Laulaja Hanna Pakarinen myöntää kokeneensa ulkonäköpaineita, mutta lähinnä sisältäpäin: ”Olen ollut itseni pahin kritisoija”
Ihmiset
Laulaja Hanna Pakarinen myöntää kokeneensa ulkonäköpaineita, mutta lähinnä sisältäpäin: ”Olen ollut itseni pahin kritisoija”
Hanna Pakarinen tietää, että nelikymppistä kehoa pitää vaalia eri tavalla kuin parikymppistä. Siinä auttavat säännölliset kauneushoidot.
Teksti

Kuvat
,

Julkaistu 11.5.2022
Kauneus ja Terveys

”Tulin järkyttävän nopeasti tunnetuksi, kun voitin Suomen ensimmäisen Idols-­kilpailun 18 vuotta sitten. Olin silloin 22-vuotias.

Julkisuudesta olisi voinut tulla paineita, mutta olin alusta asti ohjelmassa se lappeenrantalainen trukkikuski enkä jalustalle nostettu mystinen artisti. Miljoona ihmistä näki minut telkkarissa heräämässä ilman meikkiä. Minun ei ole tarvinnut koskaan pelätä, että minusta paljastuisi julkisuudessa jotain, mitä en halua. Kaikki on jo näytetty.

Samasta syystä en ole saanut somesta paineita. Olen vain jatkanut siellä omana itsenäni olemista.

Ulkonäköpaineita olen kyllä kokenut, mutta ne ovat tulleet sisältäni. Olen ollut itseni pahin kritisoija.

”Olen odottanut ikääntymistä”, sanoo Hanna Pakarinen.

Pyöreä peppu oli minulle ongelma teininä, sillä se hankaloitti pukeutumista ja istuvien housujen löytämistä. Pulma ratkesi, kun joustavat stretch-farkut tulivat muotiin.

Sen sijaan kasvoistani olen aina pitänyt. Minulla on hyvä luusto. Kulmakarvani ovat myös luonnostaan kauniin malliset ja tuuheat.

Nykyään tunnen itseni välillä nätiksi ja välillä en. Se riippuu päivästä. Lavalla minulla on kuitenkin aina hyvä olla. Silloin pidän itseäni kauniina enkä ole epävarma. Lava on turvapaikkani, vaikka jännitän esiintymistä. Siellä saan laulaa eli tehdä sitä, mitä rakastan ja missä olen omimmillani.

Olen vanha sielu ja olen odottanut ikääntymistä nuoresta asti. Nyt nelikymppisenä alan olla tyytyväinen ikääni. Olen saanut elämänkokemusta, viisautta ja rohkeutta.

Olen myös huomannut, että kroppani kertoo totuuksia eletystä elämästä. Parikymppisenä voi elää kahvilla, tupakalla, viinillä ja pitsalla, nelikymppisenä ei.

Lopetin tupakoinnin kahdeksan vuotta sitten, ja se on ollut parhaita tekoja, joita olen terveyteni eteen tehnyt. Samoihin aikoihin lakkasin syömästä punaista lihaa. Olin ollut muutaman päivän mehupaastolla, eikä liha enää maistunut sen jälkeen. Osin päätös on myös eettinen: en halua syödä toisia nisäkkäitä.

Hiukseni alkoivat harmaantua, kun olin 30-vuotias. Nyt mietin, antaisinko rohkeasti hiusteni harmaantua. Harmaat hiukset kertovat, että olen nähnyt elämää.

Käyn kauneushoidossa helsinkiläisellä Minna Dahlalla monta kertaa vuodessa. Hoito riippuu tilanteesta. Ihoni voi todella hyvin, vaikka minulla on ollut vuosien varrella stressiä ja ihoani on meikattu paljon.

Raskaana ollessani kävin kerran pari viikossa lymfahoidossa. Uskon, että lapseni oli siksi rauhallinen syntyessään.

Nykyään käyn välillä ihon puhdistuksessa, toisinaan vartalohoidossa tai veitsettömässä kasvojenkohotuksessa, jossa stimuloidaan kasvojen lihaksia mikrovirran avulla. Sen avulla kasvot kirkastuvat ja poskipäät nousevat.”

Hanna Pakarinen

on 40-vuotias laulaja, joka asuu ­Helsingissä aviomiehensä ja ­l­apsensa kanssa.

Hanna Pakarisen luottotuotteet

Puna, joka pysyy: ”Viimeisin ihastukseni on tämä huulipuna, jota ostin kerralla monta kappaletta. Se todella pysyy huulissa koko päivän.” Jeffree Star Cosmetics Velour Liquid Lipstick, sävy Prom Night, 19,50 e. Puuteri kuin meikkivoide: ”Kesäisin käytän meikkipohjana tätä puuterin ja meikkivoiteen yhdistävää tuotetta. Se tasoittaa ihon sävyä ja pysyy hyvin.” Mac Cosmetics Studio Fix Powder Plus Foundation 35,90 e.
Silmäpussien pelastus: ”Nämä laput imaisevat hetkessä silmäpussit pois.” Être Belle Peptide & Black Pearl Hydrogel Eyepads 39,95 e. Finnien tuho: ”Kun levitän tätä minkä tahansa pienen näppylän päälle, se on sen menoa. Ihmeaine, johon luotan.” Elsa Hjeronymus Acne Relief Cream 31,60 e.
@hannapakarinen: ”Tyylikäs vessaselfie ennen vuoden ekaa keikkaa. Parasta hommaa. Lauloin ekaa kertaa ikinä ihmisille ”Sun aika tulee vielä” ja täytyy sanoa, että kylläpä jännitti. Sitä 8 vuoden aikana unohtuu, miltä se se ”eka kerta” tuntuu... no jännältähän se tuntuu. Onnellinen fiilis kaikkinensa. Voihan näitä tehdä enemmänkin.”

Kommentoi +