Haaveiletko pehmeistä jalkapohjista? Ratkaisu on kahdessa hyvässä rutiinissa
Vartalonhoito
Haaveiletko pehmeistä jalkapohjista? Ratkaisu on kahdessa hyvässä rutiinissa
Kun sukista pölisee kuivaa ihoa ja kantapäät uhkaavat repiä sukkahousut, on aika hankkia karvassuolaa, ureavoidetta, kookosöljyä ja ehkä myös karhea pyyhe.
Teksti

Kuvat

Julkaistu 16.6.2023
Kauneus ja Terveys

Jos jalkapohjasi ovat kuivat ja karheat, pääset pitkälle jo kahdella helpolla ja nopealla keinolla, kunhan teet ne säännöllisesti.

”Kylvetys ja rasvaaminen pitävät jalkojen ihon pehmeänä. Raspaamista en suosittele, jalkaterapeutti Renata Vuorijärvi sanoo. Hän hoitaa jalkojen ihoa ja jalkavaivoja Medistep-hoitolassaan Helsingissä.

Raspaaminen on kiellettyjen rutiinien listalla, sillä raspi voi hioa myös tervettä ihoa ja siten pahentaa kovettumia.

”Ihon tehtävä on suojata. Jos sitä poistaa jaloista liikaa, elimistö alkaa tuottaa lisää sarveisainetta. Kantapäiden iho voi tuntua hetken pehmeältä mutta kovettua nopeasti.”

Jos kovettumia haluaa välttämättä poistaa kotona, se kannattaa tehdä hohkakivellä tai hellävaraisimmin karhealla froteepyyhkeellä ihon ollessa vielä kostea ja pehmeä.

”Jalkoja voi hieroa pyyhkeellä saunan tai suihkun jälkeen. Silloin kuoriutumassa oleva kuollut iho irtoaa helposti.”

Nykyään suosittuja kuorivia jalkahoitosukkia Vuorijärvi ei täysin teilaa mutta varoittaa:

”Nekin voivat kuoria ihoa liian paljon ja pahentaa kovettumia. Liiallinen kuorinta saattaa aiheuttaa jalkapohjiin ihovau­rioita tai jopa tulehduksen, jos vaikka juoksee paljon.”

Kovettumat on parasta hoidattaa ammattilaisella. Vuorijärvi poistaa kovettumat veitsen terällä, jolloin tulos pysyy pitkään pehmeänä.

”Kun kovettumat poistattaa ajoissa, niiden alla on vielä ehjää ihoa. Jos hoitoon tulee myöhään, kovettumien poistosta voi tulla haavaumia. Kun jalkoja hoitaa hyvin kotona, hoitolassa käynti kerran kaksi vuodessa ­riittää.”

Säännölliseen hoitoon riittää karbamidivoide, jossa on 20 prosenttia ureaa. Halkeilevan ja sarveistuneen ihon ensihoitoon kannattaa valita karbamidivoide, jossa on 30 prosenttia ureaa.

Kylvetä ja voitele jalat oikein

Suolajalkakylpy tehoaa kuivuuteen ja karheuteen, koska suola kosteuttaa ihoa ja sitoo kosteutta. Vuorijärvi suosittelee karvassuolaa eli magnesiumsuolaa, koska se myös poistaa iholta bakteereja. Karvassuola tunnetaan myös Epsom-­suolana. Jalkakylvyn veden lämpötila voi olla millainen tahansa.

”Joukkoon voi sekoittaa desinfioivaa etikkaa tai ravitsevaa kookosöljyä. Öljy jää veden pinnalle ja pitää muistaa sekoittaa veteen.”

Kylvyn jälkeen on tärkeää kuivata ja kosteuttaa iho. Täyteläisyyden sijaan jalkavoiteessa on olennaista hyvin imeytyvä koostumus ja tehokkaat vaikuttavat aineet. Vuorijärven mukaan kovettumiin tehoaa urea eli karbamidi ja ihoa kosteuttavat kuolleen meren mineraalit sekä lipidit eli rasva-­aineet.

”Urea sitoo kosteutta ihoon ja pehmentää kovettumia tehokkaasti. Kookosöljy imeytyy nopeasti ja ravitsee kuivaa ihoa. Kuolleen meren mineraalit tukevat myös ihon mikrobiomia ja sopivat atooppisen kuivalle ihollekin.”

Säännölliseen hoitoon riittää karbamidivoide, jossa on 20 prosenttia ureaa. Halkeilevan ja sarveistuneen ihon ensihoitoon kannattaa valita karbamidivoide, jossa on 30 prosenttia ureaa. Tätä voimakkaammat voiteet ovat vaikutukseltaan jo kuorivia. Urealla on liikaa käytettynä syövyttävä vaikutus.

Jokailtainen voitelu on tarpeen vain, jos jalkojen iho on todella kuiva tai halkeileva. Päälle voi pukea puuvillasukat tehostamaan kosteutusta.

”Muuten voitelu kerran viikossa riittää. Jos jalat hikoilevat, ne yleensä tuottavat myös riittävästi lipidejä kosteuttamaan ihoa.”

”Jaloissa on paljon hermoja, joita kovettuma voi painaa.”

Vältä kovettumien terveyshaitat

Kovettumat jalkapohjissa ja kantapäissä nähdään usein kosmeettisena vaivana, mutta niihin kannattaa suhtautua vakavasti. Jos esimerkiksi päkiän alla on hoitamaton känsämäinen kovettuma, siitä voi tulla terveyshaitta.

”Jaloissa on paljon hermoja, joita kovettuma voi painaa. Kun ikävää tuntemusta alkaa kävellessä tiedostamatta varoa, syntyy virheasento. Se saattaa vaikuttaa polviin ja lonkkiin saakka ja aiheuttaa pitkittyessään jopa kulumia.”

Kaikki ei ole kiinni omasta viitseliäisyydestä, Vuorijärvi muistuttaa. Jos jalkapohjissa on ongelmia vaikkapa diabeteksen tai reuman vuoksi, kovettumia ei voi estää vaikka kuinka kylvettäisi ja rasvaisi ihoa. Silloin auttaa vain säännöllinen käynti jalkahoitajalla.

Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 7/2023.

Kommentoi +