsästysreissulle isän ja tämän poliisikavereiden kanssa. Leirinuotion ympärillä kuuli juttuja, jotka jäivät itämään nuorukaisen mieleen.
Harri istuu harmaissa kotiverkkareissa lasitetulla terassillaan Pirkkalassa ja hörppii kauramaidolla terästettyä kahvia. Pyhäjärvi kimmeltää aamupäivän kuulaudessa ja ruskan värjäämät lehtipuut kehystävät maisemaa.
Edellispäivänä mies on vienyt nuorimmaisensa tanssitreeneihin ja poikennut tytärtä odotellessa tamperelaisessa kirjakaupassa, jossa hänen uusin teoksensa 10 askelta mielen mestaruuteen on komeillut tietokirjahyllyn ykköspaikalla.
Se on pitkä matka ujolle ja aralle, ala-asteen erityisluokalla lukihäiriön vuoksi opiskelleelle pojalle.
Vaikka kirja puhuu mielen mestaruudesta, mieltä ei voi Harrin mukaan koskaan hallita sataprosenttisesti. Se ei ole ihmisen osa. Silti mieltä voi säätää, jalostaa ja uudelleenohjata.
”Kyse on enemmänkin suunnasta, hallinnan tunteesta, vastuusta ja kyvykkyydestä. Englanninkielinen sana mastery kuvaa asiaa paremmin. Se on ymmärrystä siitä, mitä voi kontrolloida ja mitä ei”, Harri sanoo ja sukii hiuksiaan, jotka ovat aamulenkin ja -uinnin jäljiltä vielä vauhdikkaasti pystyssä.
Yrittäjänä Harri on vapaa juoksemaan aamulenkin, kun aikatauluun sopii. Kimpassa kulkee vastuu, jota jokaisen tulisi Harrin filosofian mukaan kantaa elämästään täysmääräisesti, ei vain osittain. Neljännesvuosisata poliisityössä opetti, että valinnanvaraa on.
”Yritin 25 vuotta auttaa ihmisiä, jotka eivät halunneet muutosta elämäänsä. Nyt tarjoan apuani heille, jotka sitä haluavat ottaa vastaan.”
Hän on hyväksynyt, että ketään toista ei voi pakolla muuttaa eikä edes auttaa.
”Onneksi olen nähnyt myös heitä, jotka ovat onnistuneet kääntämään hienolla tavalla elämänsä suunnan, vaikka lähtökohdat ovat olleet karseat ja ihminen tehnyt virheitä niin itsensä kuin elämänsä kanssa.”
”Poliisityössä yritin 25 vuotta auttaa ihmisiä, jotka eivät sitä halunneet.”Harri Gustafsberg
Kun Harri aloitti poliisin valmiusyksikkö Karhussa, organisaation päällä leijui vielä raskaana jälkitrauma Mikkelistä. Ei nuorimies sitä heti tajunnut, mutta ymmärrys kasvoi nopeasti.
Mikkelin panttivankidraama koettiin elokuussa 1986. Helsingissä pankkiryöstöstä alkanut tapahtumasarja päättyi murheellisesti räjähdykseen Mikkelin torilla.
Tragedia sai valtavasti julkisuutta ja sen jälkipyykkiä pestiin pitkään eri oikeusasteilla.
”Mikkeli oli kova pala poliisille. Se oli ensimmäinen tulikosketus reilut kymmenen vuotta aikaisemmin perustetulle Karhuryhmälle ja siinä kaikki meni pieleen.”
”Johtamisjärjestelmä ei toiminut, ja johtajat, jotka puuttuivat tapahtumien kulkuun, eivät ottaneet vastuutaan. Lopulta yksi komisario sai kantaa koko epäonnistumisen taakan.”
Ei siis ole hatusta temmattu ajatus, että monet strategiat kirjataan verellä.
”Päätimme, että sellainen ei saa koskaan enää toistua. Mikkelin tapaus aiheutti ison muutoksen koko poliisiorganisaation johtamiskäytännöissä. Siitä alkoi kehitys, jossa sain olla mukana.”
Poliisina Harri näki paljon sellaista, mitä ihmisen ei pitäisi nähdä. Vaikeimpia olivat esimerkiksi perhesurmatilanteet, joissa paikalle mentäessä mitään ei ollut enää tehtävissä – perheen isä oli jo ampunut niin lapsensa kuin lastensa äidin. Toisaalta se, että ihmismielen pahuuden kanssa pääsi tekemisiin lähekkäin, johti kasvuun.
”Hyvin usein poliisit sähläävät, rikkovat lakia ja tekevät vääriä päätöksiä, koska stressi on niin kova. Niin toimin alkuvaiheessa myös itse.”
Karhuryhmässä työskenteleminen alkoi kuitenkin muokata Harria. Ryhmän toimintaperiaatteet erosivat pareittain partioivista rivipoliiseista, joista toinen on tavallisesti nuori ja kokematon, toinen iäkkäämpi ja kokenut.
Karhussa operaatiot suoritettiin huippuunsa viritetyissä pienryhmissä eikä harjoittelua jätetty vain fyysisen treenaamisen tasolle. Myös mielen lujuutta ja päätöksentekokykyä testattiin ja tutkittiin systemaattisesti. Kovissa paikoissa ratkaisi lopulta se, että on henkisesti vahva ja mieleltään joustava.
”Karhun perintö oli, että teen päätökset edelleen pahimman skenaarion mukaan. Minulle itseni jatkuva haastaminen, äärirajoille meneminen sekä fyysisesti että henkisesti, on palkitsevaa.”
Harri ei suosittele sitä kaikille, mutta hänen kohdallaan se toimii.
”Olen tehnyt paljon työtä sen eteen, että pystyn uskomaan ihmisistä enemmän hyvää kuin pahaa.”
Harrin kolme tärkeää
Omistajuus
Kanna vastuu elämästäsi ja opettele ymmärtämään, missä määrin voit vaikuttaa itseesi ja elämääsi. Kukaan muu ei tee sitä puolestasi.
Perintö
On tärkeää kysyä itseltään, millaisen jäljen haluat jättää maailmaan. Käytännössä tämä voi tarkoittaa sitä, miten kasvatat lapsesi, miten palvelet toisia ihmisiä tai miten olet vuorovaikutuksessa ympäröivän todellisuuden kanssa.
luonnetyö
Jokaisen olisi hyvä tehdä luonnetyötä, tulla sinuiksi itsensä kanssa ja kehittää tietoisuuttaan. Tämä on työ, joka kestää elämän loppuun saakka.
Itsetuntemus on Harrin mukaan työtä, jota jokaisen tulisi tehdä.
”Vaikein osuus on omiin pimeisiin puoliin tutustumisessa. Se on todella epämiellyttävää. Olen itse selvinnyt siitä kohtuullisen hyvin, mutta prosessi on ollut pitkä.”
Joskus avuksi tarvitaan toista ihmistä, ammattilaista, joka avaa luukkuja pimeyteen ja pitää kädestä kiinni. Vastuu työn tekemisestä on silti jokaisella itsellään.
Pimeyttä ei ole vain poliisityössä, sitä on kaikkialla. Harri kehottaa tarkkailemaan vaikka läheisiä ihmissuhteita. Niissä nousevat usein esiin ne puolet, jotka haluamme itsessämme kieltää.
”Kysyy uskallusta katsoa totuutta silmiin, kun vaikkapa ihmissuhde päättyy. On valaiseva hetki ymmärtää, mikä osuus omalla käytöksellä on kaikessa ollut tai että toista ei voi loputtomiin syyttää omasta pahasta olosta.”
”Terve aikuinen, joka on tutustunut pimeisiin puoliinsa, saa itsensä nopeasti kiinni, kun huomaa, että käyttäytyy esimerkiksi lasta tai muuta läheistä kohtaan alentavasti.”
Väittämä, että ihminen ei voi luonteelleen mitään, on Harrista potaskaa.
”Pahin virhe on uskoa, että luonteeseensa ei voi vaikuttaa. Ainakaan, jos luonne määritellään niin, että se on identiteetin tarina, jota kerrot itsestäsi, miten ajattelet ja miten toimit”, Harri sanoo.
”Totta kai erilaiset taipumukset, luonteenpiirteet ja geneettinen perimä vaikuttavat, mutta eivät ne kaikkea sanele, eivät edes suurinta osaa.”
Myöskään se, mitä teet työksesi, ei määrittele Harrin mukaan ketään.
”Se mitä sinussa tapahtuu tai miten suhtaudut elämään, on vapaa tittelistä ja asemasta. Voit olla oman elämäsi ohjaksissa, jos haluat. Siitä ei päätä työnantaja, ammattijärjestö, sosiaalitoimisto tai hallitus.”
”Meille syötetään liikaa sitä soopaa, että ihminen on pelkkä raukkariepu, väsynyt ja masentunut vätys, joka on yhteiskunnan armoilla. Ei ole.”
Harrin suurin motiivi jatkaa tutkimustyötä ja valmentamista on oma lisääntynyt tyyneys ja mielenrauha. Se on heijastunut ympäristöön useimmiten positiivisella tavalla, mutta on myös heitä, joissa Harrin uudenlainen rauhallisuus on herättänyt jopa kateutta.
”Kun oma asenne on muuttunut, ymmärtää, että tällaiset reaktiot ovat heijastumaa jostain, mitä tuo toinen ei vielä ole itsessään käsitellyt.”
Meissä kaikissa on Harrin mukaan voimaa, joka vain odottaa löytämistään.
”Jos et kytkeydy omaan voimaasi, olet helpommin myös höpöhöpöpuheiden armoilla. Ihminen ei voi hallita koko elämää tai ennustaa tulevaisuutta, mutta hän voi vaikuttaa siihen omilla päätöksillään, suhtautumisellaan, teoillaan. Tämä on väittämä, hypoteesi, jonka tutkimiselle haluan nyt omistautua. ”
Harrista ihmisten lähtökohdat ja voimavarat vaihtelevat, mutta sillä, mihin uskomme, on taipumus muuttaa elämää hämmästyttävän paljon hyvässä ja pahassa.
”Esimerkiksi neurotieteessä, jossa on tehty paljon esimerkiksi plasebo-tutkimuksia, on jo todistettu, että se mihin uskoo, vaikuttaa siihen, miten vaikkapa kehon biologia toimii.”
Tämän vuoksi uskomustensa kanssa ei kannata olla kapea idealisti, Harri lataa. Tai naiivi, romanttinen typerys. Hän luettelee esimerkkejä vahingollisista uskomuksista: Se, ettet pysty enää oppimaan uutta. Se, ettet voi vaikuttaa terveyteesi.
Ainoa fakta on, että kuolemme jonain päivänä. Harri kertoo, miten kuoleman tapahtumisesta on tällä hetkellä olemassa yli kolmesataa teoriaa, mutta silti kukaan ei varmuudella tiedä, mitä kuolema kätkee sisäänsä.
Myös uskossa on paljon sellaista, mikä on vielä tieteen ulottumattomissa, ja hyvä niin. Harrin elämänfilosofiaan kun mahtuu myös se, että tietyiltä osin elämä on mysteeri ja sellaiseksi jää.
”Elämä on rikkaampaa, kun kaikkea ei voida todistaa tieteellisesti. Silti tiede menee koko ajan eteenpäin. On kiehtovaa ajatella, millaista tiede on viidensadan vuoden kuluttua.”
”Itseni haastaminen sekä henkisesti että fyysisesti on palkitsevaa.”Harri Gustafsberg
Menneisyyttä ei voi muuttaa eikä negatiivisia ajatuskehiä voi pyöritellä loputtomiin. Toisinaan joku tulee kysymään Harrilta luennon päätteeksi, miten päästä eroon kielteisistä uskomuksista.
”Tiedän, miten itse pääsen niistä eroon. Voin kertoa siitä, mutta en osaa toisen puolesta vastata. Juuri tämä, että odotamme vastausta itsemme ulkopuolelta, on naiivia ajattelua ja vastuun pakoilua. Elämä tulee luoksesi, kun teet osasi.”
Silti Harrista on aina hyvää ja arvokasta altistua jonkun toisen ihmisen viisaalle pohdinnalle. Kuin lainaisi toiselta energiaa tai voimaa hetkeksi, jotta pääsee kiinni siitä, mistä omassa elämässä on kyse.
”Lue kirjoja, kuuntele hyviä podcasteja, hakeudu johonkin ryhmään, altistu sille, että joku ajattelee hetken sinun puolestasi.”
Harrilla itselläänkin on ammatillinen tukiverkosto.
”Juuri nyt Trainers’ Housen toimitusjohtaja Arto Heimonen on sellainen ihminen, jonka kanssa sparraaminen on todella innostavaa.”
”On välttämätöntä, että meillä on tällaisia ihmisiä ympärillämme. Lisäksi ovat ystävät ja läheiset. Heidän kanssaan käyn läpi elämän syvällisimmät asiat.”
Kukaan toinen ihminen ei silti voi antaa sinulle sitä, mitä pohjimmiltasi tarvitset. Et voi laskea sen varaan, että joku toinen tekee sinusta onnellisen. Tämän hyväksyminen on Harrista lähtökohta sille, että elämästään alkaa kantaa vastuuta.
”Toisaalta jos ei ole ketään, kenen kanssa jakaa elämää, sillä ei ole mitään väliä, oletko valaistunut, tai onko sinulla sitä, tätä tai tuota.”
Itseään on lupa haastaa loppuun asti, Harrista se on suoranainen velvollisuus. Aina voi löytyä jotain uutta, joka innostaa eteenpäin. Myös epäonnistumiset kuuluvat pakettiin – tärkeintä, että niistä oppii jotain.
”Omalla kohdallani yrittäjäksi ryhtyminen 25 vuoden virkamiesuran jälkeen ei ollut ihan helppoa. Aluksi piti miettiä, millä elää ja saa laskunsa maksettua. Matkan varrella on tullut kompasteltua ja tehtyä monia huonoja päätöksiä joko ymmärtämättömyyttään tai ahneuttaan, mutta oppirahat on maksettu.”
Ajatus siitä, että ihmisen ei tule kokea mitään epämiellyttävää tai vaikeaa, on Harrista ihmisyyttä haurastuttavaa.
”Neurotieteessä on jo ajat sitten todistettu, että suostuessamme tekemään vapaaehtoisesti vaikeita, epämiellyttäviäkin asioita, kognitiivinen kyvykkyys paranee. Se taas heijastuu pitkäikäisyyteen, terveyteen.”
Harrista hyvälle elämälle ei ole olemassa yleispätevää määritelmää. Hänelle se tarkoittaa sitä, että on paaluttanut elämänfilosofiansa vankasti ja pyrkii elämään sen mukaisesti.
Oma hyvinvointi pitää sisällään myös läheisten hyvinvoinnin. Jälkeensä Harri haluaa jättää ennen muuta henkisen perinnön, jonka pohjalta seuraavat sukupolvet voivat jatkaa.
”Näin kävi Karhuryhmässä ja se tuntuu hemmetin hyvältä. Nyt ryhmä rankataan Euroopan parhaimmistoon. Ei kaikki ole tietenkään minun ansioitani, mutta saan heijastuksen jostain, mihin olen jossain määrin vaikuttanut. Se on melkein yhtä hieno tunne kuin että näkee lastensa pärjäävän elämässään.”
”Vaikein osuus itsetuntemuksessa on omiin pimeisiin puoliin tutustumissa.”Harri Gustafsberg
Elämä on lopulta ainutkertaista ja arvokasta. Harri ei voisi ajatella jäävänsä keinutuoliin villasukat jalassa istumaan, vaikka mahdollisuus olisi.
”Meidän kaikkien velvollisuus on osallistua elämään. Kun olin isoäitini kuolinvuoteella, hän otti jokaista luonaan käynyttä hoitajaa kädestä kiinni ja sanoi kiitos. Sellainen hauras, pieni mummo, mutta täynnä henkistä voimaa loppuun asti”, Harri sanoo, nousee sohvalta ja tarttuu kastelukannuun.
Talon levyisen ikkunaseinän edusta on täynnä viherkasveja, joiden juurille Harri kaataa vettä hiljaisuuden vallitessa, yksi kerrallaan, sopivan määrän. Sekin, miten onnea elämässään tavoittelee, on tohtorismiehestä funtsimisen arvoinen asia.
”Mielestäni onnellisuus on enemmän taitavan ajattelun prosessia kuin sitä, mitä sinulta puuttuu tai mitä ei puutu. Kyse on enemmänkin hyväksymisestä. Siksi voin päättää olevani onnellinen nyt.”
Harri Gustafsberg
on mielen suorituskykyä tutkiva filosofian tohtori, yrittäjä, kirjailija ja valmentaja. Hänet tunnetaan myös pitkästä urastaan poliisin valmiusyksikkö Karhussa, jossa hän lopulta työskenteli ryhmän operatiivisena johtajana ja kouluttajana.
Harri asuu perheineen suunnittelemassaan talossa Pirkkalassa. Hän harrastaa salilla käymistä, luonnossa liikkumista ja musisointia. Hän on kirjoittanut seitsemän kirjaa. Seuraava teos käsittelee päätöksentekoa.
