ISTUIN TAANNOIN metrossa, kun minut äkkäsi hilpeissä tunnelmissa oleva polttariseurue. He riemastuivat kohtaamisesta Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tutun terapeutin kanssa, ja sain tuota pikaa käsiini vihon, johon he keräsivät juhlakalulle neuvoja ja vinkkejä tulevaa avioelämää varten. Olin jäämässä seuraavalla pysäkillä, joten kirjoitin, mitä ensiksi tuli mieleeni: ”Muistakaa pitää kiinni omasta ajasta”.

Astuessani ulos metrosta mietin, miksiköhän en tullut ajatelleeksi mitään sen romanttisempaa, olihan poppoo juhlistamassa merkittävää yhteisen elämän siirtymäkohtaa.

MONI ON VARMAAN kuullut mieleeni nousseen neuvon jossain muodossa: välillä puhutaan omasta ajasta, joskus kokonaisvaltaisemmin omasta elämästä, välillä omista harrastuksista ja kiinnostuksenkohteista sekä melko usein omista ystävistä kiinni pitämisestä.

Etenkin vakavampi suhde muuttaa tavallisesti osapuoltensa arkea ja toimintatapoja – toivon mukaan juuri siihen suuntaan, mihin he ovat suhteeseen lähtiessään toivoneetkin. Parhaimmillaan suhde tuo elämään paljon hyvää. Niinpä ymmärrän heitä, jotka ihmettelevät, miksi pitäisi viettää tieten tahtoen yhtään aikaa erillään, jos kerran viihtyy parhaiten yhdessä ja on enemmän kuin luonnollista jakaa kaikki.

TÄSSÄ KOHTAA on hyödyllistä tehdä pieni välitsekkaus: jos olet suhteessa ja olet kumppanisi kanssa kaikin puolin tyytyväinen, toimitte selkeästi teille oikealla tavalla, hienoa! Jos taas pohdit, mihin hyvälaatuinen jännite, kohottava kiinnostus ja keskinäinen vetovoima ovat kadonneet muuten hyvästä ja turvallisen tuntuisesta suhteesta, voi olla paikallaan jatkaa lukemista.

Näin terapeuttina nimittäin koen, että kun puhumme omasta ajasta, puhumme oikeastaan siitä, että suhteessa ollessaan on hyväksi voida ja haluta tehdä myös jotain omalta tuntuvaa. Tätä voi taas pitää yhtenä merkkinä siitä, että ihminen pystyy olemaan sekä oma erillinen yksilönsä että olemaan intiimissä, rakastavassa suhteessa. Se, että pystyy näihin kumpaankin, ei ole mikään läpihuutojuttu.

Erillisyyden merkityksestä suhteessa saa kiinni pohtimalla esimerkiksi, mitä usein tapahtuu seksuaaliselle halulle, kun ollaan kovin tiiviisti kasvettu, lähestulkoon sulauduttu yhteen. Millainen vaikutus kutkuttavaan fiilikseen on sillä, että ollaan ainoastaan me, eikä ole lainkaan kokemusta sinusta ja minusta? Jos me-kokemuksen lisäksi ei ole tietoisuutta siitä, että olemme myös kaksi erillistä yksikköä, ei ole mitään, minkä välillä tapahtua jotain: ei voi olla vetovoimaa, ellei ole kappaleita, jotka vetävät toisiaan puoleensa.

Yhteen mössöytyneisyyden voi tunnistaa siitä, että tuntuu liiankin tutulta ja turvalliselta, ehkä jopa tukahdutetulta enkä ihmettele, että siihen alkaa reagoida.

TEHDÄÄN JÄLLEEN pieni välitsekkaus: voi olla, ettet ole tunnistanut lainkaan tähän asti kuvailemaani ilmiötä. Tavallista on nimittäin sekin, että ollaan pelkästään sinä ja minä eikä ole riittävän vahvaa kokemusta meistä. Tällöin suhteessa ollaan todennäköisesti päädytty liian etäälle toisesta ja on selvää, ettei omasta ajasta kiinni pitäminen auta löytämään tietä toisen luo. Tällaiset tilanteet vaativat omansalaisensa lääkkeet ja ansaitsisivat kokonaan oman kolumninsa.

Omasta ajasta kiinni pitäminen on yksi tapa ikään kuin pysyä omana itsenään suhteessa ollessaan, mikä taas ruokkii keskinäistä kiinnostusta ja vetovoimaa. Tapoja pysyä omana itsenä on lukuisia eikä muotoseikoilla ole väliä, vaan oma sisäinen kokemus ratkaisee. Toki paikanvaihdos tai se, että on riittävästi aikaa, saattavat auttaa. Yhdelle oman ajan kokemus syntyy siitä, että katsoo silloin tällöin tunnin sarjaa omassa rauhassaan, toinen tarvitsee säännöllisesti pidemmän periodin jossain riittävän kaukana.

Mikäli joskus vielä päädyn antamaan ex tempore -suhdevinkkejä, osaan toivon mukaan valita sanani tarkoituksenmukaisemmin. Voisin kirjoittaa vaikka näin: ”Muistakaa pitää kiinni omasta itsestänne”.

Elina Tanskanen on erityistason seksuaaliterapeutti, seksuaalineuvoja ja kognitiivinen lyhytterapeutti, joka liputtaa ihmisyyden, suhteiden ja rakkauden moninaisuuden ja ainutlaatuisuuden puolesta.