Raha tuo mielenrauhaa, mutta mielenrauhan hinta nousee joka vuosi
Jos maailman rikkain mies herää joka aamu kauhuissaan, mitä toivoa meillä muilla on, Eeva Kolu pohtii kolumnissaan.
Päätin säästää itselleni mielenrauharahaston. Ennen tätä päätöstä en ollut koskaan ollut kummoinen säästäjä.
En elänyt yli varojeni, mutta kaikki mikä tuli, myös meni. Jos joskus sainkin kerrytettyä jotain säästöpossuun, tyhjensin sen heti, kun halusin lähteä Pariisiin tai Ikeaan. Rahahan on tehty käytettäväksi, ja kerran täällä eletään, eikös?
Mielenrauharahaston kantava ajatus oli toisenlainen: avaisin säästötilin, johon en oikeasti kajoaisi.
Kun seuraavan kerran aamuyöstä heräisin ahdistumaan siitä, riittävätkö rahat, voisin vain ajatella säästötilillä olevia rahoja ja nukahtaa uudestaan. Rauhassa, stressittä, ahdistumatta.
Ajattelen hellyydellä vuosien takaisen Eevan ajatusta siitä, että jokin rahasumma tilillä voisi taata mielenrauhan.
Alkuperäinen tavoitteeni oli säästää kuukauden menoja vastaava summa. Kun sain sen täyteen, uhkuin ylpeyttä ja tunsin selustani turvatuksi.
Noin viikkoa myöhemmin aloin ajatella, että kuukausi on lyhyt aika. Enemmän mielenrauhaa toisi 2–3 kuukauden menoja vastaava summa, ja tätä monet henkilökohtaista taloutta käsittelevät oppaatkin suosittelevat.
Nyt ajattelen hellyydellä vuosien takaisen Eevan ajatusta siitä, että jokin rahasumma tilillä voisi taata mielenrauhan. Mielenrauhani hinta nimittäin nousee joka vuosi.
Tällä hetkellä säästötililläni on jo puolen vuoden menoja vastaava rahasumma, mutta herään ahdistumaan rahasta ihan yhtä usein kuin ennenkin.
Kun on jo miljonääri, kuuluisa, menestynyt, hyvännäköinen ja miljoonien ihailema, on seuraava oman arvon mittari pieni kultainen pysti.
Morgan Housel kirjoittaa kirjassaan Rahan psykologia, että yksi tärkeimmistä taloustaidoista ei ole osakepoiminta tai budjetointi, vaan psykologinen kyky olla jatkuvasti siirtämättä maaliviivaa. Toisin sanoen kyky ajatella, että tämä riittää, nyt voin olla tyytyväinen.
Hyvin harva pystyy tähän. Housel mainitsee äärimmäisinä esimerkkeinä Rajat Guptan ja Bernie Madoffin, joille satojen miljoonien omaisuus ei riittänyt, vaan kumpikin päätyi vankilaan yritettyään haalia rikollisia teitä lisää.
Maaliviiva liikkuu toki suhteessa muuhunkin kuin rahaan.
Olen viime viikkoina seurannut esimerkiksi Oscar-ehdokkaiden vimmaista, toisinaan epätoivoisiakin sävyjä saanutta kampanjointia. Kun on jo miljonääri, kuuluisa, menestynyt, hyvännäköinen ja miljoonien ihailema, on seuraava oman arvon mittari pieni kultainen pysti.
Palautan mieleeni kauhuissaan heräävän Bezosin aina, kun huomaan sortuneeni kuvittelemaan, että jokin tietty rahasumma voisi ratkaista kaikki ongelmani.
Varmasti jotkut haaveilevat rahasta, jotta saisivat muskeliveneitä ja timanteilla koristeltuja kelloja. Luulen kuitenkin, että suurin osa meistä haaveilee rahasta, koska toivomme sen vievän pois ahdistuksen ja tuovan tilalle vapautta.
En tiedä, onko lohduton vai lohdullinen ajatus, että loppujen lopuksi raha ei ole tae kummastakaan.
Siitä esimerkki on maailman rikkain mies Jeff Bezos, jonka omaisuus on tätä kirjoittaessani 199 miljardia dollaria. (Jos luet tämän viikkoa myöhemmin, on Bezosin omaisuus kasvanut siinä välissä arviolta 240 miljoonalla dollarilla.)
Bezos on todennut, että Amazonin menestyksen takana on tapa herätä joka aamu kauhuissaan. Jos maailman rikkain mies herää joka aamu kauhuissaan, mitä toivoa meillä muilla on?
Palautan mieleeni kauhuissaan heräävän Bezosin aina, kun huomaan sortuneeni kuvittelemaan, että jokin tietty rahasumma voisi ratkaista kaikki ongelmani. Aion kyllä jatkaa säästämistä, mutta säännöllinen kävely metsässä taitaa kuitenkin olla kannattavampi sijoitus omaan mielenrauhaan.
