Anteeksipyynnöt saivat Lauran jäämään vuosiksi väkivaltaiseen suhteeseen – sitten hän ymmärsi, että kehästä on vain yksi ulospääsy

Hopeinen sydänriipus muistuttaa Lauraa toivosta. Siksi hänellä on se aina kaulassaan.

Sydämestä tuli Lauralle toivon symboli silloin, kun väkivaltainen suhde entisen puolison kanssa kriisiytyi äärimmilleen. Tuolloin Laura löysi omakotitalon pihalla ulkotöitä tehdessään usein sydämenmuotoisia kiviä.

”En voinut puhua kotona tapahtuvasta väkivallasta kenellekään. Olin yksin asian kanssa. Sydämenmuotoiset kivet olivat minulle merkki siitä, että minusta pidetään huolta.”

Enää Laura ei suostu vaikenemaan.

”Jos vaikenen, toimin edelleen niin kuin ex-puolisoni haluaa. Niin kauan kuin näitä asioita piilotellaan pelon takia, ne jatkuvat yhteiskunnassa samassa mittakaavassa. Väkivalta on kuin lumipallo, joka kasvaa kasvamistaan, kunnes joku ottaa sen irti maasta ja nostaa esille.”

Tässä jutussa Lauran nimi on vaihdettu ja joitain yksityiskohtia tarinasta muutettu. Niin pitää lain mukaan toimia, koska muuten joku voisi tunnistaa jutusta Lauran entisen miehen. Se loukkaisi tämän yksityisyydensuojaa.

Laura itse olisi halunnut esiintyä omalla nimellään, mutta nimettömänäkin hän haluaa tuoda tarinansa julki.

”Lähisuhdeväkivallasta pitää puhua julkisesti. Sekä tekijöiden että uhrien pitää ymmärtää, ettei kyseessä ole yksityinen asia, vaan yhteiskunnallinen ongelma, joka koskettaa monia.”

Laura tietää kokemuksestaan, että väkivalta jatkuu niin kauan kunnes sille asetetaan rajat.

”Valitettavan usein raja on kuolema. Yksikin uhri on liikaa.”

lauran ja ex-puolison perheessä kaikki näytti ulospäin idylliseltä. Oli ydinperhe, kaksi lasta, koira, auto ja tilava omakotitalo viehättävässä pikkukaupungissa.

Talon seinien sisäpuolella hätä oli suuri. Lauran mukaan ex-puoliso saattoi raivostua mistä tahansa. Asiat eivät koskaan olleet tämän mielestä riittävän hyvin. Perheenjäsenet elivät jatkuvasti väkivallan keskellä.

”Elin kuplassa, johon oli rakennettu kovat seinät. Ex-puolisoni syytti minua väkivaltaisuudestaan. Hän uskotteli, että hänen on ’pakko’ toimia niin kuin hän toimi.”

Toisinaan exä sai sai Lauran uskomaan, että perheen tilanne oli normaali eikä muutosta siihen voi koskaan tulla.

”Elämäni oli hyvin rajoitettua.”

Laura tutustui ex-puolisoonsa 19-vuotiaana. Elämän suunta oli vielä epäselvä.

”Ex-puolisoni sai minut nauramaan vakavien nuoruusvuosien jälkeen. Pidin siitä. Olin kiltti, hyväntahtoinen ja juuri siinä elämänvaiheessa hieman hauras. Mies näki sen ja tarttui siihen.”

Pian yhteen muuton jälkeen Laura huomasi, että suhteessa on jotain väärää. Mies hermostui hyvin voimakkaasti mitättömiltä tuntuvista asioista ja piti Lauraa kiinni fyysisesti.

”Kun sanoin, että lähden ja ryhdyin pakkaamaan tavaroitani, ex-puolisoni esti aikeeni.”

Väkivaltaisten tekojen jälkeen tuli jatkuvia hyvittelyjä ja lupauksia siitä, että tapahtunut ei toistu. Laura on nyt ymmärtänyt, että kyseessä on sykli, joka toistuu samankaltaisena väkivaltaisissa suhteissa.

”Tulee räjähdyksen hetkiä ja sitten anteeksipyytämisen ja paremman huomisen hetkiä.”

Tunteet toista kohtaan hämärtävät tilannetta.

”Ilman niitä väkivaltaisista suhteista olisi helpompi lähteä. Lähteminen vaatii valtavasti voimia. On tärkeää ymmärtää, että parempaa huomista ei sellaisessa suhteessa koskaan tule.”

Rajua fyysistä väkivaltaakin tuhoisampaa oli henkinen väkivalta, jota ex-puoliso harjoitti koko parisuhteen ajan. Sen aiheuttamat arvet eivät välttämättä koskaan parane. Exä odotti Lauralta loputonta anteeksiantoa, koska Laura työskenteli Suomen evankelisluterilaisen kirkon palveluksessa ja ja usko oli merkittävä osa hänen elämäänsä.

Laura otti avioeron puheeksi monta kertaa, mutta ex-puoliso oli ilmoittanut, ettei suostu eroon.

”Sillä, mitä minä tahdoin, ei ollut mitään merkitystä. Vielä vakavampaa oli hengenvaarallinen uhkailu.”

Laura sinnitteli suhteessa pitkään myös siksi, että ei uskaltanut jättää lapsia yksin heidän isänsä kanssa.

Kun ex-puoliso jälleen kuristi Lauraa rajusti, sekään ei enää riittänyt perusteluksi.

”Sen väkivallanteon jälkeen minulla ei enää ollut mitään tunteita ex-puolisoani kohtaan. Tunteet oli kirjaimellisesti kuristettu pois.”

Laura ymmärsi, että ainoa vaihtoehto on lähteä lasten kanssa turvakotiin.

”Lopulta lähdön ratkaisivat lapseni sanat: ’Äiti, kaiva meille tunneli. Vaikka seinä on kova, kaiva se silti.’ Silloin löysin itsestäni voiman toimia.”

Lähtö onnistui, koska ex-puoliso ei osallistunut sukujuhlaan, joka pidettiin toisella paikkakunnalla. Laura ja lapset lähtivät turvakotiin juhlien jälkeisenä päivänä.

”Pakkasin tärkeitä tavaroitamme mukaan ja sain kuljetettua niitä etukäteen pois kodista.”

Sattumalta päivä oli pariskunnan kahdestoista hääpäivä.

”Silloin olimme viimeistä kertaa puolisoina tekemisissä.”

Väkivaltaisesta liitosta selviytynyt Laura auttaa nyt muita lähisuhdeväkivallan uhreja.

laura ja lapset olivat pois kotoa monta kuukautta, ensin turvakodissa ja myöhemmin lähisukulaisen asunnossa. Sen jälkeen he palasivat kotikaupunkiinsa.

Kun ex-puolisolle oli määrätty lähestymiskielto ja hän sai häädön yhteisestä asunnosta, perhe pääsi palaamaan kotiin.

Ex-puoliso ryhtyi häiriköimään Lauraa ja lapsia. Hän muun muassa pyrki ja pääsikin sisälle perheen kotiin, hälytti useita kertoja viranomaisia paikalle, seurasi ja tarkkaili.

Tällaista käytöstä kutsutaan eron jälkeiseksi vainoksi, ja se on tyypillistä lähisuhdeväkivaltatapauksissa.

Ex-puoliso myös pyrki mustamaalaamaan Lauraa tämän lähipiirissä, kotikaupungissa ja työyhteisössä.

Laura tietää omasta kokemuksestaan, kuinka vaikeaa on nostaa väkivalta näkyviin.

”Ex-puolisoni sanoi minulle, että kyseessä on perheen sisäinen asia. Hän luetteli, mitä minulle tapahtuu, jos kerron, muun muassa uhkasi lyödä niin kovaa, että muistan sen koko loppuelämäni, panna minut pussiin ja tehdä itsemurhan. ”

Laura tunsi myös pelkoa ja syyllisyyttä.

”Yhdessä ne olivat suuria voimia. Vaikenemisella ja pelolla on vahva yhteys.”

Laura ja lapset muuttivat lopulta toiselle paikkakunnalle, josta Laura sai töitä. Muutto rauhoitti arkea, vaikka ex-puoliso jatkoikin väkivaltaista käytöstään.

”Hänen tavoitteensa on omien sanojensa mukaan tuhota minut. Kaikkein ikävintä on, että hän satuttaa lapsia ilkeillä puheillaan.”

Kokemuksistaan huolimatta Laura ajattelee, että mistä tahansa voi selviytyä.

”Elämä pitää rakentaa uudelleen, mutta se on mahdollista. Väkivaltaisesta suhteesta lähteminen ja siitä pois pysyminen on ainoa vaihtoehto, jos aikoo pitää itsensä ja lapsensa terveinä.”

Laura on huomannut, että rankoistakin kokemuksista voi päästä eteenpäin, mutta ei yksin.

”Jokaisella tämän aiheen parissa elävällä pitäisi olla toinen ihminen, joka tukee ja auttaa.”

Vaikka ajoittain on ollut vaikeaa, toivo on aina säilynyt.

”Minulle toivoa ovat antaneet lapset, läheiset, ystävät, työ ja harrastukset sekä uskonnollinen vakaumukseni.”

Nyt Laura tekee sivutoimisesti töitä lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden hyväksi. Haaveissa on myös kirjan kirjoittaminen.

”Luovuttaminen ei ole oikeastaan koskaan ollut vaihtoehto. Jos en kääntäisi omaa kärsimystäni vahvuudeksi ja kokemuksiani toisten avuksi, heittäisin puolet elämästäni hukkaan.”

Juttu julkaistaan myös Eevassa 12/23.