Tiesitkö, että laihtuminen alkaa sängystä? Ei, nyt ei viitata akrobaattisiin petipuuhiin, vaan uneen.

Se on jokaisen painonhallintaprojektin tärkeä pohja. Kuulostaa ihanalta. Ja vähän liian helpolta?

Väitteeseen on kuitenkin pakko uskoa, sillä se tulee rautaisen ammattilaisen suusta. Hanna Partanen on television realityohjelmista tunnettu ravitsemusterapeutti, joka on työskennellyt suomalaisten painonhallinnan ongelmien parissa jo melkein kahden vuosikymmenen ajan.

Partanen jos kuka tietää, mihin elämänmuutosprojektit usein tyssäävät. Yksi kompastuskivistä on sänky. Uni on kapula monen painon kanssa kamppailevan rattaissa, Partanen tiivistää.

– Vaikka seisoisi päällään koko päivän ja söisi pelkän omenan, suuri osa ei laihdu, jos ei nuku hyvin.

Moni väittää pärjäävänsä hyvin seitsemän tunnin yö­­unilla. Silloin Partasella on tapana kysyä, että nukutko todella lomallakin vain sen verran.

– Siinä kohtaa aika monella syttyy lamppu pään päällä. Vastaus kuuluu, että no en, nukun enemmän.

Koko jutun salaisuus tiivistyy tässä. Painon pudottaminen ei ole todellisuudessa itsekurikysymys, vaan voima­varalaji.

– Muutokset vaativat voimavaroja, koska arjen automaatioista vaihdetaan uusiin tapoihin. Fiksu kollegani vertaa laihduttamista uuden kielen opettelemiseen.

Jos siis haluat laihduttaa, kysy itseltäsi ennen aloittamista, jaksaisitko juuri nyt opetella ranskan kielen alkeet.

– Jos on kaksi karkailevaa teiniä, omaishoidettavana dementikkoäiti ja töissä vaikeaa, katso muutaman vuoden päästä uudelleen. Aina ei ole yksinkertaisesti hyvä hetki.

Kuormittavassa tilanteessa saa herkästi kielteisen kokemuksen painon pudottamisesta: en osannut enkä jaksanut. Kurja kokemus voi pilata seuraavankin yrityksen.

Partanen ajattelee, että kesken jäänyt kuurikin on silti aina oppimiskokemus. Se verkkovalmennusfiaskokin antoi tärkeää tietoa siitä, mikä juuri sinulle toimii – tai ei toimi.

Tämä toimii kaikille: säännöllinen ateriarytmi. Hanna Partanen on itse noudattanut sitä jo vuosia. Hän syö monipuolisesti ja tasaisesti 3–5 tunnin tunnin välein pitkin päivää.

– Metodini on yksinkertaisuudessaan vähän vanhanaikainen, mutta järkevä. Rytmin lisäksi jujuna ovat kohtuulliset kalorimäärät ja normaalit annoskoot. En usko ihme­dieetteihin, joilla perhe ei voi syödä samaa ruokaa.

Vinksahtanut ruokarytmi kuulostaa monelle varmasti tutulta: köykäinen aamupala, jos aamupalaa ollenkaan, salaattilounas, ei välipalaa, ja illalla vedetään ”jääkaapin saranatkin”.

– Kun kehoa ruokkii pitkin päivää tai jopa aamupainotteisesti, syöminen on hallinnassa myös illalla. Jos taas rytmi ei ole kunnossa, illalla maksetaan nälkävelka korkojen kera.

Säännöllinen ateriarytmi karsii paljon puhuttua tunne­syömistä. Partasen mukaan tunnesyömisen sijaan joskus voi olla kyse puhtaasta nälästä. Kurniva vatsa ja liian pitkä ateriaväli vahvistavat ikäviä tunteita, ja silloin kenestä tahansa voi kuoriutua tunnesyöjä.

Kun paino alkaa nousta, moni vetoaa geeneihin. Onko oikea syy lihomiseen kuitenkin itsekurin puute?

– Jes! Partanen innostuu, kun saa purkaa yleistä laihdutusmyyttiä.

Vielä hänen opiskeluaikanaan geenien merkitystä vähäteltiin. Silloin tunnettiin vasta muutama ylipainoon yhdistetty geeni. Nyt niitä on tiedossa sadoittain.

– Joillekin kilojen pudottaminen ja painonhallinta ovat paljon helpompaa kuin toisille. Kyse ei ole aineenvaihdunnan eroista vaan mutkikkaista säätelyjärjestelmistä.

Kaikkea ei voi toki laittaa geenien piikkiin. Jos geneettisesti ylipainolle altis lähetetään autiomaahan marjastamaan ja metsästämään ruokansa, hän ei maagisesti liho.

Kyse on geenien ja ympäristön yhteisvaikutuksesta.

– Elämme vaarallisessa ruokaympäristössä. Suhteellisen edullista ruokaa saa liki vuorokauden ympäri.

Pyri siis vaikuttamaan siihen, mihin voit: kotikeittiöön ja työpaikan taukotilaan. Älä tuo niihin herkkuja joka päivä.

Alle kolmekymppinen nainen on saanut työterveyslääkärin lähetteen Partasen vastaanotolle. Nainen tulee, mutta vastahankaisesti. Häntä ei huvita pudottaa painoa, eikä hän tahtoisi luopua herkutteluilloistaan.

Kun Partanen ehdottaa ruokapäiväkirjan pitämistä edes parin päivän ajan, asiakas kuitenkin suostuu.

Muutaman viikon päästä vastaanotolle palaa hyväntuulinen asiakas. Hän on kirjannut syömisensä ylös kahden viikon ajan ja innostunut. Painokin on alkanut tippua. Nämä ovat ravitsemusterapeutin työssä onnistumisen kokemuksia.

– Se oli ihmeellistä! Partanen muistelee.

– Hän oli tehnyt omin päin pieniä muutoksia, joita olisin itsekin ehdottanut. Hän oli käynyt hampurilais­ravintolassa, mutta ottanut hampurilaisen kanssa ranskalaisten sijasta miniporkkanat ja vaihtanut sokerilimun sokerittomaan. Juuri tällaisista viilauksista onnistuneet elämänmuutokset oikeasti muodostuvat.

Tänä päivänä asiakas on 20 kiloa lähtöpainoaan kevyem­pi ja entistä jaksavaisempi. Nykyään hän jaksaa töiden jälkeen tehdä muutakin kuin lepäillä.

– Melkein jokainen tunnistaa ehkä ajatuksen siitä, että olisi onnellisempi kolme tai viisi kiloa hoikempana. Sorrun joskus itsekin siihen. Painoa kannattaisi kuitenkin ajatella terveyden ja toimintakyvyn kannalta. Alkava kakkostyypin diabetes ja kohonnut verenpaine ovat merkkejä siitä, että laihdutus olisi tärkeä juttu.

Herkuissa ei ole kuitenkaan mitään pahaa, Partanen korostaa. Tasapainoiseen ruokavalioon niitä mahtuu useampi viikossa.

– Unohdetaan puhe lipsahduksista ja repsahduksista. Parempi sana on jousto.

Partanen viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan joustavan ruokasuhteen oppineet pitävät painonsa muita paremmin hallinnassa myös pitkällä aikavälillä.

– Joustavuutta on hyvä opetella jo heti painonpudotusvaiheessa. Silloin yksi kakkupala ei tunnu epäonnistumiselta ja syökse syvään, usean päivän herkkukierteeseen.

Herkkuja on tarjolla lenkin jälkeen. Hanna Partanen painaa sporttikellon stop-nappulaa, ja sovellus tallentaa tiedot lenkistä: sykkeen, matkan ja kilometrinopeuden.

Vaikka liikkumaan lähtö ei olisi alun perin huvittanut, Partaselle liikuntasuoritusten data on parasta herkkua. Hän vertailee tuloksia aiempiin ja suunnittelee tulevia urheilukertoja.

– Joku vinkkaa säännöllisesti minulle, että älä stressaa liikunnasta ja lähde lenkille ilman mittareita. Niin on helppo neuvoa, jos liikunta on itselle luontaista. Minä en varmasti lähde lenkille, jos sporttikellon akku on loppu.

Partasen mielestä monen kannattaisi arvioida uudelleen asennettaan liikuntaan. Treenaamiseen ei ole pakko rakastua, koska kaikille niin ei käy.

Aina ei tarvitse jahdata taivaallisia elämyksiä ja myyttisiä hyvän olon endorfiineja. Liikkua voi ”vain” siksi, koska tietää sen tekevän kropalle hyvää. Toisaalta vastenmielisen lajin parissa pingottaminen ei motivoi.

Paras tapa on selvittää, mistä liikunnassa tykkää ja kerätä niistä mieluisa paletti.

Partasta kannustaa liikkeelle sosiaalisuus. Suunnistusporukan ja höntsäkorisjengin kanssa saa nauraa ja vaihtaa kuulumiset sporttailun lomassa. Siksi hän lähtee mielellään suunnistamaan ja koristreeneihin.

Juoksu taas on Partasesta aika tylsää, mutta jos suoritusta mittaa ja treenaa tavoitetta, kuten juoksutapahtumaa varten, se alkaakin maistua hänelle.

Jos taas juoksemaan tai kävelemään lähtöä helpottavat uudet lenkkarit, hanki sellaiset.

– Voin ihan suoraan sanoa, että usein vain suoritan liikuntaa, Partanen tunnustaa.

Se on ok. Keho ei arvota kannustimia tai tunnetiloja, kunhan lähdet liikkeelle.

Kaikki on niille helppoa. Niin moni ajattelee Partasen kaltaisista ravitsemuksen ammattilaisista.

Partanen avautuu asiakkailleen mielellään siitä, että hän on painonhallinnan suhteen ihan tavallinen tallaaja. Välillä hän pyytää puolisoaan piilottamaan keksipaketin, jotta ei tuhoaisi sitä yhdellä istumalla, kun herkkuhimo iskee.

– Ammattilaisuuteni näkyy vain siinä, että minulla on työkalut painonhallintaan ja osaan käyttää niitä.

Partanen osaa vältellä tietoisesti vaaran paikkoja ja rakentaa ruokaympäristöstä fiksun paikan. Hän ei esimerkiksi osta sitä keksipakettia valmiiksi kaappiin vaan hankkii sen mieluummin samana päivänä, kun vieraat ovat tulossa.

Kun uuden juustokakkureseptin testaaminen houkuttaa, hän miettii, leipooko kakun vain itselleen ja puolisolleen. Ei ehkä kannata. Silloin tulisi luultavasti lusikoitua koko kakku kahteen pekkaan, ja jälkeenpäin tulisi huono olo.

Sen sijaan Partanen paistaa kakun, kun pihavajan kunnostusprojekti on viimein valmis. Hän kutsuu naapuritkin juhlistamaan urakkaa kakkukahveille. Kaikille riittää sopiva pala.

Ilkeimmille nettikommentoijille mikään ei riitä.

Partanen on lukenut uransa aikana monta kertaa keskustelupalstoilta ja kommenttiketjuista, kuinka ”läski” hän on. Se on tietenkin harmittanut – monestakin syystä.

– Olen terveystieteiden maisteri ja ravitsemusterapeutti, en fitness-malli. Ammattini ei velvoita sixpackiä.

Kun hän juonsi television Olet mitä syöt -ohjelmaa, myönteistä palautetta tuli paljon.

– Monesta oli virkistävää, että sarjaa juonsi normaali­kokoinen ihminen. Toivottavasti toimin hyvänä esimerkkinä lapsille ja nuorille. Sitä paitsi verensokeri- ja kolesteroliarvoni ovat loistavat kuin pikkutytöllä, Partanen sanoo.

– Paino ei ole minulle ulkonäköseikka vaan terveyskysymys. Ei tuijoteta toistemme kroppia ja arvostella niitä. Vertaillaan veriarvoja, jos jotakin pitää.

Moni kuvittelee, että ravitsemusterapeutit olisivat himokuntoilijoita, jotka eivät koskaan vaihda vapaalle. Partasta mielikuva kirjaimellisesti naurattaa.

– Minussa on vahva sohvaperunapuoli. Pötkötän paikoillani ja ahmin lemppariohjelmia. Yksi suosikeistani on This Is Us -draamasarja, jota suosittelen myös asiak­kailleni. Siinä käsitellään yhden päähenkilön ylipaino-ongelmaa opettavaisesti ja fiksusti. Kolme jaksoa menee tuosta vain. Osaan todellakin vetää nollille.