Oikean kokoisten housujen ostaminen on rakkauden teko, joka viestittää arvostusta ja hyväksyntää

Pyörin koko yön sängyssä ja säpsähtelin hereille. Mieleni teatterissa esitettiin ties kuinka monetta kertaa uusintana filmiä Eevan epäonnistumiset: Greatest hits. Aamulla en niinkään herännyt – olinhan ollut enemmän tai vähemmän hereillä koko yön. Pikemminkin vain siirsin surkeuteni leveyssuunnasta pystyasentoon.

Olo oli tietysti hirveä. Fyysisiltä vaikutuksiltaan uneton yö vastaa aikuisena suunnilleen sitä kuin olisi pudonnut pää edellä portaista, joihin jokainen ikävuosi tuo yhden tasanteen lisää.

Ja tämän lisäksi oma mieleni oli kiusannut ja tökkinyt minua koko yön, pohtinut paitsi menneitä ja nykyisiä epäonnistumisiani, myös kaikkia mahdollisia tulevia.

Vilkaisin peiliin. Ehdin nähdä vilaukselta silmäpussit, jotka mahtuisivat juuri ja juuri käsimatkatavaroihin. Olen oppinut kauan sitten, että tällaisina aamuina ei kannata jäädä peilin eteen seisoskelemaan. Sen sijaan laitoin pari palaa leipää paahtimeen. Viipaloin avokadon, puristin itse mehua tuoreista veriappelsiineista. Keitin kahvia ja kaadoin sen kauniiseen kuppiin. Rakkauden tekoja.

Vuosikausien harjoittelusta huolimatta edelleen on päiviä, kun itseään on vaikea rakastaa tai hädin tuskin sietää. Moni henkinen guru kehoittaa silloin kirjoittamaan paperille voimalauseita, kuten minä olen ihana/rakastettava/fiksu/osaava. Tai sanomaan itselleen peilin edessä, että olet upea ja pystyt mihin vain.

Usein huonoimpina hetkinä tuollaiset lauseet tekevät olosta vain entistä surkeamman. Lauseiden ja omien ajatusten välillä on liian suuri ristiriita. Olo on kuin amerikkalaisessa teinielokuvassa, jossa koulun suosituin poika kysyy nörttityttöä bileisiin. Tekee mieli vilkaista olan taakse ja tarkistaa, odottaako siellä jalkapallojoukkue virnuilemassa vuosisadan pilalle. Tai ehkä kyseessä on jonkinlainen vedonlyönti tai piilokamera? Oli miten oli, totta se ei voi olla.

Olen huomannut, että kaikkein ankeimpina päivinä, kun on kaikista vaikeinta ajatella itsestään hyvää, kannattaa olla ajattelematta. Sen sijaan kannatta keskittyä tekoihin. Sanoissa on se huono puoli, että ne voi uskoa tai olla uskomatta. Tekoihin sen sijaan ei tarvitse uskoa. Ne joko tekee tai ei.

Usein kamalan olon hetkillä vinksahtaneesti kuvittelemme, että olo paranisi tekemällä valintoja, joista tulee vielä kamalampi olo.

Mokaamisen hetkellä lisäämme vettä myllyyn sättimällä itseämme sen sijaan, että olisimme omalla puolellamme. Kun vaatteet jäävät pieniksi, ryhdymme kulkemaan vanhoissa joogatrikoissa ajatuksena, että liian pienet housut kaapissa motivoisivat kehoa palaamaan vanhoihin mittoihin.

Todellisuudessa liian pienet vaatteet eivät motivoi mihinkään muuhun kuin surkeampaan oloon ja joka-aamuiseen ongelmaan siitä, ettei ole mitään päällepantavaa.

Oikean kokoisten housujen ostaminen on sekin rakkauden teko, joka viestittää arvostusta ja hyväksyntää.

Olen miettinyt paljon, millaisilla teoilla voisin viestiä itse itselleni huolenpitoa ja välittämistä. Usein muut ihmiset ovat siinäkin parhaita opettajia. Millaiset rakkauden ja huolenpidon teot ovat jääneet mieleen? Kun olin lapsi, äiti kuori ja viipaloi minulle usein appelsiinin iltaisin samalla, kun katsoimme telkkaria.

Viime aikoina olen syönyt paljon appelsiineja (jotka ovat muuten juuri nyt parhaimmillaan) ja miettinyt, että appelsiinin todelliset ravintoaineet eivät ole C-vitamiinissa tai kuidussa, vaan välittämisessä ja huolenpidossa, jolla se on kuorittu, viipaloitu ja lautaselle aseteltu. Sama pätee muuhunkin ruokaan.

Silloin kun lempeää tunnetta on vaikea tavoittaa ja sanat tuntuvat valheelliselta helinältä, itseään on helpompi rakastaa tekojen kautta.

Siispä kuorin appelsiinin. Lasken kuuman kylvyn. Vaihdan puhtaat lakanat sänkyyn. Rakkauden kieliä on monia. Sen kuuluisan kirjan mukaan viisi. Niistä jokaista voi opetella puhumaan. Myös itselleen.