Monet vanhat kesän juhlat vaikuttavat nyt oudoilta – mutta ne kuvaavat hyvin, miten ennen elettiin
Heinäkuun almanakka paljastaa moni kiinnostavia juhlia. Ne kertovat, miten ennen ihmiset elivät, havannoivat ja jaksottivat aikaa.
"Suhteemme aikaan on suhdetta metamorfoosiin, muodonmuutokseen. Tulemme joksikin, muokkaannumme alati uudeksi. Matkaamme sisäänpäin, liikumme hitaasti mutta vääjäämättömästi kohti ydintä. Mikä on tuo ydin? Siinä lienee elämän ja ajan arvoitus.
Matkasta ytimeen syntyy halu kuunnella ja hiljentyä mutta myös tutkia asioita. Yksi asioista on se, miten ihmiset ennen havainnoivat ja jaksottivat aikaa, lukivat ja ymmärsivät luonnon ja sään ilmiöitä.
Vanhan kansan tavat antavat meille edelleen tietoa, joka on jo pitkälti vaipunut unholaan. Maanviljelykulttuurissa elämän edellytykset olivat kiinni siitä, miten satokausi onnistui ja mitä sen eteen kyettiin tekemään. Käytännön töiden sisällä eli maailma, jossa yhdistyivät uskomukset ja myytit. Ne vaikuttivat yksilö- ja perhetasolla ja laajenivat kyläyhteisön tapoihin ja rituaaleihin. Arkea rytmittivät juhla- ja pyhäpäivät, joissa sekoittuivat kristinusko ja kansanuskomukset.
Osa uskomuksista elää vieläkin lauseina kansan suussa, joskin niitä kuulee yhä harvemmin. Kun pyhä häviää, elämme kulttuurissa, joka ei tunne juuriaan eikä henkistä perintöään.
”Uskomukset ja myytit vaikuttivat yksilö- ja perhetasolla ja laajenivat kyläyhteisön tapoihin ja rituaaleihin.”
Tuo perintö on kuitenkin yhä löydettävissä muun muassa paikkojen ja ihmisten nimistöissä ja kalenterien sivuilla.
Olemme ainoa maa maailmassa, jossa almanakassa on yhä painettuna unikeonpäivä. Sitä vietetään 27. heinäkuuta. Muistopäivä saa nimensä seitsemästä efesolaisesta marttyyrista, jotka nukahtivat keisari Deciuksen vainoja paetessaan ja heräsivät vasta 200 vuotta myöhemmin.
Naantalissa unikeonpäivää on vietetty vuodesta 1889 lähtien. Hemminki Maskulaisen virsikirjan kalenterista unikeonpäivä löytyy jo vuodelta 1652. Päivää lienee vietetty jo paljon ennen sitä.
Heinäkuu on muutenkin mielenkiintoinen juhlapäiviensä osalta. Keskikesää vietettiin aikoinaan Suomessakin 13. heinäkuuta. Auringon lakipisteellä ei ollut entisaikoina maanviljelyksessä kovin suurta merkitystä. Lämmöllä oli. Ihmiset tiesivät ilman mittauslaitteitakin, että lämpimin aika on noin kolme viikkoa kesäpäivän seisauksen jälkeen.
Samana päivänä vietettiin myös karhun päivää. ”Karhun pyhänä” oli elettävä karhulle mieliksi, jottei tämä aiheuttaisi ihmisille onnettomuutta. Tietoja tavasta on säilynyt lähinnä Virosta.
Naisten viikko alkaa 18. päivä heinäkuuta ja päättyy 24. heinäkuuta. Tällä välillä kalenterissa ei ole miesten nimipäiviä. Naisten viikko on syntynyt vähitellen 1600-luvulta lähtien Maria Magdalenan ja Kristiina Neitsyen muistopäivien ympärille.
Tuona viikkona säitä seurattiin tarkkaan, koska heinätyöt olivat käynnissä. Koska sadetta pelättiin, sanottiin: ”Naisten viikko ei mene vesittä, koska naiset ovat pahoja itkemään.”
Heinäkuun 2. päivänä vietettiin Marian etsikkoa. Neitsyt Maria, enkelin ilmoituksen saatuaan, vieraili tuolloin sukulaisensa Elisabethin luona. Hämeessä päivää on kutsuttu myös Kukkasten päiväksi. Se saattaa juontaa nimensä mataran kukinnasta, joka tuolloin on kauneimmillaan. Mataraa kutsuttiin Hämeessä Neitsyt Marian sänkyruohoksi.
Heinäkuun 2. päivää kutsuttiin myös heinä-Maijaksi. Jos heinä-Maijana satoi, nimi muuttui Maija Vesihännäksi. Jos taas paistoi, aurinkoa oli uskomusten mukaan tiedossa 40 päivää eteenpäin.
Vaikka monet menneisyyden seikat vaikuttavat meistä oudoilta, taikauskoisilta ja vanhentuneilta, eivät ne häviä oman aikamme tietämättömyydelle ja sivistyksen ohentumiselle.
Sivistyksen mitta on se, mitä teemme toisillemme ja koko luomakunnalle."
