Ensi hetkestä saakka katsoja on koukussa. Hytti nro 6 alkaa lähikuvalla näyttelijä Seidi Haarlan kasvoista, ja koko elokuvan ajan kamera myös pysyy hänen lähellään, ajoittain lähes iholla. Läheisyys on intiimiä, välillä melkein kiusallista ja ehdottoman kiehtovaa. Ja miten virkistävää nähdä lähikuvassa naisen kasvot ilman viimeisteltyä meikkiä.

Hytti nro 6 on Rosa Liksomin samannimistä Finlandia-voittajaromaania väljästi mukaileva kertomus, jossa suomalaissyntyinen akateeminen nainen Laura ja venäläinen duunarimies Vadim (Yuriy Borisov) päätyvät jakamaan junan ahtaan makuuvaunuhytin pitkällä matkalla Moskovasta Murmanskiin.

Pienessä tilassa ja poikkeusolosuhteissa kaksi täysin erilaisissa maailmoissa elävää ihmistä joutuu etsimään yhteyden toisiinsa, ja yllättävä tuttavuus johtaa molemmat uusiin kokemuksiin.

Arkeologiaa opiskeleva Laura on lähtenyt matkaan nähdäkseen muinaiset kalliomaalaukset, ja matkan edetessä hän samalla käsittelee hiipuvaa rakkaussuhdettaan valloittavaan moskovalaiseen älykköön Irinaan, Vadim ei pura tuntojaan ulos vaan hoitaa niitä äänekkäällä vodkahumalalla.

Epätodennäköisen kaksikon yhteistyö sulattaa lopulta katsojan sydämen. Sille ovat lämmenneet myös elokuvan ammattilaiset, sillä se voitti Cannesin juhlien kakkospalkinnon, Grand Prix’n, jo ennen Suomen ensi-iltaansa.

Muutamaa suomenkielistä keskustelua lukuun ottamatta elokuvan kieli on venäjä. Venäjäntaitoinen ystäväni ylisti dialogin rikkautta ja luontevuutta, itse taas nautin siitä käännöksenä.

Lohdutin itseäni sillä, että samassa jamassa oli myös elokuvan ohjaaja Juho Kuosmanen. Hänkään ei osaa ohjaamansa mestariteoksen kieltä, mikä vain nosti ainakin omaa ihailuani ohjaustyötä kohtaan.

Hytti nro 6:n ensi-ilta 29.10.2021.

Lue myös: Elokuva-arvostelu: Isä on näyttelijäntyön juhlaa – Anthony Hopkins loistaa pääroolissaan