KYLLÄ TÄMÄ helpottaa, Emma Seiti, 35, toisteli itselleen. Kun hän kumartui tai nosti lapsen syliin, selkää viilsi äkillinen, kova kipu. Istuminenkin sattui.

”Olen luonteeltani positiivinen ja ajattelin, että kun vielä tästä kipujaksosta selviän, sitten selkäkivut loppuvat”, Emma muistelee.

Mutta ne eivät loppuneet. Välillä oireet helpottivat hetkeksi ja palasivat taas. Kolme vuotta oireiden alkamisesta Emmalla diagnosoitiin välilevyn pullistuma. Magneettikuvauksessa selvisi, että leikkaus ei Emman kohdalla tule kyseeseen: hermovaurion riski on liian suuri.

”Oli isku vasten kasvoja kuulla lääkäriltä, ettei pullistuma mene pois, ja tajuta, että tämä ei helpota ikinä.”

Vaati monta muutosta arkeen, että Emma oppi elämään asian kanssa.

SELKÄ ALKOI KIPEYTYÄ ensimmäisen kerran perheen esikoisen syntymän jälkeen vuonna 2012. Vauvan nostelu ja kotitöissä kumartelu tekivät kipeää, mutta Emma piti asian omana tietonaan.

”En osannut sanoa puolisolleni, että minua sattuu. Olen sisukas luonne ja ajattelin, että kyllä minä selviän.”

Pian kipujen alkamisen jälkeen myös jalat alkoivat puutua. Emma säikähti ja hakeutui lääkäriin. Lääkäri passitti hänet fysioterapeutille. Jumppaohjeilla kivut alkoivat hellittää ja pysyivät poissa kesään 2015 saakka.

Tuolloin Emman esikoinen täytti kolme vuotta, ja Emma palasi työhönsä tarjoilijaksi. Jatkuva seisominen, nostelu ja kantaminen eivät tehneet hyvää. Kipu palasi entistä pahempana.

”Selkä oli koko ajan kipeä, mutta kävin sitkeästi töissä. Jouduin syömään särkylääkkeitä. Iltaisin en pystynyt tekemään muuta kuin etsimään asentoa, jossa kipu ei olisi älyttömän kovaa. Viikonloput yritin jumpata ja kuntouttaa selkää seuraavaa viikkoa varten.”

EMMA YRITTI NOUSTA lattialta, mutta jalat menivät alta. Hän oli leikkimässä kutitteluleikkiä lapsensa kanssa, eikä päässyt enää ylös. Selkä oli niin kipeä, että oli pakko lähteä lääkäriin ja jättää työvuoro väliin.

Lääkäri totesi, että kyseessä on melko varmasti välilevyn pullistuma. Hän ehdotti pitkää sairauslomaa. Emma ei ottanut sitä vastaan.

”Olin tosi pettynyt, koska mielestäni sairausloma ei ollut mikään ratkaisu. Olisin toivonut kuntoutusta, erikoislääkärin arviota tai jotakin, joka konkreettisesti auttaisi elämään ilman selkäkipuja.”

Huonoimpina päivinä selkä oli niin kipeä, ettei Emma pystynyt ajamaan autolla töihin. Hän nappasi kotoa lähtiessään voimakkaan särkylääkkeen ja pyysi puolisoltaan kyydin.

Lopulta selkä tuli niin kipeäksi, että sairausloma oli ainoa vaihtoehto. Ensin Emma oli poissa töistä pari päivää viikonlopun jatkoksi. Lopulta hän jäi kokonaan pois.

Sairausloman aikana Emma tuli uudelleen raskaaksi. Raskausajan selkäkivut pysyivät poissa, mutta vauvan syntymä toi kivut takaisin. Toisen lapsen syntymä myös vahvisti ajatusta, joka Emmalle oli herännyt jo aiemmin: esikoisella ei tuntunut olevan kaikki kunnossa.

”Esikoinen nukkui ja söi huonosti eikä oikein osannut pukea päälle. Hän ei halunnut leikkiä toisten lasten kanssa ja sai kauheita raivareita.”

Esikoinen meni vauvasta tolaltaan. ”Vauva ei kuulu meidän perheeseen, miksi se on täällä?” hän toisteli.

Emma kertoi havainnoistaan neuvolassa, jossa huoli otettiin vakavasti. Lapsi ohjattiin tutkimuksiin.

JOKAINEN KUMARTAMINEN viilsi selkää. Imuroiminen, tiskikoneen täyttäminen ja lapsen nostaminen rattaisiin alkoivat olla Emmalle mahdottomia tehtäviä. Kuopus oli vajaan vuoden, kun Emma kertoi puolisolleen, että kotitöiden tekeminen ei enää onnistu. Hänen oli myös vaikea pärjätä esikoisen kanssa, joka ei ymmärtänyt, miksi äiti ei kykene toimimaan normaalisti.

Puolisolle tilanne tuli yllätyksenä, koska Emma oli hoitanut kaiken kuten ennenkin, kivusta mainitsematta.

”Olimme tottuneet siihen, että minä hoidan paljon asioita yksin ja yhtäkkiä en enää pystynytkään siihen.”

Puoliso kuitenkin ymmärsi tilanteen ja alkoi järjestellä asioita niin, että Emman tarvitsisi olla mahdollisimman vähän yksin kotona lasten kanssa. Emman lähellä asuvat vanhemmat tulivat avuksi tai puoliso vaihtoi työvuoroja tai otti vapaata ollakseen kotona. Fysioterapeutti opetti uudenlaisia tapoja hoitaa arkiaskareita. Taapero muun muassa kiipesi pöydälle, jotta hänet oli helpompi pukea.

AUTISMINKIRJON HÄIRIÖ , ADHD ja Touretten oireyhtymä. Esikoisen oireilulle löytyi monta syytä. Oli vuosi 2019. Esikoinen oli seitsemän, kuopus kaksi.

Diagnoosin saamisen aikoihin Emma huomasi olevansa jatkuvasti väsynyt. Erityislapsen tuomista haasteista ja vuosia jatkuneista selkäkivuista aiheutunut uupumus tuntui pamahtavan päälle yhtäkkiä.

Mutta vaikka Emmaa väsytti, hän ei jäänyt paikalleen.

”Touhusin koko ajan jotain. En halunnut pysähtyä ajattelemaan”, Emma sanoo.

Päivisin hän kävi lasten kanssa leikkipuistoissa, lenkkeilemässä ja ystävien luona kylässä. Kotona hän saattoi päättää yhdeksältä illalla, että alkaa maalata seiniä. Nukutuksi hän sai monesti vain pari kolme tuntia yössä. Eräänä iltana Emma tunsi olonsa alakuloiseksi. Yöllä hän ei saanut nukuttua ja heräili itkeskelemään. Aamulla itkulle ei enää tullut loppua.

”Toiveikkuuteni oli kadonnut. Olin aina ajatellut, että kyllä kaikki järjestyy, mutta nyt tuntui, että mistään ei tule mitään. Ei selän, eikä erityislapsen kanssa.”

Emma lähti mielenterveyspoliklinikan päivystykseen. Hän alkoi saada säännöllisesti keskusteluapua.

Emman voinnin romahdus tuli lähipiirille järkytyksenä. Puoliso oli kyllä huomautellut, että Emman pitäisi välillä pysähtyä lepäämään, mutta puoliso tai Emman vanhemmat eivät olleet huomanneet puuhakkaan ja toimeliaan Emman totaalista uupumista.

TÄMÄ ON KÄSKY: sinun on alettava ottaa omaa aikaa Emmalle sanottiin mielenterveyspoliklinikalla. Aluksi hänen oli määrä olla viisitoista minuuttia itsekseen.

”Oman ajan ottaminen oli tosi vaikeaa. Mieheni oli lasten kanssa ja minä menin kotipihalle. Otin kellosta aikaa, milloin sain mennä takaisin sisälle.”

Aikaa pidennettiin pikkuhiljaa, ja kahden kuukauden päästä oma aika kesti kaksi tuntia kerrallaan. Usein Emma askarteli, sisusti kotia, maalasi seiniä tai kalusteita tai teki pihahommia.

Kun töihinpaluu tuli ajankohtaiseksi, Emma ajatteli, että hänen on vaihdettava alaa. Selkä ei kestäisi enää fyysisesti raskasta tarjoilijan työtä, ja esikoinen tarvitsisi aikuista aamuisin ja koulun jälkeen. Emma halusi tehdä luovaa työtä, jossa on mahdollista ryhtyä yrittäjäksi ja aloitti sisustusartesaanin opiskelut. Jo opiskeluaikana hän perusti oman yrityksen.

”Uusi työ tuntuu ihanalta. Olen unelma-ammatissani ja innostun jokaisesta uudesta projektista. Yrittäjyys helpottaa arkea, koska voin itse määritellä työaikani.”

Nyt hän hoitaa erityislapsensa aamutoimet ja työskentelee koulupäivän ajan. Iltapäivällä hän on lasta vastassa, kun tämä tulee koulusta.

Emma on toiminut erityislapsensa omaishoitajana siitä saakka, kun tämä sai diagnoosin.

”Omaishoitajuus oli henkinen helpotus. Nyt minulla on lupa olla lapsen kanssa, kun hän sitä tarvitsee. Tietenkin omaishoidontuki auttaa vähän myös taloudellisesti, koska en pysty tekemään niin paljon töitä.”

ON IHAN OK pyytää apua. Armollisuuden opettelu on ollut Emmalle vaikeaa, ja prosessi on vielä kesken.

”Huomaan edelleen syyllisyyden tunteita, kun en saa tehtyä jotakin itse selkäkivun tai väsymyksen vuoksi.”

Syyllisyyden ja pärjäämättömyyden tunteen hetkillä Emma kirjoittaa paperille ylös kolme asiaa, jotka hän on tehnyt päivän aikana. Se helpottaa oloa.

”Asiat voivat olla ihan pieniäkin, kuten sain rauhoitettua lapsen kiukun nopeasti, tein ruokaa perheelle, siivosin keittiön. Lista auttaa huomaamaan, että joka päivä teen asioita hyvin.”

Tulevaisuuden suhteen Emman olo on toiveikas.

”Tykkään työstäni ja toivon, että saan tehdä sitä jatkossakin. Toivon, että erityislapseni oppii omatoimisuutta ja pääsee itsenäistymään. Uskon, että hän tulee pärjäämään elämässä hyvin.”

Kipuun Emma on oppinut suhtautumaan uudella tavalla.

”Selkäkipu nyt vain on osa minua. Sille en voi mitään. Arki on järjestettävä sen mukaan.”

Juttu on julkaistu aiemmin Kauneus ja Terveys -lehdessä 08/2023.