Kiinnostuin jo lapsuudenkodissani luovasta ilmaisusta laidasta laitaan. Musiikki, kirjat ja elokuvat antavat mahdollisuuden kokea monenlaisia tunteita ja katsoa elämää eri näkökulmasta. Saan energiaa siitä, että etsin teoksista merkityksiä kuin salapoliisi.

Viimeksi minua inspiroivat Rachel Cuskin Ääriviivat-kirja ja Beyoncén ohjaama dokumenttielokuva hänen Coachella-konsertti­kiertueestaan. Suuri unelmani toteutui, kun esikoisteokseni Viimeinen ­kirjani ilmestyi. Kokosin mieleni pirstaleisista kuvista ehyen tarinan.

Kiire, puhelimen tuijottelu ja sokeus omille etuoikeuksille ovat valitettavan yleisiä ongelmia nykyisin. Ihmiset elävät omassa kuplassaan. Harva kuuntelee ja on aidosti läsnä.

Moni muodostaa mielipiteensä toisesta ihmisestä jo ennalta, mikä on surullista. Omien etuoikeuksien tiedostaminen olisi kaikille tarpeellinen harjoitus. Kun todella kohtaa toisen, voi kasvaa ihmisenä ja tuntea myötätuntoa muita kohtaan.

Sairastan parantumatonta rintasyöpää. Eläminen sairauden kanssa on opettanut iloitsemaan hyvistä hetkistä ja hassua kyllä, myös näyttämään kielteisiä tunteita muille. Oletin, että elän 32-vuotiaana onnellisinta aikaa. Toisin kävi, ja sairastuinkin syöpään.

Elämä on jatkuvaa seikkailua, joka ei pääty tiettyyn ikään tai elämänvaiheeseen. Ymmärsin sen, kun olin menettänyt paljon, mutta olin silti onnellinen siitä, mitä minulla on. Ihminen voi seikkailla maail­malla muulloinkin kuin kaksikymppisenä. Ei ole myöskään välttämätöntä luoda uraa tai perustaa perhettä perusodotusten mukaisesti. Vielä 70-vuotiaanakin voi kokeilla uusia juttuja.

Suhtaudun luottavaisesti tulevaisuuteen. Aina on toivoa.

Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehden numerossa 7/2019.