”Ethän sinä voi olla yksinäinen!” lienee yksi ikävimmistä asioista, jonka yksinäisyytensä kokemusta raottavalle voi tokaista.

Oiva ohjenuora siitä, ettei koskaan kannata olettaa muista mitään, pätee myös yksinäisyyteen. Siinä on kysymys ennen kaikkea ihmisen omasta kokemuksesta.

Syvää yhteydettömyyttä tai ulkopuolisuutta voi tuntea vaikka seisoisi ison ihmisjoukon keskipisteenä, istuisi kumppaninsa kyljessä kotisohvalla tai leikkisi lapsensa kanssa hiekkalaatikolla.

Tunne voi vaivata, vaikka somessa olisi tuhansia kontakteja ja kalenteri täynnä.

YKSINÄISYYDEN KOKEMUS ruokkii usein kielteisten ajatusten ketjua. Minussa täytyy olla jotain vikaa, kun olen yksinäinen. Ehkäpä kukaan ei oikeasti halua olla kanssani? Se taas on varmaan todiste siitä, että olen ihan hirveä, turha edes yrittää.

On ymmärrettävää, että kriittiset ja julmat ajatukset itsestä vaikeuttavat hakeutumista hyvältä tuntuviin kohtaamisiin.

Tilannetta hankaloittaa entisestään se, että pahaa oloaan päätyy todennäköisesti lääkitsemään tavalla tai toisella.

Sen voi tehdä sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla, kuten kovalla työnteolla tai rankalla treenaamisella, tai tietyn rajan jälkeen hyvin haitallisilla tavoilla kuten pelaamisella tai päihteiden käytöllä.

YKSINÄISYYDEN KARKOTTAMISEEN ei ole simppeleitä, kaikille sopivia niksejä – jollekulle toimii se, että lähtee reippaasti ihmisten ilmoille, toinen taas voi saada siitä entistä huonomman fiiliksen, kolmas ei vain pysty.

Kokeilunarvoista voi olla erotella mielessään yksinäisyyden herättämiä kielteisiä ajatuksia itsestään. Se voi auttaa ottamaan keloihin etäisyyttä ja kyseenalaistamaan niiden sanomaa, mikä taas voi rohkaista tarttumaan kontaktimahdollisuuksiin.

Jos suinkin mahdollista, yksinäisyydestä kannattaa myös puhua jonkun kanssa. Läheiselle voi avata tilannetta aluksi tunnustellen, miten keskustelu aiheesta sujuu, tuleeko riittävässä määrin kuulluksi ja ymmärretyksi. Usein ammattiauttaja on hyvä taho, joka auttaa eteenpäin.

Aina voit myös mennä nettiin. Anonyymeissa nettikeskusteluissa on mahdollista jakaa ajatuksiaan avoimen rehellisesti ja todennäköisesti myös löytää vertaistukea – paradoksaalisesti siellä kukaan ei ole yksinäisyytensä yksin.